Viikonloppuna

Tila

Viikonloppuna oli lämmintä ja ajoittain aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta. Lumi Teideltä on sulanut jo pois, sateiden jälkeen valkoista peitettä oli jo hieman vuoren pohjoisrinteillä.

Kävimme Mercado Municipalin markkinoilla. Siellä oli meno ennallaan ja paljon etenkin saksalaisia talviasukkaita makkaranmyyntikioskilla yläkerrassa. Myös lempipaikkani La Pescaderia oli täynnä väkeä: ei ollut halua mennä tungokseen jonottelemaan, vaikka äyriäiset aina houkuttelevatkin. Uusia asioita olivat ensinnäkin se, että alakerran Alteza oli vaihtunut Hiperdinoksi ja toisena se, että erikoinen soittopeli ja soittaja musisoivat pihalla (kuvassa).

Hieman kasvitiedettä: Alakuvissa oleva puu, joka on melko yleinen teiden varsilla, on kasuariina, Casuarina equisetifolia. Espanjaksi sen nimi on paitsi casuarina, myös pino marino. Puu muistuttaakin erehdyttävästi mäntyä, oksat ovat riippuvia. Puu kestää hyvin kuivuutta ja tuulta. Puuaines on painavaa ja kovaa. Englanniksi nimi on rautapuu, iron tree.