Helsinkiin

Tila

Kävin Helsingissä, taas, paikallisjunalla. Kuinka helppoa onkaan mennä pääkaupunkiseudulle näin lähietäisyydeltä! Ei tuntien matkustamista ja reissuun voi lähteä intuitiivisesti, ilman pidempää suunnittelua ja aikataulujen tutkimista. Nyt olen huomannut, kuinka kaukana Oulu ja muu Pohjois-Suomi onkaan! Ihan mielikseni istuskelin tunnin junassa (joka ei ollut edes kovin täysi), kävin hoitamassa asioita ja palasin takaisin.

Eurovaalijulistetelineet ovat paikoillaan. Minun äänestykseni jää ikävä kyllä ilmeisesti toteutumatta, vaikka jo huhtikuun lopulla kävin Espanjan konsulaatissa tilaamassa ennakkoäänestysmateriaalit. Lähetin jo kyselyn asiasta Santa Cruzin Censo Electoraliin, jossa äänestysasioita käsitellään ja josta dokumentit olisi pitänyt lähettää tänne Suomen tilapäiseen osoitteeseeni. Santa Cruzista vastattiin byrokraattisella kielellä, että valitusmenettelyjen takia äänestysmateriaalien painoprosessi ja lähettäminen on viivästynyt. Olen siis jo menettänyt toivoni siitä, että paperit minulle ehtivät ajoissa, harmi. Äänestämättä en koskaan haluaisi jättää.

Pizzaa pihauunissa

Tila

Pizzan valmistusta pihauunissa:

Ensin on tietysti täytynyt rakentaa uuni. Aikaa on mennyt sekä uunin rakentamiseen että pizzan valmistuksen saloihin perehtymisessä, kertoo ystävä. Uuni on rakennettava kupolin muotoon, jotta lämpö leviää tasaisesti ja savu kulkee piippuun, joka sijaitsee uunin etuosassa.

Eilen oli hyvä päivä pizzauunin käyttöön. Aamupäivällä satoi, mutta iltapäivällä oli aurinkoisen lämmintä. Uunia lämmitettiin noin puolitoista tuntia, mieluummin ainakin lopuksi lehtipuilla, ettei pihka kipinöi ja pauku. Sillä aikaa ehtii tehdä taikinan ja valmistella täytteet ottaen huomioon syömään tulijoiden mieltymykset.


Uuni lämpenee yli 400 ˚C, mutta mittarin skaala loppui 375 ˚C:een. Hehkuva hiillos siirrettiin sitten uunin toiseen laitaan. Pizzakivet kuumuivat uunissa sillä aikaa kun pizzoja täytettiin.

Paistoaikaa on lyhyt, vain pari minuuttia. Ja tarkkana saa olla, etteivät reunat pala. Pizzaa on myös käännettävä paistamisen puolessa välissä, koska hiillos kuumentaa enemmän uunin toista puolta.

Koko prosessi oli mielenkiintoista seurattavaa ja pizzoista tuli maukkaita!

Puut

Tila

Mänty voi elää 200-300 vuotta. Lapissa on 800-vuotiaita mäntyjä, kelo voi olla yli 1000 vuotta vanha. Kiivain kasvuaika männyllä Suomessa on 20-40 vuoden iässä. Yleensä, Suomessa, männyt kaadetaan 60-80 vuoden iässä. Puiden on todettu kommunikoivan keskenään mm tuoksujen avulla.
– Tänään metsurit kaatoivat läheiseltä pihalta kaksi komeaa mäntyä. Miksi?

Onko Suomessa liikaa puita ja metsät koetaan vain talousmetsiksi, joista ihminen saa hyödyn?

Myös täällä kaupungilla näyttää siltä, että paljon puita on merkitty kaadettavaksi, nauhotettu, merkattu tai kaadettu jo. Parkkipaikkojen – siis autojen – tieltäkö? Surullisena tuota tuhoa katsoo: vuosikymmeniä tai satoja vuosia vanhoja puita kaadetaan.

Metsät ovat luonnonvara, tärkeitä luonnon monimuotoisuuden säilyttämisessä, ne tuottavat happea, sitovat hiilidioksidia. Metsissä kuljeskelusta on terveyshyötyjä, se vähentää tunnetusti esimerkiksi stressiä.


Teneriffalla puut, etenkin kanarianmännyt, ovat tärkeitä saaren vesitalouden kannalta, sillä ne kuljettavat pilvistä ja ilmasta laskeutuvaa kosteutta maaperään, josta se sitten virtaa vetenä vuorilta alas hyötykäyttöön. Lisäksi puut suojaavat saaria eroosiolta,

Kanariantaateli, Phoenix Canariensis, endeeminen puu saarilla, on suojeltu.

********************

Hyvä uutinen RTVC.es -kanavalta: Espanja, Norja ja Irlanti tunnustavat Palestiinan valtion. Hyvä! Koskahan Suomi ymmärtäisi tehdä saman?


Aasialaista ruokaa

Tila

Ruokapäivitys pitkästä aikaa. Yläkuvassa helsinkiläinen kiinalaisen buffetin annos (sushia ja kiinalaista) ja alakuvassa kotitekoista kiinalaistyyppistä ruokaa. Muutama päivä sitten kävimme syömässä Hyvinkäällä aasialaisen kaupan lounasravintolassa. Maukkaita ruokia olivat nämä kaikki. Eikä lounasaikaan edes kovin kallitakaan, vaikka Suomessa ollaan.

Kovasti on ruokakulttuuri muuttunut ikäisteni ihmisten lapsuuden ajoista. Meillä ei tunnettu moniakaan mausteita, ei valkosipulia, puhumattakaan kiinalaisesta ruuasta. Mitä syötiin? Perunoita ja lihaa eri muodoissaan, juureksia ja vihanneksia, joitakin, mutta esimerkiksi paprika oli pitkään tuntematon. Metsän antimia, marjoja, sieniä, kalaa ja metsän riistaa, niitä kyllä syötiin. Omatekoista viiliä syötiin ennen kuin jugurtti tuli kauppoihin. Maitoa juotiin ruokajuomana, mikä nykyään tuntuu jo oudolta. Ruisleipä ja ohrarieska olivat ”jokapäiväistä” leipää. Minun ruokamuistoni ovat Pohjois-Suomesta, ehkä asuinpaikkakunta vaikuttaa.

En muista milloin pizza saapui pohjoiseen, mutta Oulussa olen sitä syönyt ensimmäisen kerran vuonna 1981.

Helsingissä

Tila

Eilen kävin Helsingissä tarkoituksenani katsella Forumissa myytävää elektroniikkaa, Kiasman nykytaidetta ja Oodi-kirjastoa. No, Forumista en löytänyt etsimääni – uudempi älykello houkuttaisi.

Kiasma sensijaan oli taas kerran minulle mieleen. Nykytaide antaa aina ajattelemisen aihetta, herättää tunteita. Kuvissa on kolme teosta nykyisestä näyttelystä. Tällä kertaa kysyin yhdeltä näyttelyn valvojalta minua askarruttaneen kysymyksen siitä, saako teoksia kuvata ja saako kuvia laittaa henkilökohtaiseen blogiin. – Mielellään saa julkaista kuvia ja jakaa niitä, vastasi valvoja, ja jatkoi: – Se on instituutiolle mieleen.
Kysyin myös tekijänoikeuksista, sekään ei ollut esteenä. Hyvä, nyt uskallan siis laittaa kuvia taideteoksista tänne blogiin. En tiedä päteekö tämä muissa museoissa, täytynee tarkistaa.

Näyttely oli mielenkiintoinen, käykää katsomassa!

Oodiin en ehtinyt, mutta sinne pääsee toisella kertaa.

Kesä

Tila

Kesä pyrähti Etelä-Suomeen sillä aikaa kun kävin pohjoisessa. Lämpö hipoo hellelukemia, puut ovat saaneet lehtensä ja kukat kukkivat.

Teneriffan uutiset pätkivät tabletilla katsottaessa, en tiedä miksi niin on käynyt näinä päivinä.

Uutisissa puhuttiin taas kerran junayhteyksistä saarilla, suunnitelmia on radasta sekä Gran Canarialle että Teneriffalle. ”Meidän” saarellamme Teneriffalla yhteys kulkisi Santa Cruzista Costa Adejeen. Välillä olisi seitsemän pysäkkiä, joilta olisi yhteys myös Titsoille. Hallitus on myöntänyt hankkeelle rahoitusta ainakin osittain. Saapa nähdä kuinka paljon vastustusta ratahanke saa, sillä jo vuosia saaren pohjoisessa on näkynyt ”No el tren”-iskulauseita ja tietysti rakentaminen aiheuttaisi tuhoa maisemalle ja radan alle mahdollisesti jäävälle asutukselle.

TF-1:n moottoritien ruuhkia junan olisi tarkoitus helpottaa.

Kevättä Etelä-Suomessa

Tila

Etelä-Suomen kevättä: vaalean punaista ja keväisen vihreää. Lämpötilakin on kesälukemissa, yli +20.

Kanarian uutisissa yhtenä aiheena olivat kalliit asumiskustannukset, etenkin vuokrat. Nykyisillä hinnoilla jopa 50% kanarioiden palkasta menee vuokran maksuun. Espanjalaiset nuoret ovat tutkimuksen mukaan 25% köyhempiä kuin vuonna 2020.


Paikallishallinto, Cabildo de Tenerife, suunnitelee turistilakia. Turistiveron lisäksi käsiteltävänä on mm. loma-asuntovuokrauksen, viviendas vacacionales, rajoittamisasia.

Pohjoisessa

Tila

Oulussa

Ja Kemissä.

Suomi on pitkä maa, se on taas todettava. Etelässä ovat kukkineet jo kevään kukat, siellä on puissa kevään vihreitä lehden alkuja, täällä vasta viimeiset lumet ovat sulamassa.

Viikko on mennyt nopeasti lapsenlapsen kanssa. Tänään juna vie etelään.

Oulussa

Tila

Olen Oulussa.

Kuva on nyt oikeastaan vain testiksi: ongelma ratkesi. Viestitin domainin ylläpitäjälle ja Dropboxin espanjankielisen tuen kanssa chattasin. En päässyt oikein mihinkään ratkaisuun, mutta sitten yhtäkkiä kuvat ilmestyivät takaisin. Ihmeellistä on tämä virtuaalimaailma!

Niin monesti olen ajatellut sitä, että meistä eikä varsinkaan seuraavasta sukupolvesta ei jää jäljelle yhtään mitään kuvia kun kaikki ovat sähköisenä katoavaisia.

Taas voin jatkaa blogia niin kauan kuin nämä virtuaali-ilmiöt sallivat. Hyvä niin.

Ongelma

Tila

Ongelma kuvien kanssa, eivät näy! Ratkaisu etsinnässä.

Kuvat eivät enää siirry Dropboxista, en tiedä miksi. Joitakin kuvia olen saanut palautettua tekstien alapuolelle kuvakirjastostani.