Blogi muuttaa syksyyn mennessä

call

Kuvat ovat Puerton kaduilta, siestan aikaan, niin on hiljaista. Tunnetko paikat? Eilen oli pilvinen päivä, mukava vaihteeksi kuumien ja aurinkoisten päivien välillä. Kuivuus on ongelmana viljelyksillä, sillä on satanut niin vähän.

Kaupungissa alkaa tänään Mueca-festivaali, tapahtumia on iltapainotteisesti monessa paikkaa kaupungilla.

Uutispoimintoja:
Polttoaineen hinta on laskenut, on halvimmillaan alkuvuoden hintoihin verrattuna.
Asuntojen ja vuokrien hinnat ovat nousseet lähes saavuttamattomiin tavallisella palkansaajalla.

Long Covid, koronan jälkitauti väsymysoireyhtymineen on sairastuttanut jo 1,5 miljoonaa potilasta Espanjassa ja 45 000 Kanariansaarilla. Kuntoutuminen tästä sairaudesta vaatii aikaa ja uusia metodeja. Maailmanlaajuisesti ongelma on suuri!
Tiedän asian omakohtaisesti, sillä läheinen sairastaa.
____________

Ennakkotieto:
Sain ilmoituksen, että blogin osoite muuttuu, sillä kotisivuni.fi-julkaisujärjestelmä lopettaa. Blogi jatkuu toisessa osoitteessa, jonka ilmoitan hyvissä ajoin. Eihän tätä voi lopettaa, on tullut jo tavaksi näiden vuosien aikana. 🙂

3 thoughts on “Blogi muuttaa syksyyn mennessä

  1. Moi, blogiasi on niin mukava lukea, hyvä kun jatkat ?. Mukavaa kesän aikaa Sinulle ☀️?

  2. Älä lopeta ❤️ Sinun blogisi on hyvän mielen blogi josta saa oikeaa tietoa ja vinkkejä. Kerrontasi ja kuvasi ovat rehellisiä. Faceryhmien kinastelua ja lillukanvarsiin kompastelua ei jaksa seurata.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *