Lanttulaatikkoa

pes

Kävimme Puertossa tilaamassa Repestä lanttulaatikkoa jouluksi, sillä lantut ovat täällä harvinaista herkkua, eikä tänä vuonna ole saatu lanttua/survosta Suomestakaan. Äskettäin tosin luin, että vihanneskauppiailta voisi kysellä nabo suecoa (ruotsalaista naurista), jota joskus saa ja joka on lanttu. Onhan joulukinkkukin täällä jamon sueco, ruotsalainen kinkku. Sitä olemme yleensä tilanneet saksalaisesta lihakaupasta jouluiksi. Annetaan nyt kunnia ruotsalaisille näistä nimistä, vaikka ovat kyllä suomalaisia. 🙂

Puertossa kalastajanainen on palautettu restauroinnin jälkeen muellelle; kauniisti se kiiltelee nyt. Joulukoristekuva on vaaleanpunaisen baarin (Marbore) aidalla. Perinteinen Ukki-vene koristeineen vastapäiseltä seinältä on tänä vuonna poissa.

Tänään, sunnuntaiaamuna, tulee vain mantereen ikiuutisia tv:stä. Koronatartunnat ovat lisääntymässä Madridissa, Baskimaassa, Andalusiassa ja Kataloniassa. Saarten tilanteesta saa tietoa huomenna Kanarian uutisista. Teneriffalla jatkuu – perjantain tietojen mukaan – semaforo rojo, punainen varoitus nykyrajoituksineen 19.12. saakka, jolloin tilannetta taas arvioidaan.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *