Toriparkki

Tila

image

Näkymä Lahden torille: aika ankeaa! Mikähän kumma käsittämättömän suuria summia rahaa nielevä toriparkki/kallioparkki-idea jyllää nyt Suomen kaupungeissa? Oulussa keskikaupungilla näkymät lienevät samantapaiset.

Dia de Canarias

Tila

image

Vihdoinkin netti ja rajaton! En saanut sopimusta omalle nimelleni, koska en asu Suomessa. Onhan se tavallaan ymmärrettävää, että ”ulkomaalaisille” ei noin vain sallita nettiyhteyksiä, mutta Puertossa tämäkin asia hoituu paremmin.

Olen pohdiskellut nyt (netittöminä päivinäni) suomalaisuuttani ja ”ulkosuomalaisuutani”. Kun neljä vuotta sitten pakkailin tavaroitani Teneriffalle muuttoa varten, mietiskelin, mitä tulen Suomesta kaipaamaan. Totta puhuen: en ole kaivannut mitään. Kaikkea, mitä tarvitaan, saa Teneriffalta. Nettiyhteydet toimivat ja yhteyttä omaisiin ja ystäviin tulee pidettyä ainakin saman verran kuin Suomessa asuessa. Ja koneet lentävät Suomen ja Kanariansaarten välillä päivittäin – jos tarpeen on, kyytiin pääsee kyllä.

Lisäbonuksena Teneriffalla on vielä lempeä sää kesät talvet, edullinen hintataso, ystävällinen palvelu ja kanssaihmisten huomioiminen: mennäpä täällä Suomessa tervehtimään tuntemattomia hississä mennen tullen – kovin outona pidettäisiin.

No, sää on Suomessa nyt lämmin ja näkymät kesäisiä.

Hyvää Kanarian päivää – Dia de Canarias – se on tänään!

Suomessa

Tila

Suomessa on kesä. Kuvien lataamisessa on ongelmia, en ole saanut vielä nettiyhteyttä omalle koneelleni.

Matkalla

Tila

image
Ensimmäistä kertaa lennän Norwegianilla niin, että wifi on käytössä. Tämä päivitys on tehty koneessa Tanskan yli lennettäessä. Tunti Arlandaan, sieltä jatko Helsinkiin.

Tapas

Tila

tapas

Eilen jatkoimme tapas -reittiä. Annokset olivat ilo sekä silmille että makuaistille. Ruta de Tapas jatkuu toukokuun loppuun; tämä vihjeenä Puertossa olijoille!

Näkymiä

Tila

Pari näkymää Orotavan laaksoon:monasterioMonasteriosta merelle päin auringon laskiessa.

orotavaOrotavan kattoja Puertoon päin katsottaessa. Huomaathan, että maapallo on pyöreä, horisontti kaareutuu. 🙂

Näitä näkymiä painan mieleeni nyt, kun pakkailen tavaroita Suomen reissua varten. Onneksi käyn siellä vain ”kääntymässä” alkukesästä.

Ruta de tapas

Tila

tapas

Tapas -reitti aloitettu. Keskimmäisenä tämän maistelun voittaja: Sabores y Texturas del Chef (mustekalaa revityllä lihalla täytettynä, lisänä paistettuja munakoisosuikaleita). Huomenna jatketaan…

alimentos

Kaikki eivät kuitenkaan ole yhtä onnekkaita kuin me. Yli 50% nuorisotyöttömyys ja yli 30% aikuisten työttömyys aiheuttaa paljon ongelmia. Siksi ruokatarvikekeräyksiä järjestetään myös Teneriffalla – kuten muillakin saarilla ja mantereella – jotta kaikkein heikoimmassa asemassa olevia voitaisiin auttaa.

palmera

Tila

palmera

Kotipalmu” – tuo lähinnä oleva – kukkii. Sää on ollut viime päivinä täkäläisittäin viileää, noin +20 tai vähän yli.