
Kirjavatolppa on maamerkki ja kaupunginosa Hyvinkäällä. Lähistöllä sijaitsevista rakennuksista ainakin apteekki ja yksi ravintola ovat nimetyt tolpan mukaan.
Perimätieto kertoo, että tolppa on aikoinaan luonnonpuusta muotoiltu ja se sijaitsee Helsingin ja Hämeenlinnan puolessa välissä.
Tolppa on nykyään on vain sinivalkoinen ja se muistuttaa rajapyykkiä.
Hyvinkään kaupungin julkisten teosten luettelosta löytyy seuraavaa tietoa:
”Alun perin kirjavatolppa oli kasvupaikalleen luonnonmännystä katkaistu ja kulmikkaaksi tolpaksi veistetty viittatolppa, joka sijaitsi Hyvinkäänkadun varrella siinä kohtaa mistä käännyttiin Kytäjälle. Kirjavatolppa oli sekä suuntaviitta että ilmoitustolppa, johon paikkakuntatalaiset saattoivat kiinnittää viestejään. Kirjavatolppa-nimitys juontaa näistä monenkirjavista ilmoituslapuista. Hyvinkää-Seuran aloitteesta Kirjavatolppa siirrettiin vuonna 1977 nykyisen Kalevankadun keskikaistalle lähelle Hyvinkäänkadun ja Kytäjänkadun risteystä. Uusi Kirjavatolppa valettiin betonista ja sitä kiertää ikään kuin sinivalkoinen maalattu nauha.
Kirjavatolppa on myös Hyvinkään seitsemäs kaupunginosa. Sen synty ulottuu aina Hyyppärän tilan omistajan ja kivilouhimon perustajan J.E. Heleniuksen aloitteesta vuonna 1909 laadittuun alueen palstoitussuunnitelmaan eli asemakaavaan. Katuverkko on yhä lähes alkuperäisen asemakaavan mukainen.”