Toinen karanteenipäivä

Nettiriippuvuus

Karanteeni on tosi helppoa, kun on nettiyhteys. Jos sitä ei olisi, elämä vaikeutuisi, ainakin minulla. Kyllä, olen nettiriippuvainen. On oikeastaan melko sama missä fyysisesti oleskelee nykyään, koska netti antaa pääsyn kaikkialle ja mahdollistaa yhteydet omaisten ja ystävien kanssa. ”Näköpuhelin”, Skype ja FaceTime mahdollistaa sen, mistä aikoinaan vain haaveiltiin, reaaliaikaisen kuvallisen kommunikaation. – Ja kuinka helpottavaa se on etenkin nyt, kun kaikki ovat enemmän tai vähemmän pakotettuna kotiin.

Mikä siinä sitten on ongelma? Se, että tämä ”hemmetin kone” internetteineen on ajansyöjä. Koneelta on vaikea päästä pois, ainakin minun. Täytyy pakottaa itsensä tekemään jotakin muuta, kunnes sitten noin kymmenen minuutin kuluttua tulee tunne, että täytyy tarkistaa, onko jotakin uutta tullut faceen, meseen tai mailiin.

Eikä siinä vielä kaikki, tinnitukseni kanssa joudun nukahtamaankin radiota kuunnellen, siis kuulokkeilla iPadista.

Sitten taas menneiden muistelua (olenko tulossa vanhaksi?):
Kun olin lapsi, kävimme isän kanssa lennättimestä soittamassa äidille, joka opiskeli toisella paikkakunnalla. Se oli jännittävää. Istuttiin penkillä odottamassa kunnes kuulutettiin, että kaukopuhelu on valmis kopissa numero se ja se.

Lähetettiin myös sähkösanomia, jotka lennättimen lähetti toi perille: silloin asia oli tärkeä. Korusähkeitä lähetettiin onnitteluksi merkkipäivänä. Ja kirjoitettiin kirjeitä ja kortteja. Muistatteko nuoruuden kirjeenvaihtoystävät?

P.S. Huomaattehan teipin iPadin kamerassa. Täytyy pikkuisen uskoa salaliittoteorioihin ja olla hivenen epäluuloinen. 🙂