Matkalla taas

Tila


Tapasin eilen bloginlukijaystävääni. Oli mukava ja kiinnostava keskustelutuokio. (Onkohan kolme tuntia tuokio?) Me, jotka olemme eläneet nuoruutemme 60- ja 70-luvuilla olemme edelleen – ainakin sisältä päin – niitä vanhoja hippejä, vasemmistolaisia, anarkisteja ja kapinallisiakin. Ulkokuori on vaan vähän rapistumassa mutta mitä siitä! Suremme nykymaailman menoa, oikeistolaistumispolitiikkaa, sotia ja konflikteja. Me, rauhan ja rakkauden sukupolvi!

Illalla katsoin uutisia. Åbo Academissa oli tehty tutkimus Suomen viime vaalien äänestäjistä. Yli 65-vuotiaat eivät äänestä perussuomalaisia. Eivät tietenkään, me emme ole vaihtaneet nuoruuden ideologiaamme, emmekä vaihda.

Nyt kotimatkan jatkuu. Tänään lennän Norskilla Espanjan mantereelle. En ole lentänyt heidän koneellaan sitten pandemian, koska peruuntuneiden lentojen korvaamisessa oli ongelmia ja taisi koko yhtiö olla vaikeuksissa. Toivottavasti matka menee hyvin.

Täytyy antaa positiivista palautetta lentokenttähotelli Pilotille. He hyvittivät kaksi yötä, jotka minulla jäivät käyttämättä kun edellinen matkani peruuntui koronan takia. Ne yöt vietin nyt hotellissa.

Tax free palautuksen uudesta elektroniikastani sain anottua Treminaali 2:n tuloaulassa sijaitsevalla Planet-tiskillä. Palautus maksetaan luottokorttitilille muutamassa päivässä. Tällä kertaa piti näyttää myös ”sinetöity” (= tax free -teipattu) paketti.

Teneriffalla ja Puertossa alkaa heinäkuu, juhlakuukausi. Fiestojen ohjelma on jo ilmestynyt, täytyy perehtyä siihen kunhan olen kotona.

Loma lopussa

Tila

Suomen loma on lopussa. Juhannuksen seutu Oulussa ja Kemissä meni mummokuplassa lapsenlapsen kanssa niin, että blogi jäi tekemättä. Hyvä mieli jäi siitä, että lapsenlapsen kanssa sai viettää aikaa.

Uutisetkin ovat jääneet lähes seuraamatta, vaikka paljon merkittäviä asioita on tapahtunut. Suomen uusi hallitus on saanut runsaasti kritiikkiä paitsi oppositiolta, myös somessa ja kaikissa tiedotusvälineissä ja jokapäiväisissä keskusteluissa. Toivottavasti tämä hallitus kaatuu ennenkuin se ehtii tehdä ja käytäntöönpanna surkeita leikkaussuunnitelmiaan.

Venäjällä on tapahtunut outoja juttuja: mikä lienee totuus? Mihin voi nykyään luottaa?

Nyt lähden pikkuhiljaa paluumatkalle.

*********************

Kanarian uutisia katsoin hieman tänä aamuna. Pisin tunneli Teneriffalla, Erjoksessa, on saatu porattua kallion läpi. Kolme ja puoli vuotta ”sormustietä” (anillo insular) saaren länsipuolen reittiä on jo rakennettu. Jatkossa, kunhan tie saadaan valmiiksi, oletetaan, että ruuhkat Santa Cruziin helpottavat. Lentokentällekin pääsee jatkossa myös uutta tietä ilman kiemurtelua sik-sak-reiteillä (vaikka minua ne miellyttävätkin).

Pizza ja tax free

Tila

Kävin vanhoja muistelemassa yhdessä Oulun vanhoista pizzerioista, jossa tuli käytyä silloin tällöin opiskeluaikoina. Pizzeria on toiminut 40 vuotta ja kaukana ovat jo opiskeluvuodetkin.

Mikäs tuo musta teipattu muovipussi sitten on? No, ostin uuden iPadin, kun tämä entinen alkaa olla jo vanha, täynnä kaikkea, mitä en henno poistaa ja pieniä vikojakin vanhassa koneessa jo on.

Olen ostanut Suomesta kaksi edellistä iPadia, sillä meillä saarelaisilla (residenteillä) on se etu, että saamme ostaa tuotteita verottomana. Kanariansaaret kuuluvat EU:hun isäntämaa Espanjan tapaan, mutta saaret eivät kuulu EU:n veroalueeseen.

Käytännössä toimitaan näin: Tuote ostetaan Suomesta ja maksetaan tavalliseen tapaan. Kaupassa tuote sinetöidään = teipataan tax free-teipeillä ja mukaan annetaan ostokuitit ja dokumentti veron palauttamiseksi. Helsinki-Vantaalla sitten sinetöity paketti näytetään ja paperit viedään tax free -tiskille. Ainakin kaksi eri firmaa, jotka ottavat pienen provision, hoitavat asiaa. Aiemmin olen käyttänyt Global Blue:ta, mutta nyt liike, josta ostin iPadin käyttää Planet:ia. Katsotaan, miten toimii.

***********************

Juhannus lähestyy. Puerton juhannusjuhlat ovat aattona muuten perinteiset, mutta Playa Jardinille ei tänä vuonna rakenneta lavaa musiikkiesityksille. Aiempi äänekäs musisointi tänä vuonna kielletty. Nuotioita kyllä poltetaan ja väki kerääntyy rannalle omien nuotioiden ympärille.

¡Mascarillas fuera! Maskien käyttöpakko pandemian takia sairaaloissa ja apteekeissa päättyy perjantaina Kanariansaarilla.

Vassarit Ainolassa

Tila

Osallistuin eilen Vasemmistoliiton puistotilaisuuteen Ainolassa. Mukana oli kansanedustaja Hanna Sarkkinen sekä puolueen Oulun kunnallispoliitikkoja. Osallistujia oli nelisenkymmentä. Sää suosi, mutta vähävaraisia kurjistava hallitusohjelma aiheutti huolta monen mielessä.

Vielä uuden hallituksen ohjelmasta: Se on Suomen historian oikeistolaisin. Leikkauksia tehdään pienituloisilta. Asumistukea leikataan, työttömyysturvaa samoin. Lapsiperheköyhyys tulee lisääntymään. Aikuiskoulutustuki lopetetaan. Lakko-oikeuteen puututaan. Sote-palveluista leikataan. Ensimmäinen sairaslomapäivän muuttuu palkattomaksi. Irtisanomisia helpotetaan ja määräaikaisia sopimuksia vapautetaan.
Lääkkeiden, kulttuuritapahtumien ja joukkoliikenteen maksut nousevat alv:n nostolla.

Maahanmuuttopolitiikka kiristyy voimakkaasti. Pakolaiskiintiö pienenee, tulorajat maahan pääsemiseksi nousevat. Perheenyhdistämisiä vaikeutetaan.

Suomalaisille vauvoille suunnitellaan osakesäästötilejä! Hullua!
Hyvätuloisille suomalaisille sen sijaan annetaan veronalennuksia.

Nyt on vasemmiston näytettävä voimiaan ja ihmisiä saatava mukaan toimintaan ja barrikadeille. Uusia jäseniä Vasemmistoliittoon on liitynytkin jo vaalien jälkeen. Toivon lakkosyksyä ja voimaa oppositiopolitiikkaan, toivottavasti hallitus kaatuu paljon ennen nelivuotiskauden loppua!

*****************

Teneriffalla lämpötilat ovat kesäiset, kuten nyt täälläkin. Ennusteessa +28 on päivälämpötila tänään ja huomenna.

Orotavan kaupungissa on vietetty eilen romeríaa, johon on osallistunut ennätykselliset 25 000 ihmistä.

Viimeisen kolmen päivän aikana venepakolaisia on saapunut yhteensä 238 henkilöä Fuerteventuralle ja Lanzarotelle. ”Pakolaisvirta” siis jatkuu, parempia elinoloja etsitään.

Kesä

Tila

Kesä on nyt saapunut myös tänne pohjoiseen. Sää on lämmennyt, pari päivää on ollut lähes helteistä. Toivottavasti samanlainen sää jatkuu: pohjoisen ihmiset ovat sen ansainneet talven jälkeen.

Huonoja uutisia kuuluu juuri muodostetun hallituksen ohjelmasta . Tuleva hallitus ”sopeuttaa julkista taloutta kuudella miljardilla”. Suomeksi se tarkoittaa leikkauksia. Pienituloisten elämä vaikeutuu entisestään. Leikkauksen kohteena ovat mm. asumistuki, työttömyyspäivärahat ja muut sosiaalietuudet, lakko-oikeutta rajoitetaan, työehtosopimusjärjestelmää murennetaan. Hallituksen ohjelma julkaistaneen virallisesti tänään.

***********

Eikä paljon sen parempaa kuulu Kanariansaariltakaan. Korkojen ja hintojen nousu vaikeuttaa ihmisten toimeentuloa.

Juhlia kuitenkin vietetään. Saarilla kesä(kin) on juhlakausi. Juhannuksen juhlintaan en sinne ehdi, mutta heinäkuun Virgen-juhlia ehdin näkemään.

Astronomisesti virallinen kesä alkaa Kanariansaarilla 21.6. klo 14.57. Kesän alkua kun ei siellä lämpötilasta huomaa – lämmintä on aina – niin se täytyy katsoa kalenterista. Kesä kestää 92 päivää 16 tuntia ja päättyy syksyn alkamiseen syyspäiväntasauksessa.


Oulua

Tila

Oulun maisemissa. Ajelin lähibussilla D (uusi linja Heinäpään kautta) Limingantulliin. Tuttuja maisemia oli etenkin Heinäpäässä, jossa suurimman osan Oulun vuosistani asuin. Sitten ylitin kävellen Joutsensillan ja otin panoraamakuvan kaupungista. Ratapiha on siinä pääosassa ja kaupunki kaukana. Missä on se merellinen Oulu? Nallikarissa? Siellä en ole tällä reissulla käynyt.

Etelän lämmenneet ilmat eivät ole vielä tänne asti ehtineet, +19 luvataan. 

*************

Teneriffalla on satanut runsaasti eilen. Orotavan Corpus-hiekkamaalauskin on kärsinyt veden tulosta. Sateita Teneriffalle luvataan lisää, lämmintä siellä on riittävästi.

Asuntokauppa saarilla on kevään vilkkauteen verrattuna hidastunut. Orotavan talon kohtalosta ei ole vielä tietoa. Menen tapaamaan asianajajaani kun palaan kotiin.

Torilla

Tila

Tänään kävin torilla. Sää oli edelleen viileä ja kylmä viima kävi mereltä. Ihmisiä ei ollut kovin paljoa liikkeellä, viikonloppuna ehkä enemmän. Kauppahalli on nykyään puolityhjä, ikävä kyllä. Remontti karkoitti myyjät, muistelen, että hintakiistaa paikoista oli.

Telttaravintolassa söin annoksen friteerattuja muikkuja, ne olivat hyviä, kuten aina.

*******************

Kanarian aamu-uutisissa kerrottiin, että saarille on tulossa paljon kesäturisteja. Jo nyt hotelleista 70% on varattu.

Lentoja Teneriffalta New Yorkiin lennetään jatkossa kolmesti viikossa. Lentoaika on viisi tuntia. Voidaan siis odotella jenkkituristeja saarelle! 

Kanarian hallituksen tulevat muodostamaan Partido Popular, Coalición Canaria ja ASG (Gomeran demarit – oma käännös).

Sumar ja Podemos ovat päässeet sopimukseen siitä, että heinäkuussa pidettäviin Espanjan parlamenttivaaleihin (23J) puolueet menevät yhdessä.

Augmented Reality

Tila

Kuvissa on kaupungin istutuksia: kauniisti ne jo kukkuivat täälläkin, vaikka säät ovat olleet kylmiä. Nyt luvataan lämpenevää, ainakin Etelä-Suomeen, täällä pohjoisessa sää on vielä viileähköä.

Jäätelöpallo kupissa on salmiakkia, se on kuulemma kausituote ja valmistus loppuu tänä kesänä. Harmi, sehän on hyvää ja olisi ulkomaalaisille erikoista. Kävimme pojan ja lapsenlapsen kanssa jäätelökioskilla: käsineet kädessä, kylmässä viimassa, jääkylmää jäätelöä. Ehkä kesä vielä tulee, toivottavasti, sillä Suomessa asuvat sitä tarvitsisivat. Minulle taas tämä kylmyys on vaihtelua: pian pääsen kesämaahan taas.

Tekoäly ja sen sovellukset laajenevat: nyt on tuotu esittelyyn lisättyä todellisuutta näyttävät AR-lasit (Augmented Reality) joiden sanotaan täydentävän niillä katsovan ympäristöä ja maailmaa. Näkymää voi ohjata mm. sormien näpäytyksellä tai silmien liikkeellä.
Olen miettinyt usein, mihin tämä teknologian kehitys vielä pääsee: tässä taitaa olla seuraava taso. Kehitys ei ehkä koskaan lopu, ellemme me ihmiset tuhoa itseämme ja maailmaamme. Vai onkohan kehitystä se, että voimme tulevaisuudessa ( ja jo nyt) istua kotonamme tai kulkea kaupungilla AR-lasit päässä ja ohjailla mielikuvituksen mukaan tapahtumia ympärillämme?

*********

Kanariansaaria uhkaa Oscar-myrsky ja sateet. 

Tietomaa

Tila

Päivät ovat kuluneet lapsenlapsen kanssa touhutessa nopeasti ja kiireisesti. Neljävuotias kun ei pysähdy eikä levähdä, päiväunista puhumattakaan. Suomen taikka Teneriffan uutisia ei juuri ehdi seuraamaan. Eilen kävimme Tietomaassa.

Tietomaa oli mielenkiintoinen kokemus ja kaikenikäisiä lapsia ja aikuisia se näytti kiinnostavan. Meillä kului aikaa kolme tuntia siihen, että kaikki osastot kierrettiin, kiinnostavat aktiviteetit suoritettiin (vaikka useimmat nelivuotiaan säännöillä). Katsoimme myös Titanosaurus -elokuvan, joka oli tieteellissävytteinen, mutta lapsillekin sopiva ja tarpeeksi lyhyt, 20 minuuttia. Lopuksi ajoimme maisemahissillä torniin katselemaan Oulua lintuperspektiivistä. Yli 20 vuotta taitaa olla edellisestä käynnistäni Tietomaassa.

Sää on ollut Oulussa ja kai koko maassa kylmä. Ilman käsineitä ei tarkene. Lämpötila on pysytellyt kymmenen asteen tuntumassa ja allekin sen. 

*************

Espanjassa järjestetään parlamenttivaalit etuajassa 23. heinäkuuta. Alue- ja autonomiavaalien tulokset johtivat siihen, että Sanchez pyysi kuninkaalta lupaa loppuvuoden vaalien aikaistamiseen. Mitähän se muuten kuninkaalle kuuluu, nykymaailmassa? Kuninkaalliset ovat vain kalliita maskotteja ilman valtaoikeuksia, näin ajattelen. No, noudattavat vanhoja perinteitä myös tässä vaaliasiassa.

Tulevissa vaaleissa Podemos ja Sumar, aluevaalien häviön seurauksena, pyrkivät yhdistymään.

Tänään vietetään maailman ympäristöpäivää.

Kanarian aamutv:n pilakuvassa kalat pohtivat saastumista. Yksi kala oli huolissaan mikromuoveista (mikroplásticas). Toinen kala taas oli huolestuneempi macromierdasta, siitä, mikä ihmiskunnan viemäreistä johdetaan meriin.