Nieve

image

Nyt on Teidellä lunta! Viimeisen vuorokauden on satanut rankasti, vain pienin tauoin. Monin paikoin on tulvinut, aamutelevisio näyttää näitä rankan sateen aiheuttamia vaurioita juuri nyt kun tätä kirjoitan. Minä olen ollut vielä sairaalassa ”turvassa” sateelta. Vointi on jo parempi ja kotiin tekisi mieli.

Alemmassa kuvassa viikonlopun Puerto de la Cruz en flor -tapahtuman ohjelma. Näpäyttämällä se suurenee paremmin luettavaksi. Siinä on mainittuna myös lauantain taidekilpailu, josta aiemmin kerroin.

Vielä hieman sairaala-asiaa: Ilmeisesti minulla olisi saanut olla acompañante koko ajan mukana, koska jokaisen aterian yhteydessä tuodaan ruoka (en edelleenkään saa syödä) hänelle. – Kumppani ei valitettavasti ehdi nyt.

Pari eroavaisuutta vielä, mitkä kummastuttavat täällä : Rtg-kuvat otetaan vaatteet päällä (sairaalapaidassa) ja monesti auskultoidaankin (siis kuunnellaan stetoskoopilla) paidan läpi. Mutta hoito on hyvää ja ammattitaitoista, sitä en voi enkä haluakaan moittia.

2 thoughts on “Nieve

  1. Hola! Näyttää, että pahimmat sateet ovat jo ohi, ennusteiden mukaan.
    Näyttelynikin on avoinna, ystävät auttavat ja menen itse sinne, kunhan täältä pääsen.
    Terv. Riitta

  2. Hola!
    Toivotan Sinulle pikaista paranemista. Sateet toivottavasti ohi kun saavun Puertoon!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *