Palmuja ja long covid

pa

Kuvissa on palmujen reunustamia katuja Las Arenasista ja Duraznon laidalta Calle Velazquezilta. Eilen oli pilvinen iltapäivä.

Tarkennuksena huomenna alkavaan lääkärilakkoon aikataulua: lakko on osittainen, klo 10-12 kolmena sovittuna päivänä. Paitsi työsopimusten vakinaistamista, vaaditaan mm. enemmän aikaa potilasta kohden, jotta hoito olisi laadukkaampaa ja uupumus vältettävissä.

Täällä puolet niistä terveydenhuoltoalan työntekijöistä, jotka ovat saaneet työssään koronatartunnan, ovat sairastuneet jälkitautina covid persistenteen, pitkittyneeseen koronaan. Vaikka se pahimmillaan johtaa työkyvyttömyyteen väsymysoireyhtymineen ja toistuvine tautirelapseineen, heillä sairautta ei ole hyväksytty ammattitaudiksi vaan vain työtapaturmaksi.

Long covid, covid persistente, on nyt ongelma kaikkialla. Hoito ja kuntoutus on vaikeaa, koska mitään parantavaa keinoa tai lääkettä ei vielä ole. Tyypillisesti rasitus pahentaa oireita ja saa aikaan relapseja.

Long covid -asiat kiinnostavat minua henkilökohtaisestikin, sillä vaikka olen itse taudilta säästynyt, yksi läheinen sairastaa sitä ja minulla on huoli.

One thought on “Palmuja ja long covid

  1. Kiitos taas mukavista jutuista. Taisit nähdä matkan varrella tuolla kanoja ja pari kukkoa. Mielestäni ovat tien varrella ylös.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *