Vietämme viikkoa Karjalohjan Vilniemessä kuten viime vuonnakin. Teneriffalle paluu lähenee.
Kirjoitin jo viime vuonna Vilniemen Suomen Kuvataidejärjestöjen liiton mökistä ja sen historiasta, Sigurd Wettenhovi-Aspasta ja hänen elämästään. Jos kiinnostut, katso päivitykset elokuun 2025 alussa. Mökki on Lohjanjärven rannalla ja lähellä Karjalohjan taajamaa.
Sää on viileähköä, pilvistä, ainakin tänään. Punkkeja täytyy varoa täälläkin. Eilen pidimme tulta takassa, se lämmitti aamuun saakka.
Palasin yöjunalla Helsinkiin, josta jatkoin lähijunalla Hyvinkäälle. Täällä etelässä valkovuokot kukkivat. Täällä on tapana viedä äideille valko- tai sinivuokkoja näin äitienpäivänä. Meillä pohjoisessa ei tätä tapaa ole – vuokot eivät kasva pohjoisessa.
Teneriffalla on tänään ajankohtaisena asiana hanta-viruksen saastuttaman laivan (Hondius -risteilijä) evakuointi . Laiva on redillä Granadilla de Abonan teollisuussatamassa. Laivan matkustajat kuljetetaan pienissä ryhmissä Reina Sofian kentälle erityisvarustelluissa busseissa. Hondiuksella matkustaneita ja siten mahdollisesti viruksen saaneita varten saapuu koneita eri maista Reina Sofiaan kotiutuslentoihin. Hanta-virus itää pitkään, joten matkustajat joutuvat kotimaissaan 42:n vrk:n karanteeniin.
Alimmainen kuva risteilijästä on RTVC.es:n aamulähetyksestä napattu.
Meri-Lappi on yksi alueista, joissa taas esiintyy paljon punkkeja. Noin viidesosa punkeista kantaa borrelioosia aiheuttavaa virusta ja noin yksi prosentti enkefaliittia, aivokuumetta aiheuttavaa virusta. Siispä punkkitarkistukset on tärkeää tehdä.
Meri-Lappi on nykyään vahvaa taigapunkkialuetta ja siis puutiaisaivokuumeen riskialuetta.
Kävimme poistattamassa yhden punkin tänään terveyskeskuspäivystyksessä.Yhdessä kuvista on punkki kiinnittyneenä ihoon, punkin pää on Iihon sisässä ja takaosa näkyy ulkopuolella. Punotus punkin pureman ympärillä näkyy selvästi.
Terveyskeskus toimi tällä kertaa hyvin: ajan punkinpoistoon sai parin tunnin päähän päivystykseen soittamisesta ja aikakin päti lähes minuutilleen. Sopivilla punkkipihdeillä ötökkä saatiin melko helposti irti ja keräyspurkkiin: viime kesänä Kemin terveyskeskuksessa oli kerätty talteen kaikki poistetut punkit. ”Meidän” punkkimme oli tämän kesän ensimmäinen täällä poistettu.
Nyt seurataan tilannetta: mikäli punotus ja turvotus puremakohdassa lisääntyy tulevina päivinä tai viikon – kahden kuluessa, on syytä hoitaa borrelioosina, antibiootilla. Jos taas tulee kova ja voimakas päänsärky, voi se olla puutiaisaivokuumetta, johon tarvitaan jopa sairaalahoitoa.
Vappuaatto Hyvinkäällä: perinteiset käynnit Surujen puistossa ja Puolimatkan hautausmaalla vakaumuksensa puolesta henkensä menettäneiden punaisten muistomerkillä, sitten vappumarssi – vuosien tauon jälkeen. Torilla vappupuheissa vaadittiin työtä työttömille, tuomittiin hallituksen leikkauspolitiikka ja vaadittiin koko hallituksen kaatamista, ja tietysti rauhaa maailmaan.