Kesämatkamme kynnyksellä tulin miettineeksi viettämiäni vuosia (kohta kuusi) Teneriffan saarella. Viihdyn täällä hyvin. Suomeen menen lomalle vain siksi, että minulla on siellä omaisia. Suomesta sinänsä en kaipaa mitään. Nuoruudessani 70-luvulla kasvoin monen kaltaiseni tavoin internationalistiksi: koko maailma oli meidän kotimme. Ja olisihan se pitänyt pelastaakin, vaan ei ihan onnistunut.

Pohdimme eilen ystävien kanssa kulttuurieroja suomalaisten ja kanarioiden välillä. Iloisuus, positiivisuus ja ystävällisyys ovat täällä läsnä lähes poikkeuksetta ja joka tilanteessa. Hississä jutellaan, samoin linja-autossa. Ja kaikkialla muuallakin. Varsinainen mañana-maa tämä ei kuitenkaan ole: asiat hoituvat, mutta kiireettömästi. Jos puhut espanjaa, saat paljon hyvää palautetta. Kauniita sanoja saa kuulla usein ”mi niña”, ”mi amor”, ”cariño”, tuntemattomiltakin. Suomessa tuntuisi hyvin oudolta, jos myyjä sanoisi vaatekaupassa: ”Ei kultaseni, ei meillä ole toista kokoa!”

Eräs kanarioystäväni kysyy monesti, mikä minulla on, kun olen niin vakava. Minun pitää yhä uudelleen selittää, että en ole vakava, vaan aivan tavallinen – suomalainen. Täällä olen ehkä oppinut vähän enemmän hymyilemään ja ottamaan katsekontaktia. Aurinkokin on auttanut asiassa.

Yksi asia meitä puhututti paljon. Se on täkäläisten kykenemättömyys sanoa ei. Suomalainen sanoo ei tai kyllä ja tarkoittaa sitä. Täällä asia ei ole niin selvä. Täällä sanotaan kyllä, mutta kiertelyn ja kaartelun määrästä ja laadusta voi päätellä, olisiko vastaus sittenkin ei… Huoh. Ja jos huomenna luvataan soittaa, se ei ehkä tarkoitakaan oikeasti sitä, että soitto tulee.

Jos kysyt kanariolta neuvoa, hän kyllä auttaa. Vastaa varmasti ja antaa ohjeita. Eri asia on, ovatko neuvot oikeita, sillä seuraava vastaantulija, jolta kysyt, viittoo ihan eri suuntaan.

Elämän rikkautta tämä kaikki on ja on onni oppia miten muualla maailmassa eletään!

Huomenna siis lennämme sateiseen ja viileään, mutta niin tuttuun Suomeen. Jospa yrittäisin tällä kertaa löytää sieltä (sääskien seasta) jotain positiivista kerrottavaa, etten aivan suututa teitä blogiystäviäni!