Suomi-Seuran kokous

Tila

Osallistuin henkilöjäsenenä valtakunnallisen Suomi-Seuran vuosikokoukseen Helsingissä. Seuraan voi kuulua henkilöjäsenenä ja yhteisöjäsenenä ja esim Tenerifen Suomi -kerho kuuluu seuraan. Suomi-Seura toimii yhteistyöelimenä kaikkien maailmalla olevien suomalaisten ja heidän yhdistystensä kanssa, eli kuten kokouksessa kerrottiin, suomalaisjärjestöt ovat Suomi-Seuran ”sateenvarjon alla”. Myös esim. Suomi-koulut maailmalla kuuluvat yhteisöön.

Nyt Suomen hallituksen leikkauspolitiikan aikana myös Suomi-Seura on joutunut vähentämään niin henkilökuntaansa kuin taloudellista tukea yhdistyksilleen. Toiminta kuitenkin jatkuu ja tietysti jäseniä toivottaisiin lisää. Suomi-Seuran suhteet myös eduskuntaan ja valtiovaltaan ovat hyvät, mukana on mm. aiempia kansanedustajia.

Uusi asia minulle oli, että tällä hetkellä Suomi-Seuran hallituksen ja Ulkosuomalaisparlamentin välit ovat tulehtuneet ja sen asian setviminen vei kokouksesta suuren osan. USP on aikoinaan Suomi-Seuran osaksi perustettu yhteistyöjärjestö ajalta, jolloin digitaalinen viestien välitys ja kommunikointi ei vielä ollut mahdollista. Viime vuosien aikana kuitenkin USP on alkanut eriytyä omaksi yhteisökseen irrallaan Suomi-Seurasta ja itsenäisiä ”osastoja” omine sääntöineen on alkanut toimia eri maissa. Esim. Saksassa ja sen lähimaissa toiminta on ollut aktiivista, samoin USA:n joissakin osavaltioissa.

Nyt kiivastakin keskustelua käytiin siitä, onko USP tarpeellinen vai ei ja tulisiko se poistaaa kokonaan Suomi-Seuran säännöistä. USP:llä ei ole virallista asemaa, eikä se ole rekisteröity yhdistys, mutta omat säännöt sillä on. Samoin kannattajia, jotka haluavat USP:n jatkavan.

Olen itse ollut kerran USP:n kokouksessa Helsingin yliopiston juhlasalissa Tenerifen Suomi-kerhon edustajana. Tuolloin puitteet olivat vaikuttavat ja silloinen tasavallan presidenttikin kävi tervehtimässä kokousta.

USP perustettiin aikoinaan ajatellen sitä, että esim saamelaisilla on omat Saamelaiskäräjänsä ja ruotsalaisillakin on oma ulkosuomalaisten yhdistys. Samantapainen organisaatio olisi haluttu myös ulkosuomalaisille.

Kysymykseksi kuitenkin jäi, onko USP enää tarpeen, kun Suomi-Seura hoitaa ulkosuomalaisasioita ja se on juridisesti sääntöjen mukaan toimiva rekisteröity yhdistys. Yhteydenpito hoituu maailmalle yhdistyksiin nyt digiaikana helpommin.

Suomi-Seura jää pohtimaan jatkossa USP:n roolia.

Kiinnostava kokous, jossa sain paljon tietoa. Osallistujia oli Euroopan eri maista ja myös USA:sta, ja suuri osa oli iäkkäitä. Jäinkin miettimään, mikä on näiden järjestöjen tulevaisuus, haluaako/tarvitseeko nuorempi ikäpolvi enää Suomi-kerhoja?

Kevättä

Tila

Kevät on täällä eteläisessä Suomessa etuajassa. Lehtipuut ovat jo hiirenkorvalla, valkovuokot kukkivat. Ajoittain on ollut jo toistakymmentä astetta päivisin, mutta yöt ja aamut ovat vielä kylmiä, ainakin Teneriffan lämpöihin verrattuna. Tänä aamuna mittari näytti vain +4˚.

Teneriffalle on jo pikamatka suunnitteilla, siellä jäi muutamia asioita hoitamatta – ja matkustelu on mukavaa. Mutta ensin vietän vapun täällä. Vihje: Savoy -teatterissa Helsingissä on vappuaattona solidaarisuuskonsertti, lauluja rauhasta, solidaarisuudesta ja taistelusta paremman maailman puolesta. Sinne menen, nostalgisissa tunnelmissa ja tässä maailmantilanteessa kannanotot rauhan puolesta ovat erityisen tärkeitä.

Suomessa

Tila

Paluu Suomeen Malagan lentokenttähotellissa levätyn yön jälkeen. Norski lähti lähes tunnin myöhässä, Suomessa oli ollut viivytys koneen lastaamisessa, kertoi kapteeni. Lento meni hyvin, ja Etelä-Suomessa näyttää olevan jo yllättävän keväistä, puut hiirenkorvalla, sinivuokot jo kukkivat. Kuvan narsissit on ostettu kaupasta valmiiksi kukassa, mutta kyllä ainakin yhden talon nurkassa niitä näkyi jo kukkaan puhjenneina.

Matka

Tila

Useimmin käyttämäni reitti Suomeen on Tenerife Norte – Malaga – Helsinki, niin myös tällä kertaa. Alkumatka residenttialennuksella, jonka kyllä ”häviää” hotelliyössä Malagassa, mutta on luksusta nukkua yö hotellissa verrattuna suoraan ja puuduttavaan kuuden ja puolen tunnin lentoon.

Jotenkin onnistun näköjään matkustamaan aina kalliimpien juhlapäivien aikaan! Viimeksi oli Malagan Feria-aika, josta en edes tiennyt. Nyt vietetään pääsiäistä, sekin tuli valittua vahingossa, sillä tälläkään viikolla ei ole minulle mitään erityisempää merkitystä. Lapsena pukeuduttiin noita-akoiksi, mutta virpomiseen en muista osallistuneeni. – Omat lapset kyllä virpoivat, noita-aikoina, ja muistan heidän riemunsa suklaa- ja muita makeispalkkioita vertaillessa.

Ja sitten se joka loman P.S.: Naapuri pitää silmällä Puerton asuntoa, joten okupantit pysykää poissa!

Lomani ei ole pitkä, lentelen useamman kerran edestakaisin, enkä tunne siitä syyllisyyttä.

Kasvot

Tila

Vielä löytyi Oceanian kasvot Playa Jardinilta. Yogaryhmä oli harjoittelemassa samoilla kohdin. Ikävää, että kasvonaamiota oli tuhottu, laidasta taiteltu paloja pois.

Jardinin rannassa on uinti edelleen kielletty, mutta auringonottajia riittää vielä. Turisteja on jo vähemmän, osa on palannut kotimaihinsa, mutta ainakin vielä Häppärissä oli iso pöytäkunta ruotsalaisia.

Ja niinpä minunkin täytynee lähteä Suomeen, vaikka en sitä niin kotimaaksi tunnekaan. Syntynyt olen siellä, sattumalta – mutta isänmaallisuus on kiertänyt minut kaukaa. Meistä 60- ja 70-luvun aktivisteista tuli internationalisteja, joita olemme vieläkin.

Suomen vaaleissa saatiin ilahduttava siirtymä vasemmalle! Jatkoa sille!

Sadetta

Tila

Meillä on satanut kolmena yönä ja eilen vähän myös päivällä. Naapurisaarella Gran Canarialla on tulvinut, mutta meillä ei, ainakaan täällä Puertossa. Teiden huipulla kävi taas lumi sateiden jälkeen, mutta nyt se on jo sulanut pois. Tänään parvekkeen lämpömittari näyttää +24 astetta.

Olen edelleen hoitanut asuntoasioita, nyt Cupulan toimistoissa, vakuutuksia ja sähkösopimuksia. Pian alkaa kaikki olla sen asian suhteen järjestyksessä. Tällä kertaa asunnon myynti sujui kätevästi ja nopeasti, kun ei ollut ongelmia kenenkään kauppaan liittyvän henkilön kanssa. Orotavan talon myynnissä ongelmia oli kyllä riittävästi!

Ten+ -kortin, siis Titsakortin, latausautomaatti on palautettu korjattuna guagua-asemalle. Monta viikkoa se olikin poissa. Toivottavasti automaatti toimii nyt.

Consorcio

Tila

Nyt on asunto myyty!

Miten niin täällä on paljon byrokratiaa? Tällä kertaa myyntitapahtuma näyttöineen, pankin tarkastuskäynteineen, energiatodistuksineen (!), siivouksineen, tavaroiden siirtämisineen, notaarikäynteineen, vei yllättävän lyhyen ajan!
Ja olen käynyt verotoimistossa hakemassa jo aiemmin todistuksen siitä, että olen veroresidentti täällä, isännöinnistä hakemasssa todistuksen, että olen maksanut kaikki comunidadin maksut, ja eilen consorciossa näyttämässä kauppakirjan, jotta rekisteri saadaan verotuksellisesti ajan tasalle.

Ostaja onneksi hoitaa sähkö- ja vesisopimusten siirrot (toivottavasti), ja basuran, siis jätemaksun, joten minulle on vielä jäänyt routerin palautus ja kotivakuutuksen lopetus.

******************************

Aamutv:ssä kerrottiin tänään, että saarille ollaan suunnittelemassa lakia siitä, että asuntoja ei enää voisi myydä sellaisille henkilöille, joilla ei ole residenciaa, oleskelulupaa, täällä.
Minulla on onneksi residencia permanente, pysyvä oleskeluoikeus (ja asunto).

Risco

Tila

Olen tässä hieman haikeana jättämässä hyvästejä Riscon asunnolleni, jonka ostin 2011. Vielä siivous- ja muuttoasioita ja tällä viikolla on jo kauppakirjan allekirjoitus notaarilla. Ostaja on paikallinen nuorehko nainen, eikä onneksi mikään ulkomaan turisti, tästä tunnen hyvää mieltä.

**********************

Kanarian televisio varoittaa ensi yönä saarille – myös Teneriffalle – saapuvasta Nuria -myrskystä. Tuulen nopeudeksi ennustetaan jopa 130km tunnissa ja sadetta voidaan saada paikoin jopa 20 litraa neliömetrille. Varotoimenpiteitä suositellaan, parvekkeiden tyhjennystä, toldojen rullaamista ylös. Koulut ovat huomenna suljettuna, yleisötilaisuudet peruttu.

Myrskyn pitäisi alkaa puoliltaöin. Sitä nyt odotellaan: olisin mieluusti alkanut myskybongariksi, jos olisin ymmärtänyt asian jo nuorempana.