Paluumatka

viaje

Palasimme eilen illalla Gran Canarialta kiertäen mutkaisia vuoristoteitä saaren länsireunaa Puerto Ricosta Agaeteen. Saimme vaihdettua liput aiempaan laivaan, jonne olimme jo jonossa, kunnes meidät palautettiin lipputoimistoon: ajoneuvo oli merkitty väärään luokkaan, turismoksi, vaikka se on matkailuauto. No, otettiin jonotus uusiksi ja tuli hieman lisämaksua, mutta ehdimme onneksi laivaan.

Laivamatka ei ollut tällä kertaa mikään nautinto. Meri oli kovin kuoppainen ja alus keinahteli melkoisesti aalloilla. Suuri osa matkustajista voi pahoin, oksennuspusseja oli jaossa ja vessat olivat varattuja. Kotisaarelle kuitenkin päästiin ja omaan sänkyyn nukkumaan.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *