Olen alkanut jo kesällä kirjoittaa päiväkirjamerkintöjä lapsenlapselle. Mummon ajatuksia. Nyt löysin kaupasta kiiltokuvia, niitä kauniita, joita muisteiksi minun murrealueellani sanottiin. Muisteja kerättiin ja vaihdeltiin. Yhtä en vaihtanut. Jossakin minulla voi vielä olla tallessa se lapsuuden kaunein muistini, prinsessavauva vaaleanpunaisessa mekossa. Jospa sen löytäisin, niin liimaisin vihkoon.

Kirjoitan kynällä ja käsin, koristelen muistein. Miksi teen tätä? Epäilen, että tämän aikamme sähköiset muistiinpanot, kuvat ja pilvipalveluihin (tai muistitikulle tms.) säilötyt asiat häipyvät jossakin vaiheessa, eikä niistä – meistä – jää jälkeäkään tulevaisuuteen.