Chipi-chipi

Tila

Meillä on ollut lämmintä, pilvistä ja tihkusateista viime päivinä. Auringonlaskun ovat olleet kauniita. Kova merenkäynti on rauhoittunut.

Ei kevättä ilman putkirikko-ongelmia! Viime keväänä vaihtamatta jäänyt vanha lyijyputki luultavasti oireilee. Alakerran asuntoon on taas tullu mancha kattoon ja yritän saada vakuutuksen periton (tarkastaja) ottamaan kantaa ongelmaan ennen lyhyttä lomaani Berliiniin ja Suomeen.

Saarella on myös useita vanhoja ja huonokuntoisia rakennuksia, joiden korjauksiin ei ole varaa. Täällä käyneet/asuvat tietävät luurankohotelleja ja kesken jääneitä rakennuskohteita. Uutisissa kerrottiin aamulla, että Teneriffan etelässä (Aronassa) on häädetty asukkaita talosta, joka on ollut sortumavaarassa.
Puertossa Belairia vastapäätä sijaitseva tähden muotoisen huoltoaseman kattorakennelmista putoili vastikään kappaleita niin, että asema jouduttiin sulkemaan.

Lämpötilat Teneriffalla ovat ”kesäisiä”, ennusteessa 19-24. Pilvet ovat roikkuneet alhaalla niin, että eilen lentoja on jouduttu perumaan tai siirtämään sekä pohjoisen että etelän kentillä.

Lluvia

Tila

Eilen satoi, reilusti, sekä päivällä että yöllä. Juuri kun Gabildo de Tenerife julisti hätätilan kuivuuden takia, saatiinkin sadetta! Tämä sade kasteli jo maan niin, että kuivuudesta kärsineet kasvit ovat virkistyneet. Lieneekö riittävästi maanviljelyksen kannalta ja täyttyvätkö vesisäiliöt, vai tarvitaanko sadetta lisää? Tarvitaanko vedenkäyttörajoituksia?

Fasnian kunnassa jo rajoitettiin kasteluvesien käyttöä ja uima-altaiden täyttöä ja kaikkia saaren asukkaita sekä etenkin turisteja halutaan muistuttaa veden säästeliään käytön tarpeellisuudesta.

Kanariansaarilla on tammikuussa satanut 80% vähemmän kuin tavallisesti samana aikana. Viljelijöiden vesisäiliöt ovat minimirajoilla. Lisäksi poikkeuksellisen kuumat säät ovat lisänneet haihtumista.

Yöllä satoi

Tila


Yöllä satoi. Se on hyvä tämän kuumuuden ja metsäpalovaaran keskellä. Aamulla lämpö oli jo alle 25 astetta parvekkella, pohjoisella taivaalla näkyi tummia pilviä. – Ja nyt sataa taas, tätä kirjoittaessa klo 8.20 aamulla.

Aamu-uutisten pääaihe on La Palman maastopalo, jota ei vieläkään ole saatu sammutetuksi. Asukkaita on evakuoitu, mutta osa on jo voinut palata Puntagordaan ja Tijarafeen. Synkkää savua nousee vielä paloalueelta. Veden puute on taas ongelma sammutustöissä, sillä suolaisella merivedellä sammuttaminen vaikuttaa kasvillisuuden toipumiseen palon jälkeen.

Uusi presidente de Canarias on valittu, Coalición Canarias-puolueen Fernando Clavijo. Hän on siis Kanarian autonomian hallituksen puheenjohtaja.

Sateista

Tila

arr

Kuvat olen ottanut lauantaina Mercado Municipalin yläkerrasta. Tänään on pilvistä ja sateita luvassa kaikille saarille. Onneksi vain sadekuuroja. Päivän lämpötilan luvataan nousevan +22 asteeseen.

Mantereella on talvi. Lumivaroitus seuraavaksi kahdeksi vuorokaudeksi on annettu lähes koko peninsulaan, etenkin Madridiin ja Huescaan, joissa liikenne on vaikeuksissa lumen takia.

Madridissa alkavat huomenna Fitur-matkamessut, jotka ovat lajissaan tärkeimpiä messuja maailmassa. Kanariansaarten turismia tehdään siellä tunnetuksi ja halutaan lisätä. Saarille toivotaan saatavan näin luotua lisää työpaikkoja.

Kanariansaaria mainostetaan seuraavilla määritteillä:
* sostenible (kestävä kehitys)
* verde (vihreys ja luonnonsuojelu)
* ecológico
* digital
* social

Nieve

Tila

nie

Meillä satoi rankasti koko yön. Ropisi niin voimalla, että heräsin siihen. Onneksi ollaan täällä noin 250 m korkeudella merenpinnasta, niin ei tarvi pelätä tulvimista. Puertossa, etenkin Charcon puiston seutuvilla on usein kovilla sateilla tulvinut alimmaisiin kerroksiin.
Aamulla jyrähteli myös ukkonen.

Tänään on tavallinen arkipäivä täällä. Osa liikkeistä oli kuitenkin kiinni, suuret kaupat auki. Alcampossa kävin kuvaamassa banaanikuusen, kuten aiempinakin vuosina.

Nyt on meneillään El Niño -loppiaisarvan osto. Veikkauspisteissä suhtautuvat yleensä vakavasti arpojen numeropyyntöihin ja etsivät koko varastonsa. Nyt löytyi yksi arpa: minun onnennumeroitani ovat läheisteni syntymävuodet. Jotain taikauskoa täytyy olla.

Autoilijoiden kannattaa tankata ajoneuvonsa ennen vuoden loppua, sillä hallituksen tuki, bonificación, 20c/litra loppuu joulukuun viimeisenä päivänä.

Lunta on tullut vuorille! Teidelläkin sitä varmaankin jo on, mutta pilvet estävät vielä näkyvyyden sinne. Tarkkailen tilannetta ja kuvaan heti, kun kirkastuu.

Mercado municipal

Tila

sab

Viikonloppuna saimme sadekuuroja. Kävin lauantaina Mercado Municipalin kirpputorilla ja juuri silloin satoi. Niinpä ulkona olevat kojut oli peitetty muoveilla ja sisällä oli tungosta kun kaikki hakeutuivat sateensuojaan. Makkaragrillin istumapaikat yläkerrassa olivat saksalaisten täyttämiä eikä Pescaderíassa, kalakioskissa, ollut sielläkään paikkoja, vaan jono.

Niinpä jäin ilman äyriäisannostani, eikä nukkekotiinkaan löytynyt mitään. Tällä kertaa hyvä niin, sillä kuluva viikko on täälläkin Black Friday -viikko, jolloin kaupat markkinoivat tarjouksiaan ja varsinainen myyntipäivä on viikonloppuna. Tätä kulutushysteriaa vastaan on vietetty jo vuosia kulutuskriittistä Älä osta mitään -päivää, joka tänä vuonna on tulevana lauantaina. Sitä vietän.

Puertossa alkaa tänään Puerto de la Cruz en la flor -festivaali, jolloin kauniita kukka-asetelmia löytyy katselijoiden iloksi ympäri kaupunkia. Turistitoimistosta muellelta saanee esitteitä ja netistäkin tapahtumapaikat löytyvät.

Sadetta

Tila

mel

Kaksi kuvaa Avenida Melchor Luzilta: toinen meren, toinen vuorten suuntaan. Teide on pilvien peitossa.

Meillä on ollut lämmintä, mutta eilisestä saakka olemme saaneet sadekuuroja. Koko yön satoi, välillä rankasti. Sateiden ennustetaan jatkuvan viikonlopun.

Saimme eilen neljännet koronarokotteet, joita täällä on ryhdytty antamaan yli 60-vuotiaille. Minä kävin Orotavassa La Dehesasin terveysasemalla ja sain Comirnaty-annoksen. Kumppanin ”kirjat” ovat vielä Puertossa, joten hän sai rokotteensa Casco Botanico -terveyskeskuksessa. Joustavasti ja nopeasti toimittiin molemmissa paikoissa. Olemme säästyneet koronalta vielä, toivottavasti jatkossakin. Suomessa infektiot ovat lisääntyneet nyt syksyllä.

Suomi-kerho muuttaa, kuten moni talviasukas tietää, Carretera Botanicolle, josta ovat ostaneet vihdoinkin oman tilan. Vuosikymmeniä asia on ollut kerhon asialistalla.

Suomi-baaritkin ovat jo aloittaneet kauden.

Uutisissa pääosassa ovat tänäänkin energia-asiat ja talouden ongelmat.
– Kaikilla meillä on tietysti huoli maailmantilanteesta.

Pinolere

Tila

orotava

Kuvat Orotavasta.
Viime päivät ovat jatkuneet pilvisinä ja sadekuuroja on saatu. Kuumaa ja kosteaa on ollut.

Pinoleressa alkaa tänään koko viikonlopun kestävä – ja perinteinen jokasyksyinen – artesaaniferia. Kuljetus on järjestetty Titsalla, jonka lähtöpysäkki on Teiden tien varrella Orotavan kaupungissa. Kadun virallinen nimi tuossa kohdassa on Avenida de Sor Soledad Cobián. Titsoja lähtee aamuisin klo 10 alkaen koko päivän ajan tunnin välein. Feria on avoinna klo 10-20, pe-su.

Autollakin Pinolereen pääsee, mutta kokemuksesta tiedämme, että parkkipaikan löytyminen on sielläkin ongelmallista.

Pinoleresta lisää, kunhan käymme siellä.

Cochinilla, kokenillikirva, oli tänään uutisissa. Tämä Meksikosta ja Etelä-Amerikasta kotoisin oleva kirva elää kaktuksissa, joita se käyttää ravintonaan. Kokenillinaaraista saadaan punaista väriainetta, jota on käytetty mm tiettyjen alkoholien tai karamellien värjäyksessä.
Nyt kuitenkin ilmaston lämpenemisen seurauksena kirva leviää hallitsemattomasti ja tuhoaa viljelijöiden opuntia-kasveja. Kaktuksen hedelmän higo picon tuotanto on vaarassa.

Lluvia y calima

Tila

lluv

Eilisen päivän satoi. Aamupäivällä saapui myös calima, näkyvyys vuorille ja merelle katosi. Kuurotteli lähes koko päivä ja yölläkin on satanut. Tänään on voimassa keltainen sadevaroitus, vaikka tätä kirjoittaessa ei sada. Mittari näyttää nyt 26˚ ja ilman kosteus on 84%. Hiostavaa.

Tänään ovat astuneet voimaan julkisen liikenteen alennukset sekä saarilla että mantereella. Sen sijaan sähkön hinta ja pankkilainojen korot ovat nousseet merkittävästi.

Turisteja on saarilla ollut kesäkaudella hyvin ja majoituspaikat ovat olleet lähes täynnä. Syksystä ja talvituristien saapumisesta ollaan huolissaan, sillä matkojen ja vuokrien hinnat ovat nousseet ja pelätään, että turistit etsivät edullisempia kohteita. Uutisissa mainittiin tässä yhteydessä saksalaiset, britit ja (yllättävää kyllä) norjalaiset. Suomalaisista ei mainittu mitään, mutta se johtunee siitä, että olemme pieni ulkomaalaisryhmä saksalaisiin ja britteihin verrattuna. Norjalaisia lienee yleensä enemmän Gran Canarialla, onkohan suomalaisiakin?

Titsalla

Tila

tit

Tulin eilen aamulla pitkästä aikaa Titsalla Orotavasta Puertoon. Ripsi hieman vettä, mikä on piristävää kuumuuden keskellä. Myös öisin on satanut vähän. Päivällä mittari näyttää muutaman asteen alle 30˚C.
Meillä täytyy käyttää maskia vielä julkisessa liikenteessä kuten Titsoissa ja takseissa. Maski tahtoo unohtua jo matkasta. Tietysti myös terveydenhuollon laitoksissa ja mm. apteekissa maskia on vielä käytettävä.

Espanjan mantereella palaa vielä! Nyt pahat palot tekevät tuhoa Valencian seudulla. 10 000 hehtaaria on palanut. Ja koko Etelä-Eurooppa kärsii kuivuudesta helteiden jälkeen: suuret joet ovat kuivumassa.
Meillä kuivuusongelma ei onneksi ole niin paha.
Niin uskomattomalta kuin kuulostaakin, Teneriffalla valmistetaan jääpaloja juomiin Manner-Espanjan tarpeeseen. Jäät kuljetetaan kylmäkuljetuksella laivalla perille.
– Uutiset kertoivat asiasta muutama päivä sitten.