Parchita

parchita2

Yläkuvissa on etelän hedelmä parchita, jota en ole pitkään aikaan maistanut. Tämä voimakastuoksuinen sitruksenmakuinen hedelmä on yksi passionhedelmälajikkeista. Siemeninen sisäosa on syötävissä lusikalla ja sen voi nauttia sellaisenaan. Maku on kirpeä, vähän greippimäinen.

Kolme menovinkkiä:
– Tämän vuoden viimeinen superluna (kuu kiertoradallaan lähimpänä maata) nähdään vielä tiistaina 9. syyskuuta. Silloin siis kannattaa tutkailla taivasta ja lähteä pilvien yläpuolelle Teiden suuntaan, jotta näkee tämän ilmiön kunnolla.

– Ensi viikonloppuna 5., 6., ja 7. syyskuuta Pinoleressa, museoalueella, vietetään feriaa, jossa tänä vuonna pääosassa ovat kanarialaiset korut.

– Samana viikonloppuna Teatro Timanfayassa on esitykset perjantaina klo 21 ja lauantaina klo 22, teatteriklovneriaa. Kävimme katsomassa pari viikkoa sitten yhden samantyylisen esityksen, se oli mukaansatempaavan hauska.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *