Tietomaa

Päivät ovat kuluneet lapsenlapsen kanssa touhutessa nopeasti ja kiireisesti. Neljävuotias kun ei pysähdy eikä levähdä, päiväunista puhumattakaan. Suomen taikka Teneriffan uutisia ei juuri ehdi seuraamaan. Eilen kävimme Tietomaassa.

Tietomaa oli mielenkiintoinen kokemus ja kaikenikäisiä lapsia ja aikuisia se näytti kiinnostavan. Meillä kului aikaa kolme tuntia siihen, että kaikki osastot kierrettiin, kiinnostavat aktiviteetit suoritettiin (vaikka useimmat nelivuotiaan säännöillä). Katsoimme myös Titanosaurus -elokuvan, joka oli tieteellissävytteinen, mutta lapsillekin sopiva ja tarpeeksi lyhyt, 20 minuuttia. Lopuksi ajoimme maisemahissillä torniin katselemaan Oulua lintuperspektiivistä. Yli 20 vuotta taitaa olla edellisestä käynnistäni Tietomaassa.

Sää on ollut Oulussa ja kai koko maassa kylmä. Ilman käsineitä ei tarkene. Lämpötila on pysytellyt kymmenen asteen tuntumassa ja allekin sen. 

*************

Espanjassa järjestetään parlamenttivaalit etuajassa 23. heinäkuuta. Alue- ja autonomiavaalien tulokset johtivat siihen, että Sanchez pyysi kuninkaalta lupaa loppuvuoden vaalien aikaistamiseen. Mitähän se muuten kuninkaalle kuuluu, nykymaailmassa? Kuninkaalliset ovat vain kalliita maskotteja ilman valtaoikeuksia, näin ajattelen. No, noudattavat vanhoja perinteitä myös tässä vaaliasiassa.

Tulevissa vaaleissa Podemos ja Sumar, aluevaalien häviön seurauksena, pyrkivät yhdistymään.

Tänään vietetään maailman ympäristöpäivää.

Kanarian aamutv:n pilakuvassa kalat pohtivat saastumista. Yksi kala oli huolissaan mikromuoveista (mikroplásticas). Toinen kala taas oli huolestuneempi macromierdasta, siitä, mikä ihmiskunnan viemäreistä johdetaan meriin.

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *