Frío

Tila

ama

Pohjois-Suomen kesä: räntää, ehkäpä myös lunta! Onneksi yksi unikko yrittää sinnikkäästi kukkia etelän puolen seinustalla, kyllä kai kesä vielä tulee.

Planificación

Tila

map

Nyt kun olen lähes viikon viettänyt paikoillani, alkaa olla aika taas suunnitella uusia matkoja. Ostin kirjakaupasta matkaoppaat, sillä jotenkin minulle, vaikka nettiriippuvainen olenkin, on helpompi omaksua asioita lukemalla kirjasta. Ja pientä matkaopasta on kätevää kuljettaa mukana.

Parin viikon kuluttua vuorossa olisi Lissabon; siellä olen käynyt viimeksi vuonna 1990 aikuisten interraililla. New Yorkin kokemus minulla rajoittuu transit-käyntiin JFK-kentällä 1991. Sinne sitten syyskuussa. Ja lisäksi muutama lentely edestakaisin Teneriffa-Suomi-väliä, niin että matkusteluksi menee tämä kesä. Blogi velvoittaa matkustelemaan. 🙂
No ei, on ihan muita hyviä syitä.

Kevättä

Tila

ke

Kylmiä ja sateisia ovat olleet viime päivät täällä pohjoisessa Suomessa. Tänään jo aurinko näyttäytyi, ja pieniä kesän heräämisen merkkejä näkyi äitini pihamaalla. Matkaväsymykset on nyt levätty, yllättävän uuvuttava oli tuo mutkainen matkailu Teneriffalta Karibian kautta Kemiin. Nyt on omat akut ladattu, loppuviikosta jatkan Ouluun.

Kemissä

Tila

nor

Ei ole kesä Kemissä vielä paljoa edennyt. Koivussa on hiirenkorvat, Lapin maakuntakukka kullero yrittää pinnistää maasta näkyviin, lunta on vielä ojissa. Eikä lämpöasteitakaan kovin monta ole – yöllä kävi pakkasen puolella (klo 3 mittari näytti -0,5).

Monesti tulee ajatelleeksi, kuinka onnekas olenkaan ollut kun minulla on ollut mahdollisuus muuttaa lämpimään. Suomessa joutuu kärsimään kylmästä talvesta/liukkaudesta ja huonolla tuurilla vielä kylmästä kesästä.

– Reissussa mietimme, kuinka koko Suomen väestö mahtuisi kyllä esim. Manner-Espanjan maaseudulle, niin paljon tyhjää tilaa siellä on. Olisipa ainakin kesällä lämmintä ja pidempi kasvukausi. Ok, myönnän, että en ole kovinkaan isänmaallinen, ja sattumaahan se on, minne olemme syntyneet, ei oma valinta.

Matka jatkuu

Tila

juna

Matka jatkuu: Helsinkiin saavuttuamme ajelimme vielä Turkuun, josta nousin iltajunaan. Yön makuuvaunussa levättyäni ohitin aamulla tutun Oulun. Huomaan taas, kuinka pitkä maa Suomi on (paitsi matkan pituudesta: koko yö junassa). Luonto herää kesään paljon Etelä-Suomea myöhemmin. Täällä pohjoisessa koivu on vasta juuri ja juuri hiirenkorvalla. Jatkan Kemiin.

nieve

Kemissä on vielä lunta.

Tallinna

Tila

tal

Hurautimme Tallinnaan ja nyt olemme jo jonossa laivaan. Kaupunkikäynnille ei ehditty ja matkaväsymys alkaa painaa, on jo nähty niin paljon!
Mutta ei reitti Helsinkiin lopu, jatkan vielä äitini luo Kemiin, sitten poikieni luo Ouluun. (Matka)kumppani jää lastensa luo Etelä-Suomeen, mutta matkamme jatkuu parin viikon kuluttua, enpä kerro vielä minne. Aikanaan sitten siitä lisää…

Latvia

Tila

bal

Tänään ajoimme osin sateisessa ja viileähkössä säässä Liettuan Kaunasista Viron Pärnuun meren rannalle. Omenapuut kukkivat ja auringon paistaessa sää oli kesäinen. Rekkaralli ja tietyöt jatkuivat tälläkin välillä, mutta oli myös rauhallisia tieosuuksia. Hinnoista: Puolassa oli edullista, Latviassa kalliimpaa kuin Teneriffalla!

Huomenna on suunnitelmissa reitti Tallinnaan ja laivalla Suomeen, mutta aikataulusta emme vielä tiedä. Nyt katselemaan merinäköalaa (alakuvassa horisontissa näkyy pieni kaistale merta, kuva majoituspaikan pihasta)!

P.S. Kiitos Erkki L virheen korjauksesta!

Liettuaan

Tila

kau

Tänään ajelimme Lodzista pohjoiseen ohittaen Warsovan – hyvä niin, sillä viime kesänä ajoimme kaupungin läpi noin kolme tuntia jonoissa. Rekkoja, tietöitä, rekkoja ja tietöitä, siinä tämän päivän saldo.

Saavuimme Liettuaan ja majoituimme tienvarsihosteliin aika monen ajotunnin jälkeen.

Puolaan

Tila

pol

Aamulla aikaisin olimme lähdössä Jindrichuv Hradecista (heittomerkit, väkäset ja pyörykät taas puuttuvat), mutta kuinka ollakaan, auton akku oli tyhjä. Meillä oli ollut matkajääkaappi päällä ja se oli syönyt virran. Onneksi hotellin tarjoilija soitti meille apua, itse olisi ollut mahdotonta millään kielellä selittää olinpaikkaamme. Kuluihan siinä kotvan aikaa, ennenkuin apu tuli ja euroja se maksoi, mutta saatiin virtaa ja jatkettiin matkaa kohti Puolan rajaa. Iltasella saavuimme sitten Lodziin, apartamentoshotelli oli varattu ennakkoon ja löytyi aika helposti.

P.S. Ja ne passitkin löytyivät laukustani, joka on aiemminkin syönyt tavaroita. Kaikki hyvin siis.

Tsekki

Tila

tse

Mikä epäonnen päivä eilen! Navigaattori alkoi taas kommunikoida. Päätettiin lähteä Tšekkiin. Meillä oli tiedossa Ceske Budejovicessä yksi hyväksi koettu leirintäalue, sinne oli pyrkimyksemme. Poikkesimme taas tutulta reitiltä ennen Salzburgia, sillä suuret kaupungit eivät näin automatkailussa kiinnosta. Otimme suunnaksi Passaun – ylitimme Tonavan – ja, kiitos navigaattorin, pääsimme melko helpolla Tšekin puolelle. Tietöiden ja mutkitteluiden takia jouduimme kuitenkin taas ajamaan uupumukseen saakka lähes kellon ympäri. Sitten pettymys: Dhouka Louka -leirintäalue oli remontin takia suljettu.

Majapaikan etsintä oli luku sinänsä: halvemmat majoitukset olivat hyvin mutkaisten pikkuteiden takana. Taas vaani pelko siitä, ettei yöpaikkaa löydy.

Jatkoimme matkaa kohti Jihlavaa. Sitten löytyi kaupunki nimeltä
Jindrichuv Hradec ja edullinen hotelli keskustassa. Sisäänkirjautuminen: passit kadonneet! Ne jäivät vahingossa Friedburgin linnan resepcioniin, josta ne unohdettiin antaa takaisin ja me emme aamukiireessä muistaneet pyytää!

Onneksi on passin kopiot. Onneksi on EU, näin sanon nyt.

Täällä nyt passittomana olemme keskellä Tšekkiä!

P.S. Tšekkinimet on tässä kirjoitettu ilman monenlaisia yläväkäsiä ja heittomerkkejä, niitä en saanut iPadista.