Barcelona 5

Tila

image

Kävimme Camp Noulla katsomassa peliä FC Barcelona – Sevilla. Barca voitti niukasti 2-1 ja ainakin minun mielestäni Sevilla oli kova vastus. Barcan kannustusjoukot olivat kovasti äänessä: huutoa, lauluja, rummutuksia. Eniten minä katselin taas yleisön reaktioita, väkimäärää ja stadionin suuruutta ( n. 100000 katsojaa mahtuu ja aika täynnä istumapaikat olivat).

Kylmä tuuli kävi yläriveille (halvimmat paikat) ja palatessa metroon sai jonottaa kauan, ennenkuin ensin mahtui laiturille ja sitten junaan, jossa oli tilaa. Pari ensimmäistä junaa oli tupaten täynnä. Mutta koettu tämäkin nyt (itse asiassa jo toisen kerran).

Barcelona 4

Tila

image

Tänään oli nykytaiteen päivä, Museu d’Art Conteporani (MACBA) käyntikohteena. Aiemminkin olen huomannut, että nykytaiteen museot ovat kuin samalla kaavalla tehdyt, kun verrataan esim. Helsingin Kiasmaan tai Tallinnan Kumuun: suuria vaaleita pintoja, kaaria, kalteva kulkutasoja. Tarjonta oli tällä kertaa videoita, papertaittelua, tiloja ja esinepinoja. Mutta tarkoituksensa museo taas mielestäni saavutti, herätti kysymään, mitä taide on? Mikä on taidetta ja mikä ei? Voidaanko jotakin installaatiota nimittää taiteeksi, kun se tuodaan museoon ja kenellä on oikeutus se sinne tuoda? Sillä, joka on saanut meriittejä taiteen kentällä. Joku ”roskakasa” jäteastiaan vieressä ei ole taidetta, mutta jos se, joka on päässyt ”piireihin” taiteen kentällä tuo samat tavarat museoon, sitä nimitetään nykytaiteeksi. Mielenkiintoista, eikö? Tässä lähestytään nyt graduni teoreetikon Pierre Bourdieun pohdintoja. Minua nykytaide kiinnostaa, nimenomaan tämän ”mikä on taidetta?” -kysymyksen tiimoilta.

Barcelona 3

Tila

image

Tänään tutustuimme Antoni Gaudin suurtyöhön Sagrada Familiaan, josta näkymiä löytyy kuvista. Toista sataa vuotta kirkkoa on jo rakennettu ja nyt suunnitelmissa on, että rakennus valmistuisi vuonna 2026. Gaudi ehti eläessään suunnitella ja rakennuttaa neljä päätornia. Rakennustyöt alkoivat 1882. Arkkitehti Gaudi kuoli liikenneonnettomuudessa kesken töiden vuonna 1952. Rakennuksen pinta-alaksi on laskettu 4500 neliömetriä ja korkein torni ulottuu 175 metrin korkeuteen. Yksityiskohtien runsaus ihmetyttää kävijöitä vuodesta toiseen. – Jonottamaan joutui taas.

Barcelona 2

Tila

image

Tämän päivän vietimme Barcelona Zoo:ssa, eläintarhassa. Nähtävää oli paljon, vaikka osa paikoista olikin korjauksen alaisena. Vaikka näimme monenlaisia eläimiä eri puolilta maailmaa, niin apinat aina herättävät voimakkaita tunteita ihmisessä. Tosin sarvikuonon surullinen olemus kosketti sekin.
Nykynuoret – tämä eläintensuojelijasukupolvi – eivät hyväksy eläintarhoja, vaan pitävät niitä vankilona ja ovat osittain oikeassa. Eläintarhoissa tehdään kuitenkin paljon myös tutkimustyötä ja toimitaan eläinten ja maailman suojelemiseksi ja pelastamiseksi.
– Mistä tämä tuli mieleeni? Niistä kriittisistä seinäkirjoituksista, jotka ympäröivät eläintarhan aitaa ulkopuolelta. Jäivät kuitenkin kuvaamatta.

Barcelona 1

Tila

image

Virtuaalinen cavapullo ja kiitokset kaikille blogiystäville, yli 200 000 käyntikertaa täynnä!

 

image

Aloitimme tänään Barcelonaan tutustumisen vanhasta kaupungista, jonka kapeita katuja ja pikkupuoteja tutkaillen päädyimme Ramblalle ja iki-ihanaan St Josep La Boqueria- kauppahalliin. Hotellimme sijaitsee rantakadulla Av. Del Marques de L’Argenteralla, noin kilometrin päässä Ramblalta ja Estaçió de Francaa vastapäätä. Hyvä sijainti siis myös lentoasemalle kulun suhteen. Hostal Nuevo Colon on yhden tähden majapaikka, mutta meille aivan sopiva, kaikki tarpeellinen on ja luksus ei ole ollut koskaan minun juttuni.
Huomenna kaupunkiin tutustuminen jatkuu, toivottavasti sää suosii edelleen. Tänään oli aurinkoista ja toppatakki melkein liikaa. Mukava kävelylenkki ja paljon nähtävää!

 

Myrsky ohi

Tila

image

Aurinko paistaa jo! Ja Teide lumivaippoineen on näkyvissä. Lumiraja kulkee todella alhaalla nyt. Yöllä vielä jyrisi ja salamoi ja aamulla satoi, mutta nyt pahin lienee ohi. Aloinkin olla jo uupunut veden tyhjennykseen ja sateen kanssa kilpaa juoksemiseen. Nyt olisi vielä pihatyöt = roskien siivoaminen edessä.
Kevättäkin näkyvissä: sitruuna kukkii ja tulppaanit itävät penkissä.

Sade jatkuu

Tila

image

Sade jatkuu ja jatkuu. Sain kerättyä kasaan kaikki tähän mennessä palmuista tipahdelleet oksat. Ne pitäisi vielä raahata roskikselle jossakin välissä. Uima-allasta olen tyhjennellyt vähän väliä ja aamuviidestä lappanut vettä tulvivasta pikkupuolen suihkualtaasta. Ilmeisesti, näin kuulin, sadevesikaivot eivät vedä ja vesi tulvii sen takia.
– Jostain syystä sattui taas niin, että helmikuun myrskyn aikaan olen yksin kotona, viime vuonna sama juttu!

Talvi

Tila

image

Talvimyrsky pauhasi koko yön. Illalla satoi rakeita, yöllä ja aamulla jyrisi ja salamoi. Vettä satoi kaatamalla, pieni sade jatkuu edelleen. Tuulen pudottama palmunlehviä on ympäri pihaa. Uima-allas oli täyttyä, sitä piti tyhjentää.
Teidellä on lunta. Aamutelevisio näyttää kuvaa siitä, mutta tänne omalle pihalle Teide ei vielä näy, pilvet ovat alhaalla.

Invierno

Tila

image

Meille taitaa tulla vihdoinkin talvisää. Ennustetaan sateita ja sitä, että lämpötila laskee usealla asteella. Myös tuulesta ja suurista aalloista varoitetaan. Teide on pilven takana ja horisontissa näkyy sateenkaari. Saadaankohan Teidelle lunta?

P.S. Tuli sitten rankkasade. Rakeitakin satoi. Ja pikkupuolen suihkuallas tulvi. Nyt niitä vesiä kuivailen, toivottavasti sade jo hellittää. Kuvia lisää huomenna.