15 vuotta

Jo yli 15 vuotta olen asunut Teneriffalla. Siispä nyt on paikallaan pieni katsaus menneisiin vuosiin ja asumiseen täällä.

Saavuin ensimmäistä kertaa saarelle ja Puerto de la Cruziin turistina karnevaaliaikaan keväällä 2008. Olin mukana suomalaisessa ryhmässä, joka osallistui karnevaaliin itämaisen tanssin harrastajina. Karnevaalit olivat jotakin ennen kokematonta minulle, vaikka monenlaisissa paikoissa ja maissa olinkin jo ennen sitä matkustanut. Myös kaupunki viehätti.

Ryhmämme majoittui Mazaruun La Pazissa, ja sen pihalla harjoittelimme koreografiaa ja joogasimme. Ihastuin kaupunkiin ja karnevaaliin niin, että saavuin saman ryhmän kanssa karnevaaleihin myös keväällä 2009. Silloin aloin vakavasti pohtia muuttamista Suomesta Teneriffalle, kun elämäntilanne sen jo mahdollisti. Tällä toisella karnevaalimatkalla ryhdyin etsimään asunnonvälittäjä, ja varasinkin muutaman viikon päähän uuden matkan pariksi viikoksi majoituksineen.

Tällä seuraavalla matkalla sain jo sovittua asunnon vuokrauksen syksystä alkaen vuodeksi eteenpäin Belairista, tuosta suomalaisten suosimasta tornista.

Suomessa aloin järjestää asioita muuttomielessä, asunto minulla vielä Suomessa oli ja poikani ystävineen jäi siihen asumaan.

Ensimmäisen talven Belairissa astuttuani muutin El Riscoon, aluksi vuokralle, mutta sieltä sitten löysin myös asunnon, jonka ostin. Suomen asuntoni sain myytyä. Alkuvuosina toimin aktiivisesti Suomi-kerhossa ja se olikin tärkeää aikaa vasta maahan muuttaneelle, sai tietoa ja oppi paikallisia kuvioita.

Parin vuoden kuluttua hankin vielä yksiön alakaupungista, asunto ja sen sijainti ovat olleet minulle mieluisia.

Tässä välissä tein ”harharetken” Orotavaan, epäonnistuneen omakotitaloasumisen noin kymmenen vuoden jakson.

Sieltä sitten lähdin alkuvuodesta 2023 takaisin Puerton yksiööni.

Nyt on tullut aika harkita taas muutoksia elämään.

Olen aikeissa myydä Puerton asuntoni ja haaveena on löytää hyvä ja sopiva asunto Santa Cruzista, aidosta kanariokaupungista, ja jättää Puerto turisteille ja mummoille ja papoille. ”Puerto es un geriátrico!”, sanoo kanarioystäväni ja olen samaa mieltä. Etenkin näin talviaikaan saksalaiset, britit ja suomalaiset harmaapäät ovat valtaväestöä (ja minäkin olen yksi heistä).

Jos siis olet kiinnostunut asunnonostosta Puertossa, ota viestillä yhteyttä! En julkaise viestejä tähän asiaan liittyen.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *