Gomera

Tila

image

San Sebastianin kaupungin keskustasta löytyy Kanariansaarten vanhin rakennus Torre del Conde, 1400-luvun puolivälistä. Kolumbuksen kerrotaan lähteneen tältä saarelta Amerikanmatkalleen. Tarina kertoo lähdön viivästyneen noin kuukaudella, koska saarella eleli Kolumbuksen silloinen ihastus, nuori nainen.

Kaupunki on pieni ja rauhallinen, ja täältä löytyy kauniita vanhoja rakennuksia. Jyrkille rinteille rakennetut asumukset ihmetyttävät. Hintataso on Puerton kanssa aika lailla sama.

Tänne voisi tulla toistekin ”lomalle”.

La Gomera

Tila

image

Ja nyt ollaan perillä Gomeralla, San Sebastianissa, joka vaikuttaa ensinäkemältä oikein mukavalta pikkukaupungilta.

Gomeralle

Tila

image
Aamuvarhaisella Gomeralle lähdössä. Nyt odotellaan Santassa kuljetusta Los Christianosiin.

Virgen del Carmen

Tila

virgen

Puerton kaupunki valmistautuu jo hyvää vauhtia heinäkuun odotettuun juhlaan, Virgen del Carmenin fiestaan, jota vietetään tänä vuonna 16.7. Tätä tapahtumaa (virgenin uittoineen) en ole vielä onnistunut koskaan näkemään, olen ollut aina Suomessa ja niin on myös tänä vuonna. – Vielä en Suomeen lähde, mutta Gomeralle suuntaan viikonloppuna.

Uvas

Tila

IMG_0904

Tänä vuonna viinirypäleitä näyttäisi tulevan paljon. Kasvit ovat saaneet edellisvuotta enemmän vettä, joten odotettavissa on hyvä sato syksyllä.

 

San Juan

Tila

San Juan, juhannus, Puertossa:sanjuan

Playa Jardinin rannalla paloivat suuret kokot ja myös monet pienemmät tulet. Lopuksi ilmoille räjähtelivät ilotulitukset.

cabras1 Seuraavana aamuna alkoi perinteinen vuohien uittaminen meressä. Eläimiä oli paljon, eivätkä ne mielellään veteen menneet.

cabras2

Traditio on vanha; eläimet puhdistautuvat sekä kuvaannollisesti että konkreettisesti. Kovasti vuohet ääntelivät, kun niitä vastentahtoisesti veteen vietiin, ja nopeasti ne kipaisivat takaisin rantaan.

Chorros

Tila

Yksi kaupungin juhannusperinteistä on vesihanojen koristeleminen. Vanhat kaupungissa jäljellä olevat hanat (chorros), joista asukkaat ovat aikoinaan hakeneet käyttövetensä, koristellaan kukin ja hedelmin juhannuksena.chorro2

chorros

Nämä koristelut löytyivät kalasatamasta ja vanhasta kaupungista.

Carrefour

Tila

Carrefour

Eilen piipahdimme Santa Cruzissa ja siellä Carrefourissa.  – Kävin ensimmäistä kertaa tässä tavaratalossa, vaikka olen asunut Teneriffalla jo kohta neljä vuotta. Yläkerrassa söimme edullisen ja maukkaan buffet -ateria Don Comelónissa. Olen kuullut sitä kehuttavan, eikä syyttä.

Juhannus

Tila

teide

Hyvää juhannusta Suomeen! Meillä täällä aatto on oikealla paikallaan vasta sunnuntaina 23. päivä. Tämä päivä on mennyt asuntoja katsellessa ja yhden melkein jo ostin, ihastuin. Täytyy kuitenkin nukkua muutaman yön yli ja miettiä ja käydä katsomassa uudelleen.

Pitkän pilvisen jakson jälkeen Teide näyttäytyi tänään koko komeudessaan; ihanan lämmin päivä.

Los Gómez

Tila

Gomez

Eilinen illallispaikkamme oli Guachinche Los Gómes, Orotavassa. Illan ensimmäiset asiakkaat olimme tietysti me, suomalaisporukka, paikalliset saapuivat, kun olimme lopettelemassa. Ruoka ja viini oli, kuten yleensäkin, hyvää ja kumpaakin oli riittävästi. Taksi vei perille ja haki pois – saimme myös vihjeen siitä, että olisi mahdollista päästä edullisesti guachinchekierrokselle (kuten ruta de tapas), jolloin kävisimme useammassa paikassa ja maistelisimme pikkuannoksia. Taksiin mahtuu kuusi henkilöä, kolme kiinnostunutta jo ilmoittautui. Juhannuksen jälkeen – näillä näkymin – teemme kierroksen: tuletko mukaan?