Confinamiento un año

cafe

Pieni, viihtyisä ja melko uusi kahvila löytyy (on melkein piilossa) Casco Botanicon terveyskeskuksen läheltä Redisan rautakaupan vierestä. Monenlaisia maukkaita makeita leivonnaisia löytyy, tuoretta leipää myös. Terassilla on vain kaksi pöytää ja sisällä on pieni tiski leivonnaisineen. Jos on odotusaikaa vaikkapa terveyskeskukseen mennessä, kannattaa poiketa.

Toinen kuva on Francisco Alfonso Carrillo -avenidalta Playa Jardinille ja Castillolle päin. Vihreää meillä on, sillä tänä talvena on satanut usein.

Tänään tulee vuosi kuluneeksi confinamientoa Espanjassa. Alku olikin ankeaa, kun perheestä vain yksi sai käydä kaupassa tai apteekissa. Autossakaan ei tuolloin saanut olla kuin yksi henkilö.
Nyt kun vuosi on kulunut, olemme jo hiukan ”tottuneet”, vaikkakin väsyneet koronarajoituksiin. Ja nyt rajoitukset ovat onneksi hieman lievempiä.

Tästä päivästä alkaen toque de queda alkaa klo 22 ja päättyy klo 6.
Sallittu ryhmäkoko on neljä henkilöä sekä sisällä että ulkona. Poikkeuksena ovat tietysti yhdessä asuvat, perheenjäseniä saa olla enemmän.
Taudin esiintyvyys saarilla on 50/100 000.

Päivän refrán: ”Al mejor cazador se le va la liebre”, (sananmukaisesti: Parhaallakin metsästäjällä voi paeta jänis), sanonta merkitsee sitä, että asiantuntija tai ammattilainenkin voi tehdä virheen.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *