Tekoäly taas

Tila

Kuvat ovat Takalyötyn puolelta ja Pohjankartanon lähistöltä. Laananojan vesi on ruskeaa. Alikäytävä junaraiteiden alta, joka on kuvassa, on minulle uusi, vaikka ilmeisesti jo yli kymmenen vuotta sitten rakennettu.

Luin eilen – pitkästä aikaa – paperilehteä, kun niitä jaettiin marketeilla. Nykyään, ja jo kauan, on tullut luettua lehtiäkin vain sähköisenä. 

Tekoäly ja sen sovellukset ovat uutisissa taas. Lehdestä luin, että Oulussa on kehitetty virtuaalitodellisuuspeli, jolla pystytään aikaisessa vaiheessa selvittelemään lasten toiminnanohjauksen vaikeuksia ja siis diagnosoimaan neurologisia oireita ja esim. ADHD. Peliä on kehitetty paitsi oululaisfirman toimesta, mukana ovat olleet myös Aalto-yliopisto ja Turun yliopisto, joten tieteellistä pohjaa pelillä on. Peli mittaa pelaamisen aikana mm pään, silmien ja käden liikkeitä. Tätä dataa yhdistellen voidaan päätyä diagnoosiin.

Ja Suomen aamutv:ssä kerrottiin siitä, kuinka tekoälyä on jo yhdistetty eläinten aivoihin ja ihmisillekin – siru aivoihin – sitä ollaan kokeilemassa esim. neurologisten oireiden hoitoon. 

Mediuutiset uutisoi tänään, kuinka tekoäly pystyy diagnosoimaan hätäpuheluista vakavat sairaudet paremmin kuin puheluihin vastaavat ammattilaiset. Tekoäly oli opetettu 1,5 miljoonan hätäpuhelun avulla tunnistustehtävään. Tutkimus oli tehty Tanskassa.

 

 

Tila

Tuomet kukkivat. Kirjoitan tätä Pekurin kirjastossa, joka on keskeisellä paikalla Oulun keskustassa.

Olen viettänyt viikonlopun lapsenlapsen kanssa: vauhtia, leikkejä ja keskusteluja on riittänyt. Neljävuotias on oivaltava, kyselee sanoja ja ilmauksia, joita ei ymmärrä. Leikeissä on selvästi pidempi juoni kuin vielä vuosi sitten. Nukkuminen ei ole ollenkaan mukavaa ja syömäänkin ehtii vain pikaisesti leikkien välissä. Mummo kyllä haluaisi viettää siestan tai päiväunet, mutta lapselle se ei tule kysymykseenkään: hyvän leikkiajan tuhlausta se olisi!

Tänään majoitun loppulomaksi airbnb-asuntoon. Tarvitsen välillä omaa rauhaa ja aikaa. Lapsi on puolet ajasta äidillään, silloin mummo on ”vapaalla”. 

***********

Espanjan ja siis myös Teneriffan vaalit menivät huonosti! Valtakunnan tasolla PP (~kokoomus) ja  VOX (äärioikeisto) menestyivät. Sama suuntaus kuin Suomessa, jossa kokoomus ja persut olivat suosittuja. Tästä ei hyvä seuraa! 

PSOE (sosialidemokraatit) menestyivät kohtalaisesti, mutta absoluuttista enemmistöä he eivät saaneet missään. 
Podemos menetti edustajansa maan parlamentissa. Surullista ja harmillista.

Kanarian parlamenttiin PSOE sai 23 paikkaa, Coalición Canarias CC (~keskusta) 19 paikkaa, PP 15 paikkaa, Nueva Canarias 5, VOX 4, Agrupación Sosialista Gomera 3, La Agrupación Herreña Independiente (hierrolainen ryhmä) 1.

 

Ouluun

Tila

Palasin Ouluun. Kemin rautatieasemalla näytti olevan puutavaran kuljetusvaunut maalattu nykyään muodissa olevalla (neon)vihreällä, lienee sattumaa.

Kevät on pidemmällä täällä. Koivuissa on täysi lehti, tuomenkukat nupulla. Niiden tuttu tuoksuu leijuu jo ilmassa kesän tulon merkiksi.

Yövyin yhden yön airbnb-asunnossa aseman lähellä. Tuli tunne, että täytyy pitää yksi yönseutu ”vapaata” sukulaisvierailuista.  Tämä on toinen airbnb-kokemukseni, ensimmäinen oli Las Palmasissa passinhakureissulla vastikään. Ja taas oli ongelmia avaimen kanssa. Sama systeemi kuin Las Palmasissa, avain oli koodilukon takana pienessä kotelossa (LP:ssa läheisen baarin ulkoseinässä).  Las Palmasissa tietysti kaikki lähistöllä olevat ihmiset tulivat auttamaan – en tiedä näkivätkö koodin. Oulussa sai etsiä ihan itsekseen sitä mustaa pyörää, jossa avainkotelo oli. 

Mustia pyöriä koodilukoilla oli useita! Yritin avata yhtä lukkoa. Lopulta nuori nainen tuli kertomaan, että yritän avata hänen miehensä pyörän lukkoa. Siinä kun oli myös muovinen suojus, jossa olisi voinut olla avain. Onneksi oikea pyörä sitten löytyi (kuvassa).

Airbnb on kyllä näillä kokemuksin hyvä majoitusmuoto. Saa olla rauhassa ilman hotellisiivoojien koputtelua. Ja kaikki tarpeellinen näyttää olevan asunnoissa.

************

Vaalikampanja päättyy Teneriffalla tänään. Kanariansaarilla on 1,8 miljoonaa äänioikeutettua. 
– Minä en sitten saanutkaan äänestyspapereita. Virhe tapahtui, niin luulen, Puerton postissa, sillä virkailija laittoi anomukseen passin numeron, vaikka yritin selittää, että numero vaihtuu ja minua ei sillä voi tunnistaa. Sen sijaan NIE säilyy aina samana. Virkailija ei suostunut laittamaan anomukseen NIE:tä, koska pienessä vihreässä residencia-kortissa ei ole kuvaa.

Harmittaa! Sunnuntaina seuraan vaalituloksia sivulta RTVC.es.

Kemi

Tila

Nyt olen Kemissä, jokakesäisellä käynnillä: vierailu äidin luona, ruusujen istutus sukuhaudalle. Kesä etenee hitaammin täällä, vaikka välimatkaa Ouluun on vain noin 100 km. Koivuissa oli tullessani vain hiirenkorvat, jos niitäkään. Nyt parissa päivässä koivut ovat alkaneet vihertää. Perämeren pohjukka on kuulemma syynä muuta lähiseutua myöhäisempään kesän tuloon, kertovat täkäläiset, meri jäähdyttää. 

Teneriffan näkökulmasta katsoen kesä on aina lyhyt täällä ja talvi pitkä, kylmä ja luminen. Onneksi ei tarvi asua täällä!

***************

Kanarian uutisissa pääasiana ovat sunnuntain vaalit. Vaaliväittelyitä käydään, kampanja päättyy perjantaina.

Turismi on saarilla elpynyt pandemiaa edeltävälle tasolle. La Provincia -lehden mukaan kahdeksan kymmenestä kanariosta pitää turismia positiivisena ja siis kannatettavana asiana. Onhan turismi saarten merkittävä tulolähde. Toisessa vaakakupissa on ympäristönsuojelu ja saarten luonnon monimuotoisuuden säilyttäminen. Nämä kaksi asiaa (turismi ja luonnonsuojelu) ovat myös Unidas Podemoksen vaaliteemoja. 

 

Tekoäly AI, Artificial Intelligence

Tila


Päivän sana on AI, Artificial Intelligence, tekoäly. Poikani perehdytti minua siihen ja näihin uusiin ihmeisiin tässä virtuaalimaailmassa. Hyvä tietää, mutta toisaalta hieman toivotonta: kohta ei tarvi enää itse ajatella, keksiä, tehdä tekstejä tai kuvia, tekoäly tekee kaiken!
Onko tekoälystä maailman pelastajaksi vai tekeekö se tuhoa?

Opin, että tekoälyn voi laittaa kirjoittamaan blogitekstiäkin. Voin määritellä tyylin ja asettaa rajoituksia. Ohjeistin tekoälyä laatimaan minulle tekstin Oulun keväästä, ensin se teki pitkän ja pitkästyttävänkin selostuksen, sitten käskin lyhentää, ja tämä oli tulos:


”Oulun kevät – Lämpöä, iloa ja elämyksiä

Oulun kevät herättää kaupungin eloon. Puistot ja rannat kutsuvat nauttimaan keväisestä tunnelmasta. Kulttuuritapahtumat ja ulkoilumahdollisuudet tarjoavat iloa ja aktiivisuutta. Museot ja historialliset kohteet täydentävät vierailun. Oulun kevät on täynnä lämpöä, iloa ja unohtumattomia elämyksiä.”

Miten nyt käy opiskelijoiden esseiden, miten kirjoittamisen yleensä? Entä kuvaaminen tai taide, kun kaiken voi ohjeistaa tekoälyn suoritukseksi?

Nämä kuvat on kuitenkin otettu ihan perinteisesti kännykameralla eilen, vaikka tämänkin asian voisi tekoälyllä ratkaista ja tekaista helposti kuvat.

Suomeen

Tila

Loma Berliinissä meni nopeasti ja pääasia oli yhdessäolo lasteni ja lapsenlapseni kanssa, kaupungin nähtävyydet jäivät tällä kertaa katsomatta. Osan niistä olen nähnyt jo aiemmilla reissuilla, joten mitään en niistä nyt kaivannutkaan. Lapsi kasvaa, kehittyy ja muuttuu nopeasti, miljoonakaupunki on ja pysyy seuraavaankin matkaan saakka. Toivottavasti, sillä tänä rauhattomana aikana ei tiedä koskaan mitä tapahtuu! 


Niin jäi suurkaupunki taakse, palasimme Finnairin siivin Helsingin kautta Ouluun.  Koivut ovat saaneet oksilleen  keväänvihreät lehdet, mutta ilma on vielä viileää.

Miltä tuntui palata Suomeen? Yritin saada kiinni tuntemuksistani: ei, en koe ”ihanaa tulla Suomeen” -tunnetta, mutta Teneriffalle palatessa sen palaamisen ilon ja sykähdyksen tunnen. Kotiseutuvieraus, se kirja pitäisi lukea uudestaan!

Birgit

Tila

Berliinipäivät ovat kuluneet lapsen ehdoilla leikkipuistoissa, joita kaupungissa on paljon sekä hotellissa ja sen pihalla leikkiessä. Kaupunginosa Mittessä on rauhallista ja miellyttävää, metrolla Alexanderplatzille matka on vain kaksi pysäkkiä. Kävin siellä ostoksilla – lämpimiä vaatteita oli liian vähän mukana. 

Olimme samanlaisella lomalla vuosi sitten ja nyt seutu alkaa tuntua jo tutulta. Ei olisi ehkä hassumpi asumispaikkana Berliinikään, mutta kieltä täytyisi opetella. Vastaanotossa työskentelee nuori mies, joka puhuu myös espanjaa! Taas kerran vakuutuin siitä, että espanja on maailmankieli. 
Hintataso on täällä  hieman korkeampi kuin Teneriffalla, mutta tietysti halvempaa on Suomeen verrattuna.

Berliiniin

Tila

Malagassa vietetyn yön jälkeen lensin Eurowingsillä Berliiniin. Ensimmäinen kerta tällä lentoyhtiöllä, kokemus oli hyvä. Tilaakin oli riittävästi, sillä kone ei ollut täysi. Minulla oli taas ennakkotilaustaksi, jonka nimilapun näet kuvassa. Hieman oli nimeni muuttunut, mutta tunnistin itseni silti. 

Berliini näyttää paitsi suurkaupungilta, myös näin toukokuussa vihreältä ja puistoja on paljon. Ihmisiä oli paljon piknikillä puistoissa,  mutta eilinen äitienpäivä saattoi vaikuttaa asiaan. Ajelimme yli Spree-joen, ohi East Side Galleryn (osa muurista) ja Berlin Alexanderplatzin tuttuun hotelliin, jossa tyttäreni jo odotti.

Poikaani ja lapsenlastani nyt odotellaan, he saapuvat tänään. Sitten tämä mummo on onnellinen, kun lähes koko perhe on koossa pitkästä aikaa. 

Malagaan

Tila

Matka alkoi. Aamun ensimmäisellä 343-Titsalla pääsin pohjoisen kentälle, sieltä Vuelingin siivin Malagaan. Certificado de viaje vaadittiin lähtötiskillä, check-in ei onnistu residencia-alennuksella online, mutta 75% alennuksen takia kannattaa jonottaa lähtöselvityksessä. Nykyään matkustan aina ilman ruumalaukkua; se on helppoa.

Malagassa minua odotti ennakkoon valittu taksi ja sen kuljettaja nimilapun kanssa. Tänään tosin nimilappuja oli näyttämässä niin paljon kuljettajia, että oma nimi oli hakemisessa. Lopulta kuljettaja löytyi. Tämän ennakkoon tilatun taksin olen kokenut helpottavasti, ei tarvitse etsiä kyytiä. Yövyn tutussa lentokenttähotellissa Ibis Budget Aeropuertossa, josta aamulla jatkan kentälle ja seuraavaan kohteeseeni Berliiniin.

Yksi ongelma on tässä uudessa blogissa: en ole vielä onnistunut kuvien lisäämisessä. Opettelen!

…ja nyt onnistuin lisäämään kuvan, yrityksen ja erehdyksen kautta. Näkymät ovat Tenerife Nortelta.

Uusi blogi

Tila

Uusi blogi toimii jo!

Osoite on:
riittamatkustaa.fi

Kiitos kannustavista kommenteista ja tervetuloa uuteen!