Huracan

Hura

Tuuli yltyy. Tämä myrsky lienee jo muuttunut hurrikaanikaaniksi, jolloin tuulen nopeus on yli 30m/s ja puuskissa enemmänkin. Yläkuvassa näkyy etäällä Puerto de la Cruz hiekkapilven alla. Alakuvassa on lisää pihapalmustamme pudonneita lehviä. Osa niistä uiskentelee altaassa, mutta nyt ei ole ulos menemistä. – Ja katolta tipahtelee tiilenpalasia.

Orotavan kaupunki on aktivoinut Orotavan kunnan hätätilasuunnitelman, Plan municipal de emergencia: sulkenut puistot ja ulkoilualueet sekä perunut kaikki tapahtumat. Asukkaita kehotetaan pysymään sisällä ja välttämään liikkumista kaduilla ja teillä.

Eipä ole tällaista myrskyä ollut minun täällä asuessani kuin kerran alkuvuosina. Silloin ei tosin ollut hiekkamyrsky vaan rankkasade.

One thought on “Huracan

  1. Hola Riitta! Onnistunut loma onnistuneesti takanapäin. Vietimme saarella pe-pe eli pääsimme juuri myrskyn alta pois. To illalla näin miten ”teidän” suunnalta vyöryi mustaa ukkospilven näköistä ”meillepäin”. Aamulla taksimatkalla Puerto de Santiagossa taivas oli aivan pilvinen, etelä pilvetön ja aurinkoinen.

    Kiitos hyvistä vinkeistä; titsan Ten+ -kortilla matkustettiin Puertoon Loro Parkiin (vahva suositus) ja tutustuimme samalla käynnillä myös kaupunkiin. Emme nähneet kulkueita (olimme su), myyntikojut toki olivat paikoillaan. Mainitsemasi lampputehdas oli kirkas näky iltahämärässä tien varrella.

    Bussimatkat olivat kyllä elämys, isoilla busseilla kuskit taiteilivat kähärää tietä hyvällä vauhdilla. Ihmetellä täytyy, ettei sen enempää vahinkoja satu… Onnettomuudet tapahtuvatkin kuulemma enimmäkseen motarilla.

    Kävimme myös (taksilla) Santiago de Teidellä mantellikukkia katsomassa sekä Mascassa. Se oli mieleenpainuva ja näkemisenarvoinen kylä. Ihmetellä täytyy, miten sinne(kin) on asutus levinnyt (elleivät sitten tosiaan ole merirosvojen jälkeläisiä..)

    Kaikenkaikkiaan ihastuttava pieni saari, jonka luonto on lumoava moninaisuudessaan. Leppoisia myrskynjälkeisiä kesäpäiviä sinne!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *