Sopa de verduras

Tila

img_1147

Eilen oli vihanneskeittopäivä, sopa de verduras. Nuo pitkulaiset vihannekset olivat naboja, nauriita. Niitä emme keittoon laittaneet, mutta kuvan toisia juureksia, chirivíaa, kyllä. Sehän on palsternakka, sanoi sanakirja. Tietysti myös calabazaa, sipulia ja porkkanaa sekä parsaa keitossa oli. Hauska sattuma oli, että pihan palmu heijasteli kuvaansa jokaisen syöjän lusikasta.

Maalauskilpailu

Tila

img_1139

Tänään osallistuimme ystävien kanssa ”Certamen de Pintura al Aire libre”-maalaustapahtumaan Puertossa. Tapahtuma oli todella hyvin järjestetty. Ilmoittautuessa saimme eväskassin, jossa oli banaani, omena ja vesipullo. Maalausaikaa ei ollut paljon, noin neljä tuntia, kiirettä piti! Päätöstilaisuus oli CIT:ssä Puerto Viejolla, jossa oli tarjolla pieniä tapasia.

Osallistujia oli nelisenkymmentä, joista neljä palkittiin. Hienoja töitä oli kaikilla! Ihmetytti, kuinka niin hienoja ja taitavia maalauksia oli ehditty tehdä niin lyhyessä ajassa.

Diplomin saimme kaikki. Hieno tapahtuma, ensi vuonna uudestaan!

La Orotava

Tila

img_1110

Pääsin sairaalasta ja olen Orotavassa menossa näyttelyä valvomaan. Plaza de Constituciónilta on ylemmän kuvan näkymä, joka niin sopisi maalausaiheekseni, mutta ehkä nuo penkit ja puut on nyt maalattu ja täytyy siirtyä uuteen.

Teide on näkyvissä, taivas on pilvetön, jospa sateet olisivat tältä erää ohi. Päivälämpötilat ovat edelleen reilusti yli +20.

Nieve

Tila

image

Nyt on Teidellä lunta! Viimeisen vuorokauden on satanut rankasti, vain pienin tauoin. Monin paikoin on tulvinut, aamutelevisio näyttää näitä rankan sateen aiheuttamia vaurioita juuri nyt kun tätä kirjoitan. Minä olen ollut vielä sairaalassa ”turvassa” sateelta. Vointi on jo parempi ja kotiin tekisi mieli.

Alemmassa kuvassa viikonlopun Puerto de la Cruz en flor -tapahtuman ohjelma. Näpäyttämällä se suurenee paremmin luettavaksi. Siinä on mainittuna myös lauantain taidekilpailu, josta aiemmin kerroin.

Vielä hieman sairaala-asiaa: Ilmeisesti minulla olisi saanut olla acompañante koko ajan mukana, koska jokaisen aterian yhteydessä tuodaan ruoka (en edelleenkään saa syödä) hänelle. – Kumppani ei valitettavasti ehdi nyt.

Pari eroavaisuutta vielä, mitkä kummastuttavat täällä : Rtg-kuvat otetaan vaatteet päällä (sairaalapaidassa) ja monesti auskultoidaankin (siis kuunnellaan stetoskoopilla) paidan läpi. Mutta hoito on hyvää ja ammattitaitoista, sitä en voi enkä haluakaan moittia.

Hospital

Tila

img_1093

Sairaalan ikkunasta näkyy Teide, voin siis jatkaa joka-aamuista tarkkailuani: kohta voi tulla lumi. Kun oikein tarkkaan katsoo, jotakin valkoista huipun sivulla on jo.

Opin eilen, että Tamaraguassa, siinä Belairia vastaan kulmittain, on vain erikoislääkärin vastaanottoja, ei päivystystä. Tänne Bellevueen pääsin Sanitaksen vakuutuskorttia näyttämällä lähetteettä. Hoito on ollut hyvää ja ystävällistä, ainoa, mitä kesti odottaa, oli Sanitaksen harkinta siitä, hoidetaanko minua vakuutuksen piikkiin. Sallivat lopulta, kun oli ensin hyvin tarkkaan setvitty aiemmat hoidot.

Pääsee sairaalaan toki myös lähetteellä tai paikallisella ”Kela-kortillakin”. Ja akuutisti myös eurooppalaisella kortilla.

Kovasti ihmettelivät urgenciassa sitä, että olen tullut yksin. – Eikö todellakaan ole ketään perheenjäsentä ulkona odottamassa, tulitko yksin, kyselivät. Täällä omaiset odottavat ulkona. Osastolla vierailu on vapaampaa.

Olen taas Ritta. Täkäläisille on mahdotonta nuo tupla ii:t ja muut tuplavokaalit.

Hospital

Tila

img_1086

Niinpä tässä sitten kävi, että makaan sairaalassa tipassa kärsittyäni viime yön mahakivuista. Nyt olisivat vapaaehtoiset näyttelyvalvojat tarpeen! Harmittaa niin, kun juuri nyt olisi ollut parempaakin tekemistä kuin sairaalaan joutuminen. Siis: jos haluaisit viettää jonkun aamu- tai iltapäivän näyttelyäni valvomassa, ota yhteyttä!

Lluvia

Tila

img_1067

Meillä on sadellut vettä parina päivänä. Tulevalle viikolle on luvattu sateita ainakin alkuviikolle. Ulkoilmatilaisuuksia on peruutettu ja esim. Plaza del Charcolla Puertossa on tulvinut eilen.

Avajaiset

Tila

image

Näyttelyn avajaiset vietettiin eilen. Kiitos kaikille avajaisvieraille, oli mukava tunnelma! Kiinnostava oli kuulla, mitä ajatuksia ja tuntemuksia maalaukseni katsojissa herättivät.
Näyttely jatkuu 18.11. saakka ja se on auki ma-pe klo 10-14 ja 16.30-20. Siellä nyt seuraavat viikot istun valvomassa, ” töissä”. Tervetuloa käymään!
– Calle San Agustín 3, Casa de Cultura, La Orotava.
img_1055

Colgando

Tila

img_0993

Tänään olemme olleet ripustamassa näyttelyä. Jotakin rekvisiittaa puuttuu vielä, joten jatkamme huomenna. Näyttely siis avautuu torstaina, on avoinna maanantaista perjantaihin, mutta viikonloput kiinni. Aukioloajoista tiedotan vielä tarkemmin. – Parempia kuvia maalauksista tulee avajaisten jälkeen.

Hattu

Tila

img_0983

Teiden päällä on taas pilvihattu. Odotellaan siis sään muutosta lähipäivinä. Pilvistä on luvattu, mutta säät pysynevät vielä lämpiminä.

Haluatko osallistua maalaustapahtumaan Puerto de la Cruzissa? Kuvassa on tapahtumajuliste. Osallistua saavat kaikki halukkaat, ilmoittautuminen on San Felipe -kadun taidekauppaan. Tekniikkana on joko akryyli- tai öljymaalaus. Kisa alkaa 29.10. lauantaina aamulla ja iltapäivällä työt jätetään arvioitavaksi turistitoimisto CIT:iin Puerto Viejolla. Aiheena on ”Puerto de la Cruz en flor”, siis kaupungin kukat ja puutarhat. Lisätietoja taidetarvikekaupasta Bell Art.