Rakeita

pn

Eilen oli pilvinen päivä ja illalla satoi hetken aikaa rakeita. Täällä on mielenkiintoista seurata paikallisia, kuinka he sateen tai etenkin raesateen tullessa pakenevat kiireesti suojaan. Suomalaisina me emme pikkusateita pakene, vaikka täällä tietysti voi joskus olla vaarallisen voimakkaita rankkasateita, maanvyöryjä ja tulvia vuoren juurella kun ollaan.

Rakeita oli eilen satanut enemmän, maa valkoiseksi, Lanzarotella. – Saarelle on viime yönä taas saapunut kolme pakolaisvenettä mukanaan 130 henkilöä.

Karnevaalijutut ovat käynnissä Santa Cruzissa: Reina Infantil on valittu.

3 thoughts on “Rakeita

  1. Talossa lienee asuntoja. Tämän tiedon sain vastikään.
    T. Riitta

  2. Talossa on ainakin alakerrassa urheilutiloja, missä koululaiset käyvät liikuntatunneilla ja mahdollisesti harratuksenaankin. Täytyypä kysellä mitä muuta talossa on.
    T. Riitta

  3. Mikä on tuo Puerton rumin rakennus joka kuvassasi näkyy?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *