Frutas

Fru

Vaikka kulunut vuosi on ollut monin tavoin ongelmallinen, on ainakin yksi asia mennyt hyvin: kotipihan banaanit ja appelsiinit ovat kasvaneet ennätyssuuriksi. Eilen poimimme appelsiinin, joka painoi 389g. Myös suuria banaaneja on saatu. Kookkain painoi 450g ja oli ympärysmitaltaan 25cm. Lisäksi nämä hedelmät myös maistuivat hyviltä.

Tiukentuneiden rajoitusten myötä korona on Teneriffalla hieman vähentynyt, kuten Planeta Canarion kuvasta näkyy. Luvut ovat seitsemän vuorokauden ajalta. Ongelmapaikkakunnat ovat edelleen La Laguna ja Santa Cruz. Etenkin Lagunassa poliisivartiointia on tehostettu, kerrottiin uutisissa.

Pääasiana aamulähetyksessä olivat tänäänkin rokotusasiat. Näytetään kuvia vanhustentalojen asukkaiden ja hoitohenkilökunnan rokotuksista, aineiden erikoiskuljetuksista sekä tulevista suunnitelmista koko väestön suojaamiseksi. Toivotaan, että tämä on valoa tunnelin päässä.

Aurinko nousi tänä aamuna saarellamme (Santa Cruzin tiedot) klo 7.57 ja laskee klo 18.19. Meillä on siis hieman pidempi päivä kuin Suomessa tähän aikaan vuodesta.

Päivän refrán: ”¿Dónde va Vicente? Donde va la gente.”
Tämän sanonnan selitetään viittaavan ihmisiin, jotka kopioivat ja seuraavat muiden ihmisten käyttäytymistä oman persoonallisen ajattelun/mielipiteen puuttuessa.

2 thoughts on “Frutas

  1. Pohjoisin asuinpaikkani (lapsuudessa) Suomessa oli Koillis-Lapissa, Kemijärven syrjäkylillä. Sieltä muistan kaamoksen. Kaksi hämärää toisiaan vastassa, sanottiin.
    Sitä en kaipaa.
    T. Riitta

  2. Ylälapissa aurinko ei nouse eikä siis laske lainkaan, lo siento.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *