Sairasteluviikonloppu oli viime viikonloppuna. Nyt jo kotona ja toivottavasti parampana, ainakin tällä hetkellä tuntuu siltä.
Olin yön Bellevuessa ja toisen yön yliopistosairaalassa. Rankkaa, ei vain sairastelu, vaan myös se, että täällä ei pysty nukkumaan sairaalassa. Melu, kolistelu, valojen sytyttäminen keskellä yötä – sitä paitsi olin monitoroituna koko ajan, joten unet olivat senkin takia karkuteillä. Ilman unta ei jaksa!
************************
Playa Jardinin ranta on taas suljettuna saasteiden takia! Se taisi olla välillä vähän aikaa auki ja uinti sallittua, muutaman viikon ehkä. Ikävää turisteille ja muille rantaihmisille. Minua se ei onneksi haittaa.
Viikonlopuksi luvataan taas lämpöaalto. Nyt on onneksi ”viileää”, aamulla vain +25.
Kävin tänään tutustumiskäynnillä Residencial Cataleyassa, vanhusten hoitokodissa Carretera Las Arenasin tuntumassa. Olen miettinyt sitä, mihin täällä joutuu tai pääsee, kun/jos tulee niin vanhaksi tai sairaaksi, ettei pysty itsenäisesti asumaan. Täällä on kunnallisia ja yksityisiä hoitokoteja, joiden laatu – ainakin kuulopuheiden mukaan – vaihtelee. Cataleya on osa yksityistä ketjua. Valitettavasti mutta ymmärrettävästi paikalla ei saanut kuvata intimiteettisuojan säilyttämiseksi. Cataleyalla on nettisivut, jossa on tarkempia kuvia.
Olin sopinut tutustumiskäynnistä puhelimitse ja sovittuun aikaan työvuorossa oleva vastuuhoitaja tuli esittelemään paikkaa. Ympäristö oli viihtyisä – lieneekö ollut aiemmin tavallinen suurehko finca? Asukkaiden huoneet olivat siistejä, kahden tai kolmen henkilön huoneita, privaattihuoneita ei ollut. Yhteisiä tiloja olivat tilava olohuone ja keittiö, jossa asukkaat saavat halutessaan valmistaa aamiaisen, muut ruokailut tarjoillaan talon puolesta. Lääkkeet annetaan annosjakelumenetelmällä ja julkisia tai yksityisiä terveydenhoitopalveluja käytetään tarvittaessa riippuen asiakkaan vakuutuksesta/ julkisesta terveydenhuollosta. Pihapiirissä oli paljon istuskelupaikkoja, pöytiä ja tuoleja, aurinkovarjoja ja asiakkaat oleskelevatkin enimmäkseen ulkoilmassa – vain huonolla säällä sisällä.
Esittelevä hoitaja kertoi, että asukkaiden ”hoitoajat” talossa vaihtelevat suuresti: muutamasta vuorokaudesta 14 vuoteen, joka on erään asukkaan ennätys.
Vaikutelmaksi jäi, että talo ympäristöineen oli viihtyisä, huoneet hieman sairaalamaisia sänkyineen, mutta talo ei ollut pienehkön kokonsa vuoksi laitosmainen. Asukkaat, jotka kaikki olivat pihalla pelaamassa, lukemassa, keskustelemassa tai vain istuskelemassa, näyttivät hyvin iäkkäiltä ; onneksi minä vielä pärjään omillani! Koin kuitenkin, että on hyvä tietää, mitä mahdollisuuksia täällä on tarvittaessa, jos kunto huononee tai kotona ei selviydy.
Myös kotihoitoa tai kotiapua voidaan hoitokodin kautta järjestää.
Asumisen hinnasta Cataleyassa minulle lupasi soittaa paikan johtaja, joka nyt ei ollut paikalla.
Kävelin eilen Martianezin Mercadonaan, vaikka olikin noin 30 astetta lämmintä. Reitti oli tavanomainen Charcon kautta kävelykatua ohi ison kirkon ja San Telmon, Calle La Hoyaa kohti Martianezin ostoskeskusta. Calle La Hoyalla kävin Pan y Café Europeossa, melko uudessa kahvilassa teellä. Henkilökunta puhui keskenään minulle outoa kieltä, jota tiedustelin. Unkarista olivat, sukulaiskansaa siis, ainakin niin sanovat lingvistikot.
Alimmainen kuva on Martianezin takapihalta rinteeseen La Pazin suuntaan.
*****************
Uutisissa käsiteltiin vielä Ceutan migranttikaaosta: osa tulijoista on vielä jäänyt odottelemaan mahdollisuutta päästä Espanjan mantereelle.
Meillä on kuumaa, jostakin syystä naapurisaarella Gran Canarialla on ollut kuuminta, lähes 40 astetta paikoin. Meilläkin etelässä on ollut kuumempaa kuin täällä meillä. Calimaa on ilmassa jonkin verran.
Realejosissa Castron uimapaikalla on ollut kivivyöry, desprendimientos. Tavallisemmin kova sade irrottaa kiviä jyrkiltä rinteiltä, mutta niin näköjään myös kuumuus. Rannalla olijat saavat varoa! Ja se perinteinen varoitus: maastopalovaara on taas totta.
Kuva on lauantain markkinoilta Mercado Municipalilla. Sinne pääsee nyt myös Titsalla, jos ei jaksa kuumassa kävellä. Postin lähellä olevalta pysäkiltä kulkee aamupäivisin lauantaina Titsa 381 markkinoiden kautta.
Viikonlopun suuri uutinen on ollut Marokon puolelta Espanjan Ceutaan tulleet kymmenettuhannet migrantit, joiden tulosyytä ja suhteellisen helppoa pääsyä rajan yli spekuloidaan: ovatko Marokon viranomaiset päästäneet tulijat tarkoituksella rajan yli, koska Espanja on ollut yhteistyössä Algerian kanssa, onko migranttiaalto poliittinen kiristyskeino Espanjaa vastaan? Länsi-Saharan miehityskö syynä? Vai suuremmat maailmanpoliittiset kysymykset?
Tiedä häntä, mutta suurin osa tulijoista palasi/ palautettiin melkein välittömästi Marokkoon, osa jäi piileskelemään Ceutaan. Tänään Marokon puolella vanhemmat etsivät kadonneita poikiaan peläten heidän hukkuneen matkalla. Osa menehtyneistä on jo haudattu, joten henkilöllisyyttä on vaikea saada selville.
Kävin Hiperdinossa ruokaostoksilla. Meillä on ollut lähes 30astetta lämmintä, aurinko on paistanut pilvettömältä taivaalta, joten kauppareissulla täytyy olla vesipullo mukana ja ”välipysähdyksiä” täytyy tehdä matkalla penkeillä, joita täällä onneksi on melko tiheässä.
Taidekin häämöttää ylimmässä kuvassa, hieman calimaa on ilmassa.
Uutisissa, sekä Euroopassa, että luultavasti myös Afrikan puolella, ainakin Marokossa, on kerrottu maahantulijakriisistä, crisis migratoria, kun Melillasta on saapunut meritse uimalla tai muuten rajan yli Ceutaan tänään kymmeniätuhansia ihmisiä (48 300 uutisten mukaan). Enimmäkseen nuoria miehiä, mutta myös naisia näkyi joukossa. Valitettavasti meri on vaatinut taas uhrinsa, puhutaan kymmenistä hukkuneista (61 uutisten mukaan).
Nyt keskustellaan siitä, palautetaanko tulijat, vai joutuuko Espanja pois Schengen-maiden joukosta.
Teneriffalla vaarana ovat nyt myös kuumuuden takia helposti syttyvät maastopalot, joita yritetään kaikin keinoin estää. Niinpä joitakin retkipaikkoja on suljettu turisteilta toistaiseksi, esim. Masca.
Kävin aamukävelyllä. Kalasatamassa olivat kalastajat myymässä saalistaan, isojakin kaloja oli.
Moni liike oli kiinni, ilmeisesti kesälomat ovat alkamassa täällä. Väkeä oli kuitenkin rannan tuntumassa paljon liikkeellä, ehkäpä mantereen asukkaat ovat tulleet kesäasunnoilleen ja ehkä myös kuumuutta ja paloja pakoon. – Vaikkakin kuvissa Calle Mequinez ja Muellen ranta näyttävät tyhjiltä, ehkä siksi, että olin liikkeellä aikaisin aamupäivällä.
Teneriffan etelään ennustettiin kuumaa, paljon yli 30 astetta, mutta meillä nyt iltapäivällä parvekkeen mittarissa on 28 lämpöastetta.
Teneriffan ja Gran Canarian välissä, meren syvyydessä (27km:ssä) on taas järissyt ja tämä 3,1 Richterin järinä on tuntunut Güimarissa saakka.
Eilen oli jonkinlainen ilmavoimien esittäytyminen kalasataman tuntumassa. En käynyt katsomassa, sotakalusto ei ole asia, joka minua kiinnostaisi, päinvastoin. Kuten rauhanliikkeessä aiempina vuosikymmeninä vertauskuvallisesti vaadittiin: miekat auroiksi!
Aamu alkoi helikoptereiden pörräyksellä rannan suunnassa. Ajattelin, että taas etsitään mereen pudonneita, mutta sitten luin sotakone-esityksestä. Kun olin ruokaostoksilla Hiperissä, yli lensivät hävittäjät. Niitä en nähnyt, mutta ääni kuului niin voimakkaasti, että jos ei olisi tiennyt ”näytöksestä”, olisi pelästynyt.
Maastopalot: Gran Canarian palo on saatu hallintaan, mutta Espanjan mantereella ja Ranskassa palaa edelleen. Historian suurimmasta palosta puhutaan Espanjassa. Alueet, joissa palaa, ovat Madridin, Toledon, Avilan ja Castellonin seudut. Ainakin 25 000 asukasta on evakuoitu 16:sta kylästä tai taajamasta. Maassa on emergencia nacional, hätätila.
Tuulenpuuskat vaikeuttavat sammutustöitä ja edistävät tulen leviämistä.
***************
Reklamoin tullivirkailijoiden käytöksestä Helsinki-Vantaalla. Lähetin reklamaation paitsi tullille, myös Suomi-Seuralle ja eduskunnan Espanjan ystävyysryhmälle. Miksi? Siksi, että ostoksista Suomesta saa lain mukaan arvonlisäveronpalautuksen, kun tuote on sinetöity ja avataan vasta Kanariansaarilla. Tämä koskee pysyvästi saarilla asuvia, siis residenttejä. Helsinki-Vantaalla on kaksi toimistoa, jotka hoitavat palautuksia: Global Blue ja Planet. Aiemmin asiani on hoidettu asiallisesti, mutta tällä kertaa ei. Halusin ja sain paikalle kaksi tullihenkilöä – isoja miehiä univormuissaan, jotka eivät halunneet ymmärtää asiaa, eivät kuunnelleet, olivat epäystävällisiä.
Ongelma oli se, että tuote (tässä tapauksessa uusi kännykkä) olisi pitänyt viedä suoraan Teneriffalle. Mutta kuten tiedätte tekin, turistikauden ulkopuolella suoria lentoja ei ole ja vaihdolla ehtii Teneriffalle vasta seuraavana päivänä. Olin siis lentokenttähotellissa yön.
Kuudentoista vuoden aikana, jotka olen asunut Teneriffalla, tämä yöpyminen ei ole ollut ongelma, vaan Global Blue tai Planet ovat hoitaneet veronpalautusbyrokratian asiallisesti ja ymmärtäen. Olen ostanut elektroniikkaa Suomesta useita kertoja, kännyjä, läppärin, pari älykelloa. Nyt asia ei hoitunut toimistojen kanssa ja tullimiehet ymmärsivät vielä huonommin, asiaani ei hoidettu mitenkään.
Tästä siis tein valituksen – nyt odottelen vastauksia pettyneenä taas sääntö-Suomeen.
Puerton ”tornit”, Belair ja entinen tullin tähystystorni, josta näkyi kalasatamaan entisinä aikoina, kun sinne vielä saapui laivoja.
Osallistuin eilen Teamsissa järjestettyyn Suomi-Seuran ulkosuomalaisparlamentin istuntoon täältä Puertosta. Käsiteltäviä ja keskusteltavaia teemoja olivat seuraavat:
Kymmenen vuoden passiasia on nyt eduskunnan käsittelyssä ja sen pitäisi olla valmis vuoden 2028 aikana. Suomessa hakeminen hankaloitui siinä mielessä, että asiointi viranomaisilla tulee olla henkilökohtaista – netissä passia ei voi hakea – ja kuvat täytyy hankkia ammattilaiskuvaajilta. Ulkomailla passin hakeminen säilyy pääosin ennallaan, mutta hinta Suomesta hankittavaan passiin verrattuna on paljon korkeampi. Ulkomailla haetun passin myöntää ulkoministeriö.
Kuluvan vuoden aikana otetaan käyttöön ETIAS-järjestelmä, sähköinen matkustuslupa. Se koskee viisumivapauden omaavia matkustajia kuten Yhdysvaltain, Kanadan, Britannian ja Australian kansalaisia. Lupa on voimassa jopa kolme vuotta tai passin voimassaolon päättymiseen asti. Sillä voi oleskella alueella enintään 90 päivää minkä tahansa 180 päivän jakson aikana.
Keskustelua käytiin myös digitaalisesta identiteettilompakosta, tulevaisuuden tunnistautumispalvelusta, jonka saisi, mikäli omaa suomalaisen henkilötunnuksen. Kaikki viranomaisasiointi ja tunnistautuminen onnistuisi tällä DDV:n myöntämällä ”lompakolla”.
Ulkosuomalaisten äänestämisessä Suomen vaaleissa on ollut paikoin ongelmia. Postiäänestys on hankalaa siksi, että postin kulku ei ole varmaa. On myös todella pitkiä matkoja äänestyspaikoille. Maailmalla asuu noin 260 000 äänioikeutettua suomalaista. Viimeksi presidentinvaaleissa heistä äänesti 16,5%.
Kävin kolmatta kertaa Orotavan kaupungintalolla hoitamassa vanhoja asioita, siis sanomaan irti roska- ja parkkipaikkamaksuja, koska talo siellä on myyty jo 2024. No, liikaa maksetut maksut palautetaan minulle kunhan byrokratia – sitä täällä riittää – jauhaa aikansa. Mutta asiat järjestyvät kyllä, aikanaan, sen olen huomannut.
Ensimmäisellä kerralla Ayuntamiento oli kiinni paikallisen fiestan takia. Toisella käyntikerralla sain hoidettua basuramaksun irtisanomisen ja palautusprosessin käyntiin. Mutta parkkipaikkamaksun neuvoivat hoitamaan Puertossa; sieltä Consorcio de tributos ohjasi minut takaisin Orotavaan. Tänään, ystävällisen virkailijan avustuksella sain irtisanottua, täyttäen monia kaavakkeita ja muutaman allekirjoituksen jälkeen, parkkipaikkamaksun. Se menee kaikilta, joilla on talo, riippumatta auton omistamisesta.
Orotavassa on kauniita koristeluja tulevia fiestoja varten: kannattaa käydä katsomassa.
Sitten pari sanaa canariota: Tiesithän, että espanjaa puhutaan mantereella, mutta saarilla sekä lattarimaissa murre on toisenlainen.
Meille luvataan hieman sadetta. Teneriffalla tihkusade on chipi chipi, mutta Gran Canarialla chispi chispi.
Tänään oli lämmin ja aurinkoinen päivä. Aamun uutisissa annettiin varoitus metsäpalojen mahdollisuudesta: on lämmintä ja kuivaa. Ohjeeksi annettiin, että 15:n metrin etäisyydellä asuinrakennuksista ei saisi olla herkästi palavaa kasvustoa. Grillauspaikat voivat myös olla riski metsäpalon syttymiselle. Toivottavasti tänä kesänä säästyttäisiin paloilta!
Tällä viikolla nuorilla alkaa yliopistoihin pyrkiminen, EBAU (Evaluación de Bachillerato para el Acceso a la Universidad).
Yksi pääuutisista tänään on ollut paavin (León XIV) tuleva vierailu ja siihen liittyvät järjestelyt 11.6. Gran Canarialla ja 12. päivä Teneriffalla. Meillä Teneriffalla paavin vierailupäivänä koulut ovat suljettuna ja etätyöpäivää ehdotetaan niille työssä käyville, joille se on mahdollista. Liikennettä rajoitetaan, julkista liikennettä suositellaan oman auton käytön sijaan. Paavi tekee erityisajoneuvollaan kierroksen sekä Santa Cruzissa että La Lagunassa. Mittavia järjestelyjä kuunnellessa vaikuttaa, että suuri joukko kanarioita haluaa nähdä tämän katolisen kirkon uskonnollisen johtajan.