Uusi vuosi

Tila

botan

Kuvat ovat tänään Botanicolta, aamuhämärissä.
On uudenvuodenaatto, mutta kaikki tapahtumat ovat perutut, joten odottamassa on koti-ilta ja vuoden vaihtumisen seuraaminen televisiosta. Tavallisesti olemme viettäneet vuodenvaihdetta Puertossa, syöneet asiaan kuuluvat 12 rypälettä con campanadas, kirkonkellon lyöntien tahtiin, saadaksemme onnellisen tulevan vuoden. Eipä taika toiminut tälle vuodelle!

Hyvää uutta vuotta!
¡Feliz año nuevo!
Happy New Year!
С новым годом!
Gott nytt år!

El niño

Tila

nin

Jonotin El Niño -arvan eilen. Loppiaisarpajaiset ovat jouluarvontaa pienempi spektaakkeli, mutta suosittu kuitenkin. Molemmille Charcon puiston veikkauspisteille oli jonot. Valitsin ylätasanteella olevan kopin, koska Doña Conchitan kioski on sisätila, jossa viruksia voisi olla uhkaamassa enemmän.

Tämmöiseksi elämä on mennyt: maski kasvoille ulos lähdettäessä, paperinpala taskuun, jotta voi painella turvallisemmin hissin nappuloita ja avata ovia. Kauppojen sisätiloja yritän karttaa mahdollisuuksien mukaan vain pikaostoksia tehden ja illalla varhain haluan kotiin. Oikeastaan en siestan jälkeen enää missään kuljekaan.

Avasin television. Jostain syystä Kanarian tv ei näy ollenkaan (sin señal), mutta Espanjan kanavat näkyvät. Vanhan kuninkaan paluusta keskustellaan ja siitä, pitäisikö häneltä viedä kuninkaan arvo sekä siitä, miten hänet saataisiin maksamaan velkansa valtiolle. En ole kuningasmielinen, ja suuri osa espanjalaisistakin on tasavallan kannalla.

”Sánchezin ja Iglesiasin” hallitus on toiminut nyt vuoden, se kiinnostaa enemmän. Korona (ja oppositio) ovat aiheuttaneet sen, että vuosi on ollut vaikea. Uusi budjetti on jo laadittu ensi vuodelle.

Korona varjostaa tulevaa vuotta kaikkialla. Meillä tiukennetut rajoitukset jatkuvat nyt 10.1. saakka. Kukaan ei taaskaan tiedä, mitä sen jälkeen.

P.S. TelevisiónCanarias-lähetys palasi, häiriö oli tilapäinen.

Frutas

Tila

Fru

Vaikka kulunut vuosi on ollut monin tavoin ongelmallinen, on ainakin yksi asia mennyt hyvin: kotipihan banaanit ja appelsiinit ovat kasvaneet ennätyssuuriksi. Eilen poimimme appelsiinin, joka painoi 389g. Myös suuria banaaneja on saatu. Kookkain painoi 450g ja oli ympärysmitaltaan 25cm. Lisäksi nämä hedelmät myös maistuivat hyviltä.

Tiukentuneiden rajoitusten myötä korona on Teneriffalla hieman vähentynyt, kuten Planeta Canarion kuvasta näkyy. Luvut ovat seitsemän vuorokauden ajalta. Ongelmapaikkakunnat ovat edelleen La Laguna ja Santa Cruz. Etenkin Lagunassa poliisivartiointia on tehostettu, kerrottiin uutisissa.

Pääasiana aamulähetyksessä olivat tänäänkin rokotusasiat. Näytetään kuvia vanhustentalojen asukkaiden ja hoitohenkilökunnan rokotuksista, aineiden erikoiskuljetuksista sekä tulevista suunnitelmista koko väestön suojaamiseksi. Toivotaan, että tämä on valoa tunnelin päässä.

Aurinko nousi tänä aamuna saarellamme (Santa Cruzin tiedot) klo 7.57 ja laskee klo 18.19. Meillä on siis hieman pidempi päivä kuin Suomessa tähän aikaan vuodesta.

Päivän refrán: ”¿Dónde va Vicente? Donde va la gente.”
Tämän sanonnan selitetään viittaavan ihmisiin, jotka kopioivat ja seuraavat muiden ihmisten käyttäytymistä oman persoonallisen ajattelun/mielipiteen puuttuessa.

Rokotuksia

Tila

san

Puertossa on ollut viime päivinä paljon ihmisiä liikkeellä. Paikalliset tekevät lahjaostoksia, sillä Los Reyes Magos -päivä, se tärkeämpi juhla, on vasta tulossa. Näin yhden kuvan Alcampon kauppakeskuksestakin, siellä vasta tungos oli! Itse en uskalla sinne mennä, eikä ole tarvettakaan.

Pääuutinen jo eilen ja tänään on ollut koronarokotusten aloittaminen koko Espanjassa. Jokaiseen autonomiaan on toimitettu tietty (pieni) määrä rokotteita ja muutamia vanhustentalojen asukkaita sekä hoitohenkilökunta rokotettiin TV-kameroiden dokumentoidessa tapahtumaa. Espanjassa Guadalajara oli ensimmäinen paikka, josta aloitettiin.

Teneriffalla sai eilen 360 ihmistä rokotteen. Seuraavina kuukausina rokotetta saadaan lisää ja kesään mennessä arvellaan 70% väestöstä olevan rokotettu. Rajoitukset maskeineen jatkuvat vielä ainakin kuukausia. On puhuttu jopa vuodesta. Ja kukaan ei tiedä. Nyt uhkana on viruksen muuntelu. Tehoaako rokote?

Päivän refrán: ”Tanto vales tanto tienes”, selitetään Centro Virtual Cervantesin sivulla: ”Da a entender que, por lo general, se trata a una persona en función de su riqueza.” Tämä tarkoittaa, että yleensä henkilöä kohdellaan hänen varallisuutensa mukaan. (Tämä sananlasku ei ole suosikkejani!)

Kävelyllä

Tila

bel

Eilen teimme pienen kaupunkikävelyn Orotavan keskustassa vanhan kaupungin puolella. Kiersimme ayuntamienton belenin, kaupungintalon pihan seimen, ympäri sekä pistäydyimme Victorian puistossa. Kävelijöitä oli jonkin verran liikkeellä, mutta kaikki kaupat, baarit ja ravintolat olivat joulupäivänä kiinni, kuten odottaa saattoikin.

Tänään, suomalaisena tapaninpäivänä, täällä on tavallinen lauantai, mutta tietysti koronarajoituksin. Rokotusten aloittaminen on uutisten aiheena: huomenna aloitetaan Espanjassa vanhustentalojen asukkaiden ja terveydenhuollon työntekijöiden rokottaminen.

Erityisesti varoitettiin huijareista. Jos kotiin tulee hoitohenkilökuntaan kuuluvaksi itseään kutsuva kotirokotusta ehdottava, kannattaa kieltäytyä. Näitä huijareita on jo liikkeellä. Surullista ja vaarallista. Eikö riittäisi, että maailma taistelisi koronan voittamiseksi ilman näitä ikäviä lieveilmiöitä?

P.S. Teidellä on hieman lunta. Tänä vuonna ei ole vielä nähty kaunista kermakakkuvuorta, sitä Teideä, jossa on paksu ja valkoinen lumikerros.

Hyvää joulua!

Tila

nuk

Kuvat ovat nukkekodin joulusta. Melkein tekisi mieli sukeltaa sinne pikkumaailmaan piiloon tätä ongelmaista oikeaa maailmaa.

Espanjan aamutelevisiossa näytettiin, kuinka rokotteita kuljetetaan poliisisaattueessa vartioituna, jotta eivät joutuisi vääriin käsiin. Outoa ja hullua tämäkin!

Espanjassa aiotaan rokottaa noin neljä miljoonaa ihmistä maaliskuuhun mennessä. Riskiryhmistä aloitetaan kuten muuallakin. Vie kuitenkin aikaa, ennenkuin 47 miljoonaa asukasta on rokotettu kahteen kertaan!

Meillä on tänään tuulivaroitus ja calimaa. Hyvä päivä viettää jouluaattoa kotona ja soittaa videopuheluita läheisille.

Hyvää joulua! ¡Feliz navidad!

Voittoja Teneriffalle

Tila

arb

Kuvissa joulupuumme. Appelsiinipuun hedelmät on jo lähes syöty.

Emme voittaneet jouluarvonnassa. Päävoittonumero kuitenkin onneksi osui Teneriffalle ja Lanzarotelle. Jokainen arpa on jaettu kymmeneen osaan, decimos. Teneriffalle ja Lanzarotelle tuli kolme päävoiton decimoa, rahana yhteensä 1,4 miljoonaa euroa.

Granadilla de Abonassa, Teneriffan etelässä, Reina Sofian lentokentän lähistöllä toisella puolella moottoritietä sijaitsee huoltoasema, josta voittoarpa oli myyty. Eikä vain yksi, vaan muitakin voittoja löytyi juuri tämän huoltoaseman myymistä arvoista. Nyt siellä jonotetaan El Niño -arpoja, jotka arvotaan loppiaisen seudussa. Minullakin on vielä El Niño hankkimatta, mutta taidan käydä sen perinteisesti Plaza del Charcolta Doña Conchitan kioskista.

Aamun refrán meni ohi, sillä soitin onnittelupuhelua pojalleni hänen syntymäpäivänään. Ja kukas veikään kaiken huomioni? Lapsenlapsi, kohta kaksivuotias, touhukas ja jutteleva, mummon sydänkäpynen.❤️

Lotería de navidad

Tila

lot

Tänään unohdetaan hetkeksi virukset ja muut murheet, sillä tänään on tärkeä päivä: Nyt suoritetaan El Gordo de Navidadin jouluarvonta suorana lähetyksenä televisiossa. Arvonta on muodostunut tärkeäksi jouluperinteeksi jo minullekin. Kanarioille kuten myös kaikille espanjalaiselle arvonta on ollut perinne jo kauan. Tapana on ostaa arpoja lahjaksi suvulle ja perheelle.

Kuten aiemminkin, koululaiset, tietyistä kouluista valitut, laulavat numerot. Viralliset valvojat käyttävät tänä vuonna maskeja.

Nyt jännitetään, tuleeko voittoja. Olen ostanut arvat kolmelle lapselleni, lapsenlapselleni ja itselleni.

Invierno

Tila

invi

Talvipäivänseisaus. Täällä päivän pituus, siis auringon noususta auringon laskuun, on tähän aikaan vuodesta noin 10 tuntia. Tänään siirrymme virallisesti syksystä talveen. Yölämpötilat vaihtelevan +15 asteen molemmin puolin ja päivällä +20 asteen tienoilla ja yli.

Uusi isku turismille ilmeni nyt, kun Iso-Britannia sulki rajansa ja lentoja on peruttu uuden virulentimman koronan takia. Meillä tiukemmat rajoitukset tulivat voimaan viikonloppuna ja tästä päivästä lähtien (epävirallisten tietojen mukaan) valvontaa tiukennetaan. Onneksi kunnasta toiseen siirtymistä ei ole kielletty, sitä vain ei suositella. Yritämme Puertoon, kun siellä olisi asioita hoidettavana.

Tänään uutisoitiin myös siitä, että pandemian aikana silmäoireet ovat lisääntyneet. Syynä tähän ei ole virus, vaan se, että aika, jonka vietämme näyttöruutujen edessä on lisääntynyt huomattavasti. Tämä kuivaa ja uuvuttaa silmiä ja aiheuttaa monenlaisia silmäongelmia. Niinpä, ihan liikaa tulee ruutua tuijotettua!

Päivän refrán: ”Preguntando se llega a Roma”, kysymällä saapuu Roomaan, suomeksi ”Ei kysyvä tieltä eksy”.

Orotavan läpi

Tila

or

Ajelimme Orotavan läpi ”yläkautta” Los Realejosiin, jossa kävimme tanskalaisessa Nordic Shopissa. Sinne on saapunut uusi kuorma silliä, lohta, Kallen kaviaaria ym pohjoismaisia herkkuja. Yleensä kerran vuodessa, näin joulun alla, olemme käyneet siellä. Nyt käynti oli toinen, koska viimeksi tarjolla oli melkein vain vanhentuneita tuotteita: korona oli tyrehdyttänyt myynnin.

Meillä alkavat tiukemmat rajoitukset keskiyöllä. Tämä siis vain Teneriffalla, muilla saarilla jatkuu ”uusi normaali” kuten tähänkin asti.

La Lagunaan ja Santa Cruziin, pahimpiin koronakeskuksiin, tulee poliisipartioiden lisäksi sotilaita auttamaan rajoitusten noudattamisen valvonnassa. Näin oli Puertossakin maaliskuussa, kun confinamiento alkoi.

Tänä aamuna Kanarian television refrán oli sama kuin eilen. Nyt ovat toimittajat olleet huolimattomia! Ehkäpä heillä on nyt tärkeämpiäkin asioita hoidettavana.