Talvi

Tila

Joululoma on lähes ohi, hyvä niin. Sää on talvista, lunta paljon ja valoa vähän. Värit ovat kadonneet: valkoista ja mustaa-harmaata. Ankeaa. Vielä ei ollut, onneksi, kovia pakkasia. Päivän pituus Oulussa tänään on 3 tuntia 32 minuuttia. Iltapäivällä alkaa sininen hämärä, joka vaihtuu pimeäksi.


Matkustin lomalla junalla reittiä Helsinki-Vantaa – Hyvinkää – Oulu – Kemi – Hyvinkää. Junat olivat sekä ennen joulua että sen jälkeen lähes viimeistä paikkaa myöten täynnä niin pohjoiseen päin kuin etelään. Sukulaisvierailuja, oletan. Omiani minäkin kävin tapaamassa.

Nyt on jo varattuna paluulento Teneriffalle.

Vihje: Kannattaa katsoa matkanjärjestäjien ”jämälentoja”, viimeisiä paikkoja koneessa, niitä saattaa saada edullisesti. Nyt on taas suorien lentojen kausi, vaikka minä kyllä pidän pompuista, kuten olen jo aiemminkin kirjoittanut. No, edullinen hinta ratkaisi nyt sen, että valitsin suoran lennon.

Lotería

Tila

Ja niinpä matkani kävi taas lämpimästä kylmään, Teneriffalta lumiseen Pohjois-Suomeen. En ole viettänyt joulua Suomessa koko Teneriffalla asumiseni aikana (14 vuotta).
Teneriffalla reilu kolme viikkoa kului nopeasti: terveydenhuoltoa (urgencia, Hospiten Tamaragua ja Bellevue, Centro Salud Casco Botanico), byrokratiaa (kaksi asianajajaa, inmobiliaria), pikkuisen aikaa jäi nauttia lämmöstä ja kahvilakulttuuristakin.

Tämän päivän kohokohta oli netin kautta katsottu perinteinen Espanjan jouluarvonta, lotería de navidad. Kuva on rtvc.es -kanavan lähetyksestä, jossa kerrottiin useita voittoja tulleen myös saarille. Ja taas TF-1:llä sijaitseva huoltoasema lähellä etelän kenttää sai voittoja, kuten joka vuosi. Jokohan ensi vuonna toteuttaisi aikeensa ja kävisi arvanostossa siellä?

Joulunajan jälkeen palaan Puerton kotiin. Sinne on jo ikävä, kun on tullut matkusteltua Suomeen viime aikoina enemmän kuin aiemmin.

Jardin Botanico

Tila

Rauhoittavaa ja hiljaista oli käynnillä Jardin Botanicossa. Puistossa on sopivasti penkkejä sijoitettuna niin, että varjopaikankin halutessaan löytää. Turistiryhmille kuului tulkattavan ainakin ranskaksi ja saksaksi.

Tähän vuodenaikaan kukkivia kasveja on vähemmän kuin kesällä, mutta aina puisto on vaikuttava näky suurine puineen. Lummelammella puiston päädyssä tepasteli virtavästäräkki.

Puiston virallinen nimi on Jardín de Aclimatación ja sen pinta-ala on noin 20 000 neliömetriä. Puisto on perustettu jo 1788. Siellä on sopeutettu saaren ilmastoon mm. trooppisia kasveja, joita on tuotu merentakaisilta alueilta ja viety sittemmin Euroopan puutarhoihin.

Sanotaan, että metsässä ja luonnossa kuljeskelu elvyttää ja auttaa hallitsemaan stressiä. Tämän saman rauhoittavan tunteen koin puistossa, kun viime päivät täällä ovat olleet kiireisiä ja stressaaviakin. Käykääpäs rauhoittumassa tekin!

Calimaa ja kalaa

Tila

Saharasta on saatu taas tuulten mukana calimaa. Lämpömittari näyttää hivenen alle 30 astetta ja vuoret piirtyvät utuisina. Tänään tiistaina caliman ennustetaan olevan voimakkaimmillaan ja huomiseksi sen pitäisi heikentyä, mutta perjantain calimaa voi tulla lisää, sanovat meteorologit.

Kävimme lounasaikaan Pipossa kalasatamassa. Ruoka oli hyvää kuten ennenkin. Mikähän siinä on, että kuvan otto usein unohtuu silloin kun pääruoka tulee pöytään! No, vähän syöty kala ehti kuvaan kuitenkin. Kala oli doradaa. Papas arrugadas ja mojot olivat lisäkkeenä, alkuruokana kalavarras, jossa oli myös katkarapuja.

Viikonloppuna

Tila

Viikonloppuna oli lämmintä ja ajoittain aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta. Lumi Teideltä on sulanut jo pois, sateiden jälkeen valkoista peitettä oli jo hieman vuoren pohjoisrinteillä.

Kävimme Mercado Municipalin markkinoilla. Siellä oli meno ennallaan ja paljon etenkin saksalaisia talviasukkaita makkaranmyyntikioskilla yläkerrassa. Myös lempipaikkani La Pescaderia oli täynnä väkeä: ei ollut halua mennä tungokseen jonottelemaan, vaikka äyriäiset aina houkuttelevatkin. Uusia asioita olivat ensinnäkin se, että alakerran Alteza oli vaihtunut Hiperdinoksi ja toisena se, että erikoinen soittopeli ja soittaja musisoivat pihalla (kuvassa).

Hieman kasvitiedettä: Alakuvissa oleva puu, joka on melko yleinen teiden varsilla, on kasuariina, Casuarina equisetifolia. Espanjaksi sen nimi on paitsi casuarina, myös pino marino. Puu muistuttaakin erehdyttävästi mäntyä, oksat ovat riippuvia. Puu kestää hyvin kuivuutta ja tuulta. Puuaines on painavaa ja kovaa. Englanniksi nimi on rautapuu, iron tree.

El Puntero

Tila

Ruokailuvihje Santa Cruzissa: Bodegón El Puntero, Calle San Clemente 13. Erikoistunut kalaruokiin, lihaa sieltä ei saa. Miljöö on mukavan vanhanaikainen, miellyttävä. Paikalliseen lounasaikaan suosittu, mutta kun menee noin klo 13, saa pöydän.

Bodegon on lähellä Plaza Weyleriä, joten tranvíalla pääsee lähelle.

Söimme garbanzoa alkupalaksi, sitten paistettuja chocoja con papas arrugadas ja palanpainikkeena oli vesi ja vino tinto.

Listalla oli myös mm. pulpoa, camarones-pikkurapuja, sardiineja, erilaista tuoretta kalaa. Annoksen kalat tai äyriäiset tuodaan nähtäväksi ennen paistamista. Hinnatkin ovat edullisia, joten paikka on käymisen väärti.

Minulla käynti oli toinen ja uudestaankin aion mennä.

Värejä

Tila

Tänään emme viettäneet Suomen itsenäisyyspäivää emmekä Espanjan perustuslain päivää. Ei siis sinivalkoista eikä punakeltaistakaan. Värejä löytyi kuitenkin ruoka-annoksesta: söimme maukasta pulposalaattia sekä katselimme postin vieressä ja monessa muussakin paikassa täällä koristekasvina kasvavaa moniväristä ihmepensasta, (esp. croto), codiaeum variegatum. Kasvi on myrkyllinen, joten paras olla koskematta siihen.

Miksi emme viettäneet itsenäisyyspäivää? NATO-päätös ei ollut minulle mieleen, se murensi itsenäisyyttämme ja itsemääräämisoikeuttamme. Espanjan perustuslain päivä taas on minulle asia, jota en tunne tarpeeksi juhliakseni sitä.

Kirjaostoksia

Tila

Tänään Titsa vei El Trompo – Alcampo -ostoskeskuksiin ja siellä menimme Agapean kirjakauppaan. Nyt minulla on luettavana uudet kirjat Kanarian kasveista ja linnuista.

Huomenna vietetään Espanjan perustuslain päivää, día de la Constitución. Tämä arkipyhä tekee taas ”siltapäiviä”, puente, jolloin väliin jäävät arkipäivät ovat monella vapaapäiviä, silloin on mahdollisuus matkustaa vaikkapa saarten lomakohteisiin.

Aamu-uutisten mukaan Kanariansaarilla on tänä talvena paljon turisteja ja hotellit ovat lähes täynnä. Pohjoismaalaiset, britit ja saksalaiset ovat siis taas saapuneet.

P.S. Keittiön lavuaarin tukkeuma saatiin avattua karhupumpulla. Tiedättehän, sillä suurella pumpattavalla imukupilla, jossa on puinen varsi. Onneksi pumppu oli tullut minulle aikoinaan asunnon oston myötä ja löytyi allaskaapin nurkasta. – Minulle karhupumppu oli uusi tuttavuus.

Puertossa taas

Tila

Olen taas Puertossa, yli kuukauden Suomessa oleskelun jälkeen. Kuinka ihanaa onkaan täällä kesämaassa. Sain kokea jo pakkasta ja lunta ihan riittävästi. Täällä on ollut lämmintä, päivisin yli 20 lämpöastetta, sopivaa. Pieniä sateitakin on saatu.

Minua ilahdutti kovasti se, että moni kommentoija on halunnut jatkoa blogilleni. Suuri kiitos kaikista kommenteista!

Tunnen olevani kotona täällä, vaikka pieniä vastoinkäymisiäkin olen kohdannut: polvi kipuilee, olen käynyt sen takia lääkärikeskuksessa, verikokeissa ja rtg-kuvassa; keittiön viemäri ei vedä, sillekin pitäisi jotakin korjausta kehitellä. Sitten suuren meren rannalla taas huomaan, kuinka pieniä ovat nämä ihmisen murheet. Kun asiat asettaa mittasuhteisiinsa ja elää hetkessä, helpottaa.

Menetin kastanja-ajan tänä vuonna, kun se loppui marraskuun kääntyessä joulukuuksi. Nyt puistoihin on jo vaihdettu kauden kukat ja jouluvalot on sytytetty. Kaunista ja tunnelmallista. Teide on saanut muutaman kerran lunta pohjoisille rinteille, mutta se on sulanut nopeasti pois.

Olen aikeissa jatkaa blogia entiseen malliin, kannustuksesta vielä kiitos teille lukijoilleni!