Берёзка

Berliinissä, miljoonakaupungissa, on kaikkea. Jos aikaa ja voimia riittäisi, voisi löytää monenlaista mielenkiintoista. Eilisen päiväkävelyllä löysimme sattumalta venäläisen kaupan, berjozkan, jossa oli myytävänä elintarvikkeita, mm. kaviaaria, kala- ja vihannessäilykkeitä, hedelmiä, suklaata, juomia ja paljon muuta. Siellä oli myös pieni kahvila tai teehuone, siellä joimme teet ja puhuimme hieman venäjää kauppiaan kanssa. Kovasti on venäjänkielen taitoni ruosteessa. Joskus osasin sitä enemmän. Mutta kauppias ilahtui, saimme suklaamatrjoshkat kaupantekijäisiksi.

Vastustan tietysti sotaa enkä kannata mitenkään Venäjän nykyhallintoa, mutta venäjän kielestä pidän kovasti ja toivoisin, että matkailu ja muu kanssakäyminen maan ja sen kansan kanssa pian normalisoituisi.

Alarivissä on ruokakuvia: itämaisia maukkaita annoksia ja kuva hotellin kuohuviiniaamiasesta.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *