Olas grandes

Tila

flo

Eipä sattunut minun silmiini montakaan kukka-asetelmaa Puerton kaupungissa, vaikka yritin etsiä. Kirjastossa näytti olevan kukka-aiheinen valokuvanäyttely, mutta nykyään ei tee mieli sisätiloihin näyttelyihin.

Aallot meressä sen sijaan olivat katselemisen arvoisia. Meri kuohui ja korkeat aallot löivät rantaan. Meren voima on jotain, jota voi vain kunnioituksella ihailla. Onneksi tätä näkymää voi katsella rannalta, merelle ei olisi ollut asiaa nyt.

Hallitus on päättänyt, että hotelleihin tai vastaaviin majoituksiin saapuessaan turisteilla tulee olla mukanaan negatiivinen koronatestitulos, joka on otettu < 72 tuntia ennen matkaa. Ilmeisesti kuitenkin testi voidaan ottaa myös perillä.
Parlamentti vielä käsittelee asian ja tekee lopullisen päätöksen.

Päivän refrán: ”El que tiene boca se equivoca”. Sananlasku perustunee sointuvaan riimitykseen boca-equivoca. Sanonta merkitsee mahdollisuutta erehtymiseen. Sananmukaisesti ’jos on suu, voi erehtyä’.

El Trompo

Tila

tro

Eilen pistäydyimme El Trompossa ja Alcampossa. Tungoksia pystyi välttämään ja kaikissa kaupoissa oli käsidesiä tarjolla. Toisissa paikoissa se on hajustettua, se ei ole yhtään minun mieleeni. Hajuste tarttuu niin lujasti käsien ihoon, että se ei tahdo pesussakaan lähteä.

Puertossa on meneillään jokavuotinen Puerto de la Cruz en flor -tapahtuma. Kukka-asetelmia löytyy kaupungilta, täytyy käydä niitä etsimässä ja kuvaamassa tänään tai huomenna. Myös perinteinen taidekilpailu järjestetään, mutta tällä kertaa ilman ryhmäkokoontumisia.

Koronauutiset käsittelevät Euroopan uusia rajoituksia: monissa maissa sääntöjä tiukennetaan taas, Espanja, Saksa ja Ranska voimakkaimmin.

Päivän refrán: ”El que ríe el último, ríe mejor”, “Joka viimeksi nauraa, se parhaiten nauraa”. – Pandemia ei taida naurattaa nyt ketään!

Turisteja taivaalla

Tila

ro

Parapentistejä leijailee taivaalla, turisteja lienevät, koska nyt ainakin saksalaisia ja brittejä on jo saapunut. Suomalaisia lennättää mm. tilauslento suoraan Helsingistä 19.11.

Saarille saapuville turisteille suunnitellaan nyt koronatestejä tullessa, mutta käytännöt ovat vielä suunnitteluvaiheessa. Parempi olisi, jos testaus jo toimisi.

Etelän hotellit ovat alkaneet tarjota etätyötiloja niitä tarvitseville, hyvä idea, jos toimii.

Päivän refrán: ”Dime con quién andas y te diré quién eres”, ”Kerro minulle millaisia ystäväsi ovat, niin kerron sinulle millainen olet”.

Toque de queda

Tila

do

Jouluvaloja on jo ryhdytty virittelemään Charcolle, mutta ehkäpä niihin sytytetään valot vasta myöhemmin. – Puertossa oli eilen puoleltapäivin paljon väkeä, rannan terasseilla istuskelijoita ja ryhmä motoristejakin saapui paikalle.

Eilen alkoi poikkeustila, toque de queda, koko Espanjassa. Mutta Kanariansaaret ovat poikkeus paremman koronatilanteen takia. Meillä ei mikään muutu, toistaiseksi. Poikkeustila voi kestää puoli vuotta, toukokuun alkupäiviin saakka. Mantereella on öinen ulkonaliikkumiskielto, klo 23-06, mutta autonomiat voivat tilanteesta riippuen säädellä aikaa tunnin suuntaan tai toiseen ja päättää myös muista rajoituksista. – Espanjan poikkeustila oli päässyt jo Suomen uutisiinkin.

Päivän refrán: ”No por mucho madrugar amanece más temprano”; olisikohan tämän suomenkielinen vastine: ”Ei ole hoppu hyväksi eikä kiire kunniaksi”?

Paseo

Tila

pb

Meillä on ollut pari tuulista päivää, merellä vaahtopäitä.

Mantereella alkaa yöllinen ulkonaliikkumiskielto, mutta meillä saarilla ei, ainakaan vielä. Perjantain koronatilanne on kuvassa:

roj

Saarista siis vain Teneriffa on tällä hetkellä ”punaisella valolla”, eli tartuntojen määrä on yli 50/100 000. Suurin määrä tartunnoista on edelleen, kuten aiemminkin, Santa Cruzissa ja La Lagunassa. Kokoontumisrajoitus, maksimi 10 henkilöä, on voimassa 6.11. saakka ja baarien ja ravintoloiden on suljettava puoliltaöin. Mitä tuon päivämäärän jälkeen seuraa, sitä ei vielä tiedä. Toivotaan, että parempaa!

Viernes

Tila

oto

Yöllä on satanut. Nyt päivä valkenee hieman viileämpänä: mittari näyttää noin 20 astetta. Pitkän kuuman kauden jälkeen täytyy jo etsiä pitkähihaista päälle!

Nyt sekä saksalaiset että britit ovat sijoittaneet Kanariansaaret vihreälle listalle koronan suhteen, mikä tarkoittaa, että lentoja saarille lisätään ja karanteenia ei enää vaadita matkan jälkeen lähtömaassa. Turistit toivotetaan tervetulleiksi talouden tilanteen korjaamiseksi. Miten käy tautitilanteen?

Vakioaihe on saarille saapuneet venepakolaiset. Heitä on tullut tämän vuoden aikana Afrikasta jo yli 10 000. En vastusta pakolaisten saapumista: heillä on syynsä. Talouden ongelmia heidän vastaanottamisessa kuitenkin aiheuttaa: kuka maksaa?

Espanjan hallitus äänesti eilen äärioikeistolaisen Voxin välikysymyksestä, joka oli suunnattu hallituksen ja etenkin PSOE:n ja Unidad Podemoksen harjoittamaa politiikkaa vastaan. Äänestyksessä Vox jäi nolosti yksin. Hallitus sai luottamuksen äänillä 298 puolesta – 52 vastaan. Ainoastaan Vox äänesti epäluottamuksen puolesta, jopa Partido Popular puolsi hallitusta. – Yhtä nolosti kävi Suomen välikysymysäänestyksessä vastikään.

Päivän refrán: ”El que calla otorga”, ”Vaikeneminen on myöntymisen merkki”.

Otoño

Tila

Inv

Eiliset sateet ja tuulet toivat meille syksyn. Tältä se näyttää: aamulla lämpöasteita noin 20, banaanit pulskistuvat ja appelsiinit kypsyvät. Täkäläiset banaanit otetaan kasvista vihreinä, ja nopeasti ne sitten kypsyvät keltaisiksi. Alkaisi olla jo meidänkin banaanien korjuuaika. Tämä taitaa olla neljäs banaaniterttu, jonka olemme kasvattaneet täällä Orotavassa asuessa.

Aamu-uutisista: Pakolaisia kuljettaneita veneitä on tullut taas viime yönä Gran Canarialle, Arguineguiniin. Siellä on nyt noin tuhannen pakolaisen leiri, jota Cruz Roja España huoltaa. Pakolaiset haluaisivat Eurooppaan (siis pois saarilta). Neuvotteluja käydään Kanarian ja Espanjan hallitusten välillä, mutta vielä tuloksetta.

Päivän refrán: ”El que busca encuentra”, ”Etsivä löytää”.

Aviso de viento

Tila

avi

Tänään meillä on voimassa varoitus kovista tuulista. Voi olla, että se tällä kertaa pitää paikkansa, sillä tuuli puhaltelee jo kohtalaisen voimakkaasti puuskissa. Parempi varautua, siirrellä ulkokalusteita ja pysytellä sisällä.

Teidellä on ollut hattu, eilen jopa kolmikerroksinen, sitä en valitettavasti ehtinyt kuvaamaan. Jospa se nyt tiesi myrskyä, sadettakin on luvassa. Kuumaa on edelleen!

Eilinen päivä ei sitten mennytkään ihan tavallisesti. Kävimme yläkaupungissa, auto oli parkissa puolilaillisella paikalla, niinkuin täällä monella ja vielä paikassa, jossa auto on ollut aiemminkin. Kun palasimme, grua oli juuri hinaamalla autoa pois ja moottoripyöräpoliisi lähdössä. Kävelimme siis hinattujen autojen säilytyspaikalle Calle San Felipen toiseen päähän, josta auton sai lunastaa. Tuli sakko 200€ ja hinausmaksu n. 80€. No, kun sakon maksaa kahden viikon aikana, saa 50% alennusta. Arvaat, että harmitti!

Päivän refrán: ”Por la boca muere el pez”. Tämä tarkoitta sitä, että kala ei huomaa koukkua syötissä ja sen nielaistuaan peli on menetetty. – Enpä keksi suomalaista vastaavaa.

Pilvet

Tila

nub

Tämän aamun värit veivät katseen itäiselle taivaalle, vaikka yleensä riennän tervehtimään Teideä. Nyt pilvien oranssinpuna veti voiton.

On tavallinen ”uuden normaalin” maanantai. Televisiouutisissa tavalliset aiheet: korona ja saarille veneillä saapuneet pakolaiset. Surullista ja huolestuttavaa. Eikä ratkaisua kumpaankaan ongelmaan ole näkyvissä.

Aamun refrán: ”De noche todos los gatos son pardos”. Suomessa vastaava on ”Pimeässä kaikki kissat ovat harmaita”.

Alcampo

Tila

alc

Kävimme ruokaostoksilla Alcampossa. Siellä oli yllättävän paljon väkeä näin korona-aikaan, aivan kuten ennen pandemiaa. Perheitä, nuorisoa, tungosta. Yritimme tietysti vältellä ihmisjoukkoja ja viipyä kaupassa mahdollisimman vähän aikaa. Mascarillat oli kyllä kaikilla ja desifiointiainetta oli saatavilla sekä kärryjen työntöaisan puhdistamiseen että käsille.

Tuntuu siltä, että tämä kotoilu ja varominen alkaa jo kyllästyttää. Uskon, että se on syynä myös kauppakeskuksen väenpaljouteen: ei enää jakseta olla vain kotona. Minä olen käynyt Alcampossa ehkä kolme kertaa puolen vuoden aikana.

Piipahdimme myös yhdessä El Trompon piha-alueen kahvilassa. Sielläkin turvaohjeita noudatettiin tarkasti. Pöytään ei saanut mennä ennenkuin tarjoilija antoi luvan puhdistettuaan ensin pöydän ja tuolit.

Ennustettua sadetta ei vieläkään saatu, mutta lämpötila on muutamalla asteella laskenut, alle 30.