Vietimme tänään kotipäivää. Emme lähteneet mihinkään itsenäisyyspäiväjuttuihin, sillä tämä ”Suomi 100”-touhotus on saanut mielestäni liian suuret mittasuhteet, mutta siitä lisää jäljempänä.
Askartelin tonttuoven: se kuuluu olevan tämän joulun juttu. Ovia näin fb:ssa, missäpä muuallakaan. Olipa rentouttavaa ja ihanaa. Levynpalasia, pieniä listoja, kaikkea keräämääni (nauhoja, simpukoita, hopeatähtiä), akryylimaalia ja hippu mielikuvitusta. Nyt voi tontut tulla!
Sitten teimme kukkaruukut, joka syötiin multineen kaikkineen. Ruukku valettiin sulasta suklaasta paperimukiin, sen hyydyttyä ruukku täytettiin mascarponejuustolla, jota oli notkistettu sitruunamehulla ja seassa oli ananaspaloja. Mullaksi laitoimme tummaa keksimurskaa ja kasviksi oksan persiljaa (minttukin käy). Hyvää ja hauskaa!
Sitten vielä itsenäisyyspäivästä ja ”Suomi 100”-tapahtumista. Miten vielä jaksetaan hehkuttaa sota-aikaa ja pönöttää juhlapuvuissa presidentinlinnassa, kun maassa vanhuksia hoidetaan ala-arvoisesti, lapsiperheiltä ja opiskelijoilta leikataan etuja ja terveydenhuoltoa ollaan huonontamassa ja yksityistämässä?
Minunkin isäni oli sodassa, etulinjassa. Hän menetti viisi vuotta nuoruudestaan kauheissa oloissa ja sai omat traumansa – jotka osin ovat periytyneet minulle. Mutta nämä nuoret miehet pakotettiin sotaan, ei se ollut heidän halunsa. Ja näitä kauheuksia tapahtuu edelleen ja yhä tässä hullussa maailmassa. Lopettakaa siis sotien juhliminen! Olisi keskityttävä rauhan, tasa-arvon ja yhteiskunnallisen oikeudenmukaisuuden edistämiseen.
On varmaan hyvä muistaa, että Suomi antoi ensimmäisenä Euroopassa naisille äänioikeuden v. 1906. Ja eikä täällä sotia juhlita – vaan 100 vuotiasta Suomea.
Ja annetaan kunnioitus vielä elossa oleville sotaveteraaneille ja lotille.
Reino de Espana antoi äänioikeuden naisille 1931. Mitä minä olen Teneriffaa silmäillyt, niin siellä on vielä paljon tehtävää tasa-arvoisuuden suhteen.
Ihmettelen myös suuresti näitä kummia ajatuksia itsenäisyydestä…
Minunkin isoisäni taisteli rintamalla ja kaatui sodassa viikkoa ennen rauhan julistusta. Isoäitini palveli Lottana. Äitini oli sotalapsena Ruotsissa ja jäi sotaorvoksi. Miehet lähtivät urheasti sotaan puolustaakseen Suomen itsenäisyyttä. Moni menetti henkensä ja moni palasi kotiin vaikeasti haavoittuneena. Eivät nämä miehet ihannoineet sotaa, vaan Suomen itsenäisyyden puolustaminen oli kunniatehtävä. Olen suuresti kiitollinen kaikille heille, että saan asua ja elää itsenäisessä Suomessa. En halua edes ajatella, minkälaista elämä olisi, jos olisimme esim. osa Venäjää?
En ymmärrä, miten terveydenhoidon ja työelämän epäkohdat liittyvät Suomen itsenäisyyteen? Tai Suomen 100 -vuotisen itsenäisyyden juhla olisi jotenkin sodan juhlintaa? Sodan veteraaneja on enää pieni joukko jäljellä, Itsenäisyyspäivänjuhla on aina tärkeä kiitos ja kunnianosoitus heille ja myös kaikille sankarivainajille, jotka menettivät henkensä Isänmaan puolesta.
Onneksi eloon jääneet isovanhempani ja vanhempani ovat kertoneet paljon tarinoita noista kurjista ajoista ja osaan arvostaa nykyistä Suomea jossa elämme.
Ikävä kyllä maaailma ei ole koskaan täydellinen ja meidänkin yhteiskunnassamme on varmasti paljon parannettavaa. Olen onnellinen, että omat iäkkäät vanhempani eivät ole elämässään katkeroituneet ja ovat saaneet aina hyvää julkisen puolen terveydenhoitoa.
Toivotan kaikille Hyvää Joulua, positiivista mieltä ja Onnellista Uutta Vuotta 2018!
P.S. Riitalle kiitos todella ihanasta blogista ja Teneriffan ajankohtaisista uutisista.
Riitta, kirjoitat asiaa. Tuntuu, että pääni halkeaa, kun kuulen todellisia kertomuksia nyky-Suomesta: raittiita ja syrjäytyneitä ja toivonsa menettäneitä köyhyyteen ja turvattomuuteen ajautuneita ihmisiä Helsingin leipäjonoissa. Nuoria, joiden vanhemmilla ei ole varaa maksaa lukion kirjoja. Nuoria, joiden vanhemmilla ei ole osaamista ja voimaa vaatia yhteiskunnalta lastensa lukiokirjoja. Nuoria, joilla ei ole varaa (tai tarvittavaa tukea) ammattikouluun. Vanhuksia hoitolaitoksissa, joissa joutuvat tuntikausia olemaan ulostevaipoissaan; tai joille ei säästösyistä voida antaa D-vitamiinia, vaikka ovat kesät talvet sisällä. Työelämän ulkopuolella olevia jonottamassa päivystyksessä terveyskeskuslääkäriin: ja sitten tuleekin neljän tunnin jonottamisen jälkeen sairaanhoitaja kertomaan, että ”valitettavasti päivystys on aivan täynnä, menkää toiseen päivystykseen tai tulkaa huomenna uudelleen; tarvittaessa soittakaa ambulanssi” (78-vuotias vanhus meni kiltisti kotiin ja yöllä ehti soittaa ambulanssin ennen tajuttomuutta; sitten paljastui, että verensokerit olivat pilvissä).
Me juhlimme, mutta emme sotia ja väkivaltaa. Me juhlimme sitä hyvää, joka ehdittiin saada aikaan, mutta jota nyt valtaeliitti nakertaa pala palalta. Puhuvat pontevasti syrjäytyneistä turvallisuusuhkana, mutta todellisuudessa jatkavat yhteiskunna eriarvoistamista ja luokkien synnyttämistä; ja siten lisäävät syrjäytymistä. Haluvat matalapalkkatöitä, ja työehtosopimusjärjestelmän ja ay-liikkeen romuttamista. Olemme matkalla yhä voimakkaammin yhteiskuntaan, jossa vahvat ja valitut saavat kaiken – muille annetaan armopaloja. Haluan luottaa demokratiaan, mutta jään ihmettelemään demokratian tilaa, kun niin moni on voimaton jo äänestysuurnillekin.
Äidinmaallisena ihmisenä vierastan oikeistolaista isänmaallisuutta. Ajattelen, että meillä on oudon ja ihanan kielemme lisäksi paljon, josta voimme ponnistaa ja rakentaa sosiaalista ja taloudellista oikeudenmukaisuutta, jos kansakuntana haluamme. Työpaikkallani olen nähnyt, miten voimattomia työläiset nykyään ovat puolustamaan toistensa oikeutta ja etua (osalle annettiin potkut ilman, että vain harvat työpaikkansa pitää saaneet uskalsivat sanoa suorat sanat työnantajan toimista).
Olen monella tavalla etuoikeutettu. Synnyin köyhyyteen, mutta peruskoulu ja sattuma ja tahto antoivat minulle mahdollisuuden, josta äitini ja isäni sukupolvi ei voinut edes uneksia, vaikka ”lukupäätä” olisi ollut. Tästäkään syystä en voi sallia, että heikoimmassa asemassa olevilta lapsilta ja nuorilta riistetään tulevaisuus! Valtaeliittikin joutuu maksamaan vielä kovan hinnan siitä, että leikkasivat täytekakusta liian isot palaset.
Jo on ihmeelliset ajatukset sullakin itsenäisyydestä