Sade

Sade

Kuudes karanteenipäivä

Sadetta ja epävakaista säätä

Meillä on ollut voimassa eilisestä saakka sade- ja tuulivaroitus. Nyt sää näyttää hieman selkenevän, joskin koko viikon ennusteessa näkyy kuuroittaisia sateita. – Ruusunnuppu on kuvattu omalta pihalta eilisen auringonpaisteen aikaan.

Eilen Espanjan pääministeri Pedro Sanzes jatkoi – parlamentin hyväksynnällä – poikkeustilaa kaksi viikkoa eteenpäin, eli pääsiäisen yli. Tänään Kanarian hallituksen päämies, el presidente canario, Ángel Victor Torres puhui aamutelevision lähetyksessä ja pyysi kansalaisilta henkistä kestävyyttä (fortaleza mental) tässä vaikeassa tilanteessa.

Suomessa vielä mietitään ihmisten liikkumisen rajoittamista, ravintoloiden sulkemista ja montaa muuta asiaa, jotka täällä on jo tehty. Miksi siellä vielä mietitään?

Minä tunnen oloni turvalliseksi tällä hetkellä ja jollakin tavoin helpottuneeksikin siitä, että ei tarvi/saa lähteä mihinkään, voi kuljeskella kaiket päivät kotivaatteissa, eikä tarvi edes silmiä maalata päähän (= silmämeikit, joita ilman ei ole vuosikymmeniin voinut olla). Eikä ole kiire minkään tekemisen kanssa, on vapaata!

3 thoughts on “Sade

  1. Kyllä, silmät maalataan ennen Skype-puhelua! ?

  2. Meikkiä on laitettava! Muuten lastenlapset pelästyvät Skypessä ja itsekin säikähtää, kun katsoo peiliin …
    Pysytään kotona!

  3. Nyt takana 11 ”karanteenipäivää” Helsingin kodissa takana. En valita, mutta olen kuitenkin pikkuisen kateellinen: sinä voit poutasäällä olla ulkona omalla pihallasi. Toki minäkin voin ulkoilla, mutta astmani ei tykkää tästä kostean kylmästä ilmasta.

    Nautitaan vapaudesta: tukka saa hapsottaa, kasvot hengittää ilman meikkejä, risupartakin saa muutan päivän kasvaa, saa olla kaikin puolin oma ittensä – välittämättä siitä mitä muut ajattelevat …

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *