Reclamación

Tila

rekl

Tänään kävin Orotavan kaupungintalolla tekemässä reklamaation talomme lähikatujen huonosta kunnosta ja siitä, että taas pihallemme on alkanut ilmestyä rottia, vaikka niistä syksyllä jo saatiin rauha.

Katu, joka meille laskee Carretera Generalilta, on todella huonossa kunnossa: kuoppia, koloja ja irtokiviä, jalkakäytävät surkeassa kunnossa. Talomme viereinen katu taas on umpeenkasvanut, naapuri jättää kadulle puutarhajätteitään, ja voi olla, että rotat viihtyvät niissä kasoissa.

Kirjoitin reklamaation, liitin kuvat mukaan. Sain kuitin valituksen vastaanottamisesta.
– Vastannevatko, tapahtuuko mitään? Virkailija kaupungintalolla kehotti palaamaan asiaan jos ei mitään kuulu. Harmi, kun Orotavassa en tunne ketään oman puolueen concejalia, valtuutettua, johon voisi olla suoraan yhteydessä.

Nieve

Tila

niev
ni4

Kaksi kuvaa tältä aamulta (noin tunnin välein):
Eiliset sateet toivat vihdoinkin lumen Teidelle. Olemme saaneet katsella lumetonta vuorta koko talven. Se on poikkeuksellista. Syksyllä lumi kävi Teiden huipulla lyhyen aikaa, ehkä viikon.
Eilen Teiden tie oli suljettuna, lieneekö vielä tänään, sitä en tiedä.

Sur3

Tila

s3

Eilen, sunnuntain kunniaksi, ajelimme – taas – etelään. Siellä on mukava käydä, mutta pohjoisessa on parempi asua. Piipahdimme Costa Adejessa katsomassa intialaislähtöistä Holi Mela -värifestivaalia, mutta värjäytymisen pelossa ja musiikin pauhatessa korviasärkevästi jatkoimme matkaa Americasiin Minigolf Santiagoon, tuttuun paikkaan. Pelasimme kierroksen, aurinko paistoi välillä pilvien raosta. Barcelona ja Gaudi tulee mieleen tästä mosaiikkikoristellusta radasta.

Olemme löytäneet vaihtoehtoisen reitin paluumatkalle Orotavaan. Käännyimme El Tanquesta La Montañetan suuntaan. Tietä, joka mutkittelee raikkaissa mäntymetsissä, pääsee Icodin tienoille, siellä tie yhtyy Icodin ohitustiehen.

Tänään sataa. Meillä on voimassa keltainen sadevaroitus ja tietojen mukaan Teidellä sataa lunta. Jospa siitä saisi kuvan huomenna!

Etelässä

Tila

su2

Kevät ja unikot! Tänään ajelimme taas etelään ystävän luo. Vilaflorin seudulla kukkivia unikoita näkyi paljon tienvarsilla. Tällä säällä näkyi myös naapurisaaren Gran Canarian siluetti, sinne terveiset lomailevalle oululaisystävällemme!

Kevät – primavera

Tila

pri

Tänään alkaa virallinen kevät, primavera, klo 21.58 paikallista aikaa ja se kestää 92 päivää. Näin, jos uskomme Observatorio Astronómico Nacionalia, ja miksi emme uskoisi? (Fraasi lainattu Uutisvuoto-ohjelmasta ?.)
Jotkut asiat täällä ovat siis tarkkoja ja jotkut eivät…

Vaalit

Tila

ele

Puutarhanhoitoa ja äänestys
Ystävät olivat talkooporukkana kunnostamassa kukkapenkkiämme, joka ympäröi toista pihan kanarianpalmuista. Niinpä sain hyvän mahdollisuuden täyttää myös kirjeäänestyspaperini, sillä lähetelomakkeeseen tarvitaan kahden ulkopuolisen todistajan allekirjoitus ja vakuutus siitä, että vaalisalaisuus on säilytetty eikä vaalivapautta ole loukattu.
Huomenna kirje on hyvä postittaa, että se ehtii ajoissa perille.

Etelässä

Tila

ete

Eilinen meni etelän reissussa. Ajelimme länsipuolta Adejeen ja takaisin, kävimme siellä ystävää tapaamassa. Päivä oli aurinkoinen ja lämmin.
– Huomaan, että tätä nykyä tulee otettua vähemmän kuvia kuin aiemmin. Kun asuu kymmenettä vuotta tällä saarella, maisemiin tottuu, kun ”kaikki” on jo nähty niin useaan kertaan. Vaikka eipä silti, vielä meillä on käymättömiäkin paikkoja Teneriffalla.

Kuulin, että Pohjois-Suomessa sataa edelleen lunta, jota on nyt ennätysmäärä. Ei käy kateeksi heitä siellä! Edelleenkin pätee: ¡Qué suerte vivir aquí!

Laguna ja Santa Cruz

Tila

sanyla

Parina päivänä olen matkustellut: ensin Lagunassa ja sitten Santa Cruzissa.

Santa Cruzissa kiertelin ostoskeskuksia – niitä en kuvannut. Rakkaan lapsenlapsen nimiäiset lähestyvät ja vauvan vaatteita on aivan ihanaa hypistellä ja katsella. Jotakin hankinkin lapselle viemisiksi.

Lagunan vanhassa kaupungissa tapasin kanarioystävätärtäni: hänen kanssaan paransimme maailmaa neljä tuntia espanjaksi ja terapoitiin hieman toinen toistamme. Söimme arepat (ja tequeñot – kuvassa) Punto Criollossa, vanhan kaupungin parhaassa areperassa, josta olen aiemminkin kirjoittanut. Hyvä ja edullinen paikka.

Tänään on vuorossa taas reissu etelään. Viikonlopun voisi sitten tehdä vihdoinkin kotihommia!

Cafebreria

Tila

caf

Nyt löytyi helmi kahviloiden joukosta: Cafebrería Tifinagh, kirjakahvila Orotavassa, jyrkässä mäessä Altezan myymälästä alaspäin, abajo. (Täällä hyvin tyypillinen tapa ilmasta suuntia on joko abajo, alhaalla tai arriba, ylhäällä.)

Saatavana oli edullisia kahvilatuotteita ja tietysti kirjoja. Kaikenlaista vaihtoehtokirjallisuuttakin näkyi olevan ja myös naisasiaa. Serveteissä vastustettiin naisiin kohdistuvaa väkivaltaa.

Katu on Calle Tomás Calamita. Käypäs katsomassa, suosittelen!

Carnaval

Tila

car

Karnevaalit on juhlittu. Nyt, jo toistakymmentä karnevaalikulkuetta nähneenä tapahtuma ei enää ole samalla lailla ihmetystä herättävä kuin alkuvuosina. Värejä ja pukuja, monenlaisia ryhmiä, ilonpitoa, niitä taas nähtiin.

Muuten, olen tullut aikoinaan Puerto de la Cruziin juuri karnevaalien takia. Olin joskus, jo ennen Teneriffalle muuttoani, osallistujana karnevaalikulkueessa suomalaisessa itämaisen tanssin ryhmässä. Siitä se ihastukseni Puertoon sitten alkoi…