Kehärata

Tila

image

Helsinki-Vantaan kentältä jatkoimme uutta kehärataa: ensin bussikuljetus ensimmäiselle asemalle, sitten kävellen ja laukkuja vetäen tunneleita ja liukutasoja pitkin ainakin puoli kilometriä. Lopulta löytyi juna, joka meni Helsinkiin. Aika mutkikkaalta tuntui, tästä ei vielä Suomelle positiivisuuskommentteja.

Malaga

Tila

image

Matka jatkuu Malagasta kohti Helsinkiä. Lentokenttähotelli Holiday Inn Express Airport oli tavanomainen, yönsä siellä nukkui hyvin. Kentälle matkustimme nyt bussilla, emme jostakin syystä (!) halunneet käyttää taksia. Malagassa on kuumaa, jo aamulla ainakin +30.

Matkalla

Tila

image

Matkalla Malagan kautta Helsinkiin. Tenerife Norten kentällä on pilvistä, tihkuttaa vettä, välillä näkyvyys on kokonaan nolla. Kone lähti kuitenkin ajallaan.

Malagaan saavuimme puolen yön tietämissä. Vieraassa kaupungissa ei oikein halua harhailla keskiyöllä pimeässä, niinpä otimme taksin hotelliin. Mikä pettymys ja järkytys kun kilometrin matka maksoi 19 euroa! Onneksi osaan jo hieman riidellä espanjaksi ja haukkua taksia turistien rosvoamisesta, mutta maksettavahan se oli…

Mietteitä

Tila

suomi

Kesämatkamme kynnyksellä tulin miettineeksi viettämiäni vuosia (kohta kuusi) Teneriffan saarella. Viihdyn täällä hyvin. Suomeen menen lomalle vain siksi, että minulla on siellä omaisia. Suomesta sinänsä en kaipaa mitään. Nuoruudessani 70-luvulla kasvoin monen kaltaiseni tavoin internationalistiksi: koko maailma oli meidän kotimme. Ja olisihan se pitänyt pelastaakin, vaan ei ihan onnistunut.

Pohdimme eilen ystävien kanssa kulttuurieroja suomalaisten ja kanarioiden välillä. Iloisuus, positiivisuus ja ystävällisyys ovat täällä läsnä lähes poikkeuksetta ja joka tilanteessa. Hississä jutellaan, samoin linja-autossa. Ja kaikkialla muuallakin. Varsinainen mañana-maa tämä ei kuitenkaan ole: asiat hoituvat, mutta kiireettömästi. Jos puhut espanjaa, saat paljon hyvää palautetta. Kauniita sanoja saa kuulla usein ”mi niña”, ”mi amor”, ”cariño”, tuntemattomiltakin. Suomessa tuntuisi hyvin oudolta, jos myyjä sanoisi vaatekaupassa: ”Ei kultaseni, ei meillä ole toista kokoa!”

Eräs kanarioystäväni kysyy monesti, mikä minulla on, kun olen niin vakava. Minun pitää yhä uudelleen selittää, että en ole vakava, vaan aivan tavallinen – suomalainen. Täällä olen ehkä oppinut vähän enemmän hymyilemään ja ottamaan katsekontaktia. Aurinkokin on auttanut asiassa.

Yksi asia meitä puhututti paljon. Se on täkäläisten kykenemättömyys sanoa ei. Suomalainen sanoo ei tai kyllä ja tarkoittaa sitä. Täällä asia ei ole niin selvä. Täällä sanotaan kyllä, mutta kiertelyn ja kaartelun määrästä ja laadusta voi päätellä, olisiko vastaus sittenkin ei… Huoh. Ja jos huomenna luvataan soittaa, se ei ehkä tarkoitakaan oikeasti sitä, että soitto tulee.

Jos kysyt kanariolta neuvoa, hän kyllä auttaa. Vastaa varmasti ja antaa ohjeita. Eri asia on, ovatko neuvot oikeita, sillä seuraava vastaantulija, jolta kysyt, viittoo ihan eri suuntaan.

Elämän rikkautta tämä kaikki on ja on onni oppia miten muualla maailmassa eletään!

Huomenna siis lennämme sateiseen ja viileään, mutta niin tuttuun Suomeen. Jospa yrittäisin tällä kertaa löytää sieltä (sääskien seasta) jotain positiivista kerrottavaa, etten aivan suututa teitä blogiystäviäni!

Feria

Tila

feria

Puerton Avenida Colonilla, siis siellä merivesialtaiden tienoilla, vietetään tänä viikonloppuna käsityöläismarkkinoita. Tuotteet näyttivät olevan niitä samoja, joita Plaza de Europalla on sunnuntaisin kaupattu: koruja, nahka- ja tekstiilitöitä, keramiikkaa, leluja…

Kävelin myös San Telmon ohitse: näyttää olevan ikuisuusprojekti! Ja minä kyllä pidin siitä vanhasta arvokkaasta ja kestävästä kivimuurista paljon enemmän.

Arepas

Tila

image

Kävimme pitkästä aikaa ulkona syömässä, tietysti suosikkiarepaspaikassa Puertossa ison kirkon kupeessa. Arepas mechada on parasta. Meille tuodaan nykyään kaksinkertaiset annokset salsaa, tuntevat jo mieltymyksemme.

Valokuitu

Tila

image

Netin nopeus paranee meillä, toivottavasti. Movistarin asentajat ovat vetäneet valokuituja lähikadulle jo viime viikot. Sekä Orotavaan että Puertoon saadaan entistä nopeammat yhteydet, näin ainakin operaattori kertoo.

Mosquitos

Tila

mosquitos

Suomen reissu lähestyy. Siispä täytyy varautua ainakin lämpimillä vaatteilla, sillä kylmä kesä siellä on ollut. Apteekista löysin kuvan moskiittokarkoittimen, rannekkeen. Täytyy kokeilla sitä, vaikka kesän sääskitilanteesta Pohjois-Suomessa en tiedäkään.
– Puutarhanhoitaja ja talon vahti on jo sovittu, joten tärkeimmät matkavalmistelut on tehty.

Hempot ja kotiruokaa

Tila

pajaros

Aamubongaus: Viisi kanarianhemppoa istui puhelinlangoilla, mutta arat linnut hävisisät pian kun huomasivat liikettä terassilla.

Sitten ruokavihjeitä kotikeittiöstä:
comida

Sopa de huevos, ”munakeitto”, resepti kanarialaiselta ystävältä ja leche asado con espuma de miel de palma, ”paistettu maito palmuhunajavaahdon kanssa”, ohje napattu aamutv:stä.

Sopa de huevos:
Keitetään vihanneksia: porkkanaa, kesäkurpitsaa, sipulia, valkosipulia, perunaa, lisätään yrttimaustetta, suolaa ja pippuria, soseutetaan, lisätään kerma ja kiehautetaan.
Kananmunat keitetään koviksi, kuoritaan, pilkotaan ja lisätään keittoon.

Leche asado con espuma de miel de palma:
Tämä on Gomeran saarelta peräisin oleva jälkiruoka, sillä palmuhunajaa valmistetaan siellä. Palmuhunajaa saa täällä ostaa suurimmista marketeista ja se on siirappia muistuttavaa.
Leche asadoon tarvitaan puoli litraa maitoa ja puoli litraa kermaa, jotka sekoitetaan. Lisätään 8 kananmunaa, yhden sitruunan raastettu kuori ja 4 dl sokeria. Seosta paistetaan 170 asteessa n. 45min, kunnes pinta on ruskealaikkuinen. Annetaan jäähtyä ennen tarjoilua.

Tässä kuva paistoksesta:
leche

Palmuhunajavaahtoon vatkataan puoli litraa kermaa, lisätään varovasti kahvikupillinen palmuhunajaa. Vaahto annostellaan paistoksen päälle tarjolle vietäessä.

Pihalla

Tila

jardin

Pihabonagusta katsellen ylös ja alas: mustarastas pylvään nokassa ja etupihalla uusi kukka liljakasvissa.
Meillä on lämmintä, noin 30 astetta ja uima-altaassakin +27.
Tänään vuokraan kanarialaisille ystävilleni Riscon asuntoni pitkäaikaisesti. Niinpä poistan vuokraus/myynti-ilmoituksen sivustoltani; jospa sen tilalle sitten ilmestyisi lisää taidetta, katsotaan.