Algeciras

Tila

alg

Yövyimme Algecirasissa sataman tuntumassa halvassa hotellissa. Satamasta pääsee Afrikan puolelle mm. Tangeriin. Alue ei vaikuttanut yhtään espanjalaiselta: tummia marokkolaisten näköisiä miehiä ja huivitettuja naisia joka puolella. Asunnottomia oli kaduilla, kulkijoita likaisissa vaatteissa.

Ravintolat olivat kuten muslimimaissa, ei sianlihaa eikä alkoholia.

Tänään jatkamme Malagaan.

Gibraltarin apinat

Tila

mono

Eilen saavuimme iltahämärissä sateisessa säässä Huelvaan. Ajoimme kohti Sevillaa – moottoritietä pimeässä ja välillä kovassa sateessa. Se ei ollut mukavaa matkantekoa: inhoan moottoriteitä!

Mutta kaksi onnenkantamoista sattui. Ensiksi yhden Cepsa-huoltoaseman pihalla toimi wifi. Varasin booking.comista halvimman ja lähimmän hotellin. Toinen onnistuminen oli hotelli. Se sattui olemaan Hotel Lince Aznalcazarissa, Sevillan maakunnassa, keskellä ”ei mitään”. Mutta hotelli oli tosi siisti, huone hyvä ja palvelu ystävällistä. Hintakaan ei ollut paha, 40€/yö.

Aamulla ajelimme virkeinä ja valoisassa, tosin sateisessa säässä, oliivipuumetsien ja viiniviljelysten ohi ensin Tarifaan, jonka näköalapaikalta olemme aiemmin katselleet Afrikan mannerta. Nyt sitä ei pilvien takia näkynyt.

Sitten ajoimme Gibraltarille, joka sekin oli pilviverhon takana. Näimme kuitenkin apinat! Ne olivat jääneet viime reissuilla katsomatta, mutta nyt ne on nähty. Matka voi jatkua.

Merellä

Tila

mar

Olemme merimatkalla edelleen, Manner-Espanjan Huelva on noin tunnin matkan päässä, ja siis jo 31 tuntia olemme matkanneet. Meri on hieman kuoppaisena ja vettä satelee. Keinutus on kuitenkin antanut hyvät unet hytissä!
Naviera Armas on nopeampi kuin toinen samalla reitillä kulkeva Acciona Mediterranea. Olemme näillä matkoilla testanneet molemmat ja päätyneet Armakseen nopeuden ja miellyttävämmän laivan takia.

Huelvasta aikeemme on suunnata aluksi jonnekin campingiin yöksi. Tarkkoja suunnitelmia emme koskaan tee – on hauskempaa seikkailla. Seuraava tarkka päivämäärä, jolloin meidän pitäisi olla Madridissa on 4.5. Mitä sitä ennen? Siitä kerron lähipäivinä.

De vacaciónes

Tila

vac

¡Hasta luego Tenerife mi amor!
Kesäreissu edessä, mutkitellen Karibian kautta Suomeen, siitä sitten kirjoittelen matkan varrelta – kun löytyy wifi. Tänään ajamme Santa Cruziin ja laivaan, toivottavasti Armas pääsee kommelluksitta Huelvan satamaan.
Niin ja tiedoksi, että Securitaksen hälytykset ovat talossa päällä ja jardinero hoitaa kotiamme vielä lisäksi.

Icod Alto

Tila

yaca

Eilisen kuvia: Jakarandat ovat alkaneet kukkia joka puolella: ovatko ne myöhässä aiempiin keväisiin verrattuna?
Ajelimme ylätietä kohden Icod Altoa, sieltä käännyimme tienviitan osoittaessa ” La Corona”, josta löytyikin etsimämme liitovarjojen (parapente) lähtöpaikka. Mielenkiintoisen näköistä, mutta minua ei moiseen hommaan saisi vaikka maksettaisiin! Hienosti liitelivät, kaksi lähtöä nähtiin. – Sitten tuli vielä hevosia ratsastajineen paikalle ja ihme kyllä he kulkivat ratsain myös alas rinnettä kiviportaita pitkin.
Paljon nähtiin ja sää suosi.

Santa Cruz

Tila

santa

Pari päivää sitten oli vuorossa kaupunkipäivä Santa Cruzissa. Menimme Titsalla, sillä parkkipaikkaongelman takia on helpompaa käyttää guaguaa, linja-autoa.
Kuvasimme pääkaupunkimme pilvenpiirtäjiä, kiertelimme kolme isoa kauppakeskusta: El Corte Ingles, Meridiano ja Carrefour. Lounastimme yhdessä niistä, annokset olivat kauniita ja hyviä.
Paluumatkalla ajelimme Tranvíalla La Lagunaan ja sieltä Titsalla 101 pikkuteitä kierrellen kaikkien kylien läpi takaisin Orotavaan.

Sur

Tila

sur

Eilisen päivän vietimme etelässä. Poikani on nyt viikon lomalla meillä, joten vietimme turistipäivää. Meillä Orotavassa oli pilvistä ja Teneriffan etelässäkin oli puolipilvistä, mutta kuitenkin sopivan lämmintä pelata minigolfia ja kävellä rantabulevardia. Minigolf Santiago Americasin puolella on kauniisti värillisin mosaiikein ”gaudimaisesti” koristeltu, siellä pelaaminen on myös visuaalinen nautinto.
Askelmittariin saimme toistakymmentätuhatta askelta, vierailimme Adejessa ystävien luona ja haaveilimme siitä, että kunhan ehdimme, käymme vaeltamassa myös Barranco de Infiernon. Siitä sitten toiste lisää.

Pilviä kulki taivaalla paljon ja ne roikkuivat vuorten päällä kuin untuvapeitot.

Tajao

Tila

tajao

Nyt löytyi saaren paras (minun mielipiteeni 😉 ) kivipaikka! Löysimme sen kyllä jo pari vuotta sitten, mutta hukkasimme välillä. Tajaon rannalta (etelän kentälle mennessä, P.I.R.S. jätteenkäsittelyasemaa vastapäätä) löytyy meren sileäksi hiomia kauniita kiviä, joita ei malta olla ottamatta muutamaa mukaansa.
Meri on kauniin turkoosi ja vesi kirkasta, aallot lyövät rantaan tasaisesti pyöritellen mukanaan rantakiviä. Miellyttävää katseltavaa ja kuunneltavaa!

Sur

Tila

sur

Eilen oli lämmin calimapäivä. Lämpötila kipusi kolmeenkymmeneen asteeseen ja etelässä horisontin yläpuolella taivaalla oli näkyvissä keltainen vyöhyke, joka lienee Afrikan hiekkaa. Aricon kohdalta löysimme rannalta pienen suojaisan uimarannan ja komean majakan: ajelimme pikkuteitä aivan rannassa.
Kävimme myös viemässä lomalaiset kentälle. Tänään teemme sinne uuden reissun, sillä poikani tulee nyt vuorostaan viikoksi lomalle.