Vassarit Ainolassa

Osallistuin eilen Vasemmistoliiton puistotilaisuuteen Ainolassa. Mukana oli kansanedustaja Hanna Sarkkinen sekä puolueen Oulun kunnallispoliitikkoja. Osallistujia oli nelisenkymmentä. Sää suosi, mutta vähävaraisia kurjistava hallitusohjelma aiheutti huolta monen mielessä.

Vielä uuden hallituksen ohjelmasta: Se on Suomen historian oikeistolaisin. Leikkauksia tehdään pienituloisilta. Asumistukea leikataan, työttömyysturvaa samoin. Lapsiperheköyhyys tulee lisääntymään. Aikuiskoulutustuki lopetetaan. Lakko-oikeuteen puututaan. Sote-palveluista leikataan. Ensimmäinen sairaslomapäivän muuttuu palkattomaksi. Irtisanomisia helpotetaan ja määräaikaisia sopimuksia vapautetaan.
Lääkkeiden, kulttuuritapahtumien ja joukkoliikenteen maksut nousevat alv:n nostolla.

Maahanmuuttopolitiikka kiristyy voimakkaasti. Pakolaiskiintiö pienenee, tulorajat maahan pääsemiseksi nousevat. Perheenyhdistämisiä vaikeutetaan.

Suomalaisille vauvoille suunnitellaan osakesäästötilejä! Hullua!
Hyvätuloisille suomalaisille sen sijaan annetaan veronalennuksia.

Nyt on vasemmiston näytettävä voimiaan ja ihmisiä saatava mukaan toimintaan ja barrikadeille. Uusia jäseniä Vasemmistoliittoon on liitynytkin jo vaalien jälkeen. Toivon lakkosyksyä ja voimaa oppositiopolitiikkaan, toivottavasti hallitus kaatuu paljon ennen nelivuotiskauden loppua!

*****************

Teneriffalla lämpötilat ovat kesäiset, kuten nyt täälläkin. Ennusteessa +28 on päivälämpötila tänään ja huomenna.

Orotavan kaupungissa on vietetty eilen romeríaa, johon on osallistunut ennätykselliset 25 000 ihmistä.

Viimeisen kolmen päivän aikana venepakolaisia on saapunut yhteensä 238 henkilöä Fuerteventuralle ja Lanzarotelle. ”Pakolaisvirta” siis jatkuu, parempia elinoloja etsitään.

2 thoughts on “Vassarit Ainolassa

  1. Minkään puolueen jäsenkirjaa ei ole, joten kommenttini ei liity minkään puolueen tukemiseen. Pidän tärkeänä, että hyvinvointiyhteiskunta säilyy meidän lapsille ja lapsenlapsille. Jos leikkauksia ei nyt viimeistään tehdä, niin tulevat sukupolvet näkevät meidät todella ikävässä valossa. Tästä aiheesta ei sen enempää. Blogissasi on kiva kuulla kanariansaarten asioista.

  2. En politikoi, totean vain sen ettei edellisen hallituksen myötä mulle pienituloiselle eläkeläiselle, eikä sairastelevalle puolisolle mitään hyvää tullut, päin vastoin sairauskulut nousivat ja terveydenhoitoon pääsy vaikeutui. Tukia ei saa kun on kesähuvila, se olisi pitänyt rahaksi muuttaa. Ainoa hengähdyspaikka.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *