Matkalla taas

Matkapäivä. Aamuseitsemän jälkeen lähdin Puertosta lentokenttätitsalla 30 kohti pohjoisen kenttää. Sieltä Vuelingin siivin lento vei ensin Barcelonaan ja pienen odottelun jälkeen toisella Vuelingin koneella Madridiin. Minua huolettivat vähän Madridin seudun sateet viime päivinä, mutta onneksi niistä ei ollut jäljellä kuin yksi musta pilvi laskeutuessa. Se tosin heilutteli konetta melko paljon. Hyvin pääsimme kuitenkin alas.

Madrissa kulkee terminaalien välillä ilmainen bussi, sillä terminaali 4 on etäällä kolmesta muusta terminaalista. Yövyn taas kerran lentokenttähotellissa, se on minulle jo lähes harrastus. Ja matkalla olo on mukavaa, vapaana kaikesta ja ”ei missään”.

Matkalaukkujen maksullisuudesta johtuen minulla oli nyt se ”pieni laukku”, jonka saa ilman lisämaksua edessä olevan penkin alle. Vahva suositus: isohko, tukevasta kankaasta ommeltu kangaskassi, johon saa mahtumaan kohtalaisen määrän vaatteita ja tavaroita on hyvä ratkaisu. Melkein sama määrä mahtuu kuin pieneen matkalaukkuun. Kassin sai sitten sullottua penkin alle, eivätkä tavarat edes kärsineet, olivat omissa pussukoissaan (ns meikkipusseissa) kassissa. Kätevämpääkin kuin matkalaukkujen nostelu ylähyllylle. Kiitos kassista ES!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *