Jouluruokia

com

Eilen valmistelimme jouluruokia. Kaikkea muuta saa täältä, mutta lantut ovat hakusessa. Tänä vuonna saimme niitäkin. Lehtitaikinaa on pakasteena myytävänä monissa kaupoissa. Luumuhilloa, puolukkahilloa ja creme fraichea löysimme Coviranista, Alcampossa oli puolukoita pakasteena irtomyynnissä.
Lanttu- ja porkkanalaatikot (gluteenittomina) ovat nyt valmiita, samoin ensimmäinen annos joulutorttuja.
Lubinaa ostimme Hiperdinosta. Se syötäneen lähipäivinä. Lohta on tulossa Alcampoon tänään – kalatiskillä olleet lohet näyttivät eilen jo parhaat päivänsä ohittaneilta.

Vielä on siis hankkimatta lohi ja kinkunpala, se haetaan saksalaisesta lihakaupasta. Niin ja sillit Realejoksesta Tanskan ”pojan” kaupasta. Hän on mielenkiintoinen ihminen, joka vastustaa ”kaikkea”, mm pankkikortteja ja antaa alennuksen, mikäli hänen liikkeestään ostaa käteisellä.

Sittenpä se joulu saakin tulla ilman sen kummempia valmisteluja. Tänä vuonna on tarkoitus viettää rauhallinen joulu ihan kahdestaan. Se on minulle mieleen.

*********

Madridissa Loteria de Navidadin arvontavalmistelut ovat käynnissä. Ensimmäiset yleisöksi haluavat ovat jo jonottamassa kadulla viltteineen ja eväineen.

Politiikassa tapahtuu sekä valtakunnan tasolla että saarilla: Tribunal Constitutional, perustuslakituomioistuin, kokoontuu tänään Madridissa.
Saarilla kokoontuu Kanarian parlamentti, jossa on käsittelyssä tulevan vuoden talousarvio.

2 thoughts on “Jouluruokia

  1. Hei, sillikauppa Nordic Shop on melko lähellä Realejosin Lidliä, Calle Los Herreroksen ja Calle Anagan kulmassa. Aukioloajat vaihtelevat, mutta aamupäivisin se on varmemmin auki.
    T. Riitta

  2. Hei! Olisiko sinulla antaa tanskalaisen sillikaupan osoitetta? Kiitos kivasta blogista!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *