Nettipimento

fili

Matkustimme laivalla 30 tuntia nettipimennossa Helsingistä Travemündeen. Koska matkustin tätä väliä ensimmäistä kertaa, huomioni olivat nämä:
Positiivista oli, että laiva oli matkustamista, ei biletystä varten. Tallinnan laivoihin verrattuna aivan toisenlainen, rauhallinen tunnelma. Hytit olivat suhteellisen tilavia – pienempiäkin on koettu. Brunssi oli monipuolinen. Huono puoli oli se, että hinnat olivat kovasti yläkanttiin. Kallista kaikki.

Saavuimme Travemündeen illalla pimeän aikaan, ajoimme pikkupaikkakunnalle Bad Oldesloeen, jossa yövyimme hotellissa, joka vaikutti hieman kulahtaneelta opiskelijamajoitukselta tai entiseltä sanatoriolta. Sielläkään netti ei toiminut.

Aamulla matka jatkui, suuntana Ranska. Kuulimme uutisia kuumuudesta ja metsäpaloista. Ehkä meidän on vielä muutettava reittiä palojen takia, katsotaan.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *