Hyvää ruokaa ja kaunista katseltavaa

Tila

comid

Tänään satoi. Puoleltapäivin enemmän, mutta nyt illalla vain vähän chipi-chipiä.
Eilisellä iltakävelyllä huomasin, että liekkipuut kukkivat kauniin punaisena. Kävin FyM-baarissa iltapalalla Calle Agustin de Betancourtilla, sillä paikka on tuttu, kanarioiden omistama ja siellä käy paljon myös paikallisia. Söin ensalada de mariscos (ilman maissia), annos oli maukas ja riittävä!

Tänään kävelin Playa Jardinin suuntaan. Kävin Jorman baari Cuatro Vientosissa maistelemassa tapasta, jossa oli paahdettua punajuurta, vuohenjuustovaahtoa, manteleita ja mausteita. Hyvä oli sekin!

Palatessa näin barrancon varrella kauniita neulegrafitteja puissa, näytti siellä olevan myös joku uusi baari. Moneskohan Puertossa?

Täytyi palkita itseään kävelyillä ja maukkailla aterioilla, sillä aamupäivän siivosin – ettei vaan torakoista olisi jäänyt jälkeäkään. Huomasin sitten, että ovessa on melkein läpilaho (?) kohta. Tupajumit ovat ehkä syöneet puuovea. Täytynee uusia ovi syksyllä.

P.S. Kadun nimi korjattu: FyM ei ole Calle San Juanilla vaan Calle Agustin de Betancourtilla. Kiitos huomautukssta L&P! Näin siinä käy, kun yrittää kirjoittaa muistinvaraisesti, eikä tarkista tietoa.

Puertossa

Tila

pu

Eilinen oli lämmin ja aurinkoinen päivä Puertossa. Teide näytti huippunsa ja taivalla oli muutamia poutapilviä. Minun mittarissani parvekkeella varjossa lämpötila oli 27 astetta, kaupungin turistimittarit näyttivät vielä enemmän.

Uuden linja-autoaseman rakennustyöt ovat edistyneet kuukauden aikana sen verran, että puhdistetulla tontille on kaivettu kuoppa. Paseo Jardinero (oikopolku Calle El Pozolta Laurelin Hiperdinoon) on edelleen suljettuna. Harmi, kauppamatka on pidentynyt.

P.S. Kanariansaaria on nyt kahdeksan (asuttua). La Graciosa Lanzaroten pohjoispuolella virallistettiin.

Matka

Tila

ma

Matka Tenerffalle Madridin kautta meni hyvin, vain pari pientä epämiellyttävää juttua sattui. Ensinnäkin, ennen Madridia, ensimmäisellä lennolla tänään oli paha turbulenssi, onneksi vain muutamia pitkiä minuutteja. Kone hyppeli ja vaappui, ihmiset kiljuivat. Pelotti. Googlailin sitten maahan päästyämme ilmakuoppajuttuja, eikä se taida kovin vaarallista kuitenkaan olla, jos lentäjät osaavat asiansa.

Madrid – Tenerife Norte -väli sujui mukavasti ja ”virallinen” kuljetus, jota nyt ensimmäistä kertaa kokeilin, Suntransfer, toimi hyvin. Pikkubussi toi minut Puerton kotiovelle, muita matkustajia ei ollut. Hinta oli mielestäni edullinen taksiksi, 36€. Titsat eivät pohjoisen kentällä enää myöhään käy ja kone oli lähes tunnin myöhässä. – Syynä olivat ongelmat matkalaukkujen kanssa. Ruumaan oli päätynyt laukkuja, joiden omistajat eivät olleet koneessa. Nykypäivinä moiset laukut on syytä poistaa, se on ymmärrettävää.

No, sitten Puerton pikkukodin alaovi aukesi avaimella hyvin. Siinä oli alkukesästä ongelmia. Olin jo varalta ilmoittanut tulostani ystäville naapurissa, mutta onneksi heitä ei tarvinnut vaivata oven aukaisuun keskellä yötä.

Mutta kotona: kaksi isoa ja vikkelää torakkaa juoksenteli tiskipöydällä. Olivatkohan ne tulleet käyttämättöminä olleista viemäreistä? Otin taisteluaseeksi ensimmäiset aineet, jotka käteen sattuivat: limpiacristales (ikkunanpesuiaine) ja valkoviinietikka. Torakkamyrkkyä en ehtinyt etsiä. Heittivät henkensä näilläkin.

Nyt kun saisi unen! Ihanaa olla taas Teneriffalla!

Lento

Tila

mat

Olen paluumatkalla Teneriffalle. Lennän tänään Madridin kautta Tenerife Nortelle.

Odottelen sitä, että kohta alkaisi boarding koneeseen. En onneksi joudu exit-paikalle, en niistä pidä.

Ostin välipalaa yhdestä lentoaseman kahvioista: tiesin, että hinta on korkea, mutta sitä en arvannut, että kassa puhui minulle vain englantia. No, menee se niinkin.

Nyt koneeseen.

Etelää

Tila

ete

Vähitellen opin myös Etelä-Suomen paikkakuntia: Mäntsälä, Kellokoski, Järvenpää, Hyrylä, Vantaa…
Pohjoisen tyttönä minulle ovat tutumpia Pohjois-Suomen kylät ja kaupungit.

Jumbossa kävimme nettiasioissa ja kirjakaupassa: tyttäreni Berliinissä haluaa lukea suomenkielisiä kirjoja, joita hänelle Suomen reissuiltani usein ostan. (Tosin en tuota koko kasaa 🙂 ).
Järvenpäässä oli lasten taidekoulun ja sponsoreiden järjestämä kukka- ja taideaita. Mukava traditio, pari vuotta sitten samalla paikalla oli tuoli- ja kukkainstalaatio.

Tulet

Tila

tul

Kuvassa ei ole juhannuskokko. Vihdoinkin minulla oli aikaa setviä varastotavaroitani niin, että sain poltettua turhat paperit. Kun aikoinaan tyhjensin asuntoni, pakkasin laatikoihin kaiken tärkeän, mutta paljon myös sellaista, jota enää en tarvitse. Papereita: työhön ja harrastuksiin liittyviä. Onneksi eilen satoi, kulovaroitus on ohi ja naapurilla sattui olemaan pellonreunassa palamassa juurakoita ja oksia. Varastolaatikot vähenivät merkittävästi.

Taas oli läpikäytävä omaa elämää ja muistoja vuosikymmenten varrelta. Päivä oli sateeton ja melko lämmin, hyvä sää lajitella menneisyyttään. Nyt saa osan unohtaa. Oli helpottavaa nähdä joidenkin asioiden haihtuvat savuna ilmaan. Rakkaimmat muistot säästän paitsi laatikoihin, tietysti myös muistilokerohini.

San Juan

Tila

san

Juhannussää Suomessa on sateinen, kuten monesti. Sehän mahdollistaa kuitenkin kokon polton, kun ei ole metsäpalovaaraa. Täällä Mäntsälän seudulla on kyläyhdistyksen kokko valmiina, sytytysaika illalla seitsemältä.

Ystävän pihalla on pystytettynä teltta ja siinä grilli, josko siellä illalla kastumatta grillaisimme.

Hyvää juhannusta!

Sadetta

Tila

ham

Sateinen päivä. Hammaslääkärillä ja karkkitehtaan myymälässä, siinäpä hyvä kombinaatio tälle päivälle Porvoossa.

Olen käynyt nyt kolmena päivänä hoidattamassa hampaitani, sillä hammaslääkärikammoisena minun on helpompi asioida täällä. Ei tarvi miettiä ennakkoon, miten asiat selittäisi espanjaksi. Hoito on ollut hyvää Teneriffallakin. Ja ikävä kyllä kalliimpaa Suomessa.

Karamellitehtaalla kävimme ostamassa perinteisiä ”Suukkoja”, joita jo lapsena kävin mummolan lähikioskilta ostamassa. Silloin ne tunnettiin toisella nimellä, joka nykyään ei ole enää sopiva. Niinkin maailma muuttuu.

Ajelulla

Tila

po

Tänään käveleskelimme Porvoon vanhankaupungin kauduilla: kauniita vanhoja puutaloja ja viehättävä alue vanhojen tavaroiden kauppoineen. Yksi miniatyyriliikekin löytyi. Päivä oli lämmin ja aurinkoinen.

Ajelimme myös Emäsaloon maisemia ihailemaan. Mukana oli ystävä Teneriffalta ja toinen Meksikosta. Heille siirtolohkareet ja jääkausi olivat aivan uusia asioita. Minäkin opin: jääkausi on espanjaksi época glacial.

Googlailemalla sain selville, että viimeinen jääkausi näillä seuduilla on ollut noin 11 000 vuotta sitten ja että laajimmillaan jää ulottui Saksan alueelle saakka. Enpä olisi tullut etsineeksi näitä jo unohtuneita asioita ilman ulkomaalaisystäviäni.

Tavarat

Tila

tav

Tavaroiden tarina

Niinkuin olen jo (monesti) kertonut, muutin Teneriffalle syksyllä 2009. Pari vuotta siitä myin asuntoni Oulusta, huonekalut jakelin nuorisolle, jotka olivat olleet vuokralaisina asunnossani. Kodintarvikkeita ja tekstiileitä ym annoin pojilleni ja äidilleni, loput menivät kierrätykseen tai jätteisiin. Mitään rahallisesti arvokasta ei jäänyt.

Mutta kaikki ne, millä on tunnearvoa, jäivät. Omien lasten askarteluja, valokuvia, mm. pienet kumisaappaat, muutamia leluja omasta lapsuudestani, opiskeluaikojen materiaaleja ym minulle tärkeää, ne jäivät. – Niin ja suuri määrä omia piirroksia ja maalauksia ja muita harrastejuttuja. Aluksi vuokrasin varastotilaa Omavarastolta, muutamaksi vuodeksi. Sitten eräs ystävä varastoi tavaroitani Etelä-Pohjanmaalla pari vuotta, kunnes tarvitsi tilan omaan käyttönsä. No, tavarat vietiin taas Oulun varastoon. Tänä vuonna yksi ystävä Mäntsälästä lupasi varastotilaa ja nyt tavarat ovat siellä.

Ulkomaille muuton suurin ongelma tähän asti ovat olleet nämä tunnearvotavarat, eivätkä ne kovin halvaksikaan ole tulleet. Mutta minulle ne ovat mittaamattoman arvokkaita.

Teneriffalle vien taas pienen osan tärkeistä tavaroistani, mutta siellä minulla ei ole varastotilaa. Kalliiksikin kuljetus tulisi, jos kaiken sinne veisi.