Residuos orgánicos

Palm

Kuvat ovat Valle Luzin tienoilta.

Hyvä aamu-uutinen oli, että Teneriffan pohjoisessa laajennetaan biojätekeräystä. Kokeilu oli aiemmin Santa Cruzissa, mutta nyt mukaan liittyy kuusi pohjoisen kuntaa, mm. Tacoronte, Santa Ursula.

Uudet biojäteastiat ovat ruskeita, lukittuja. Asukkaille jaetaan kortit, tarjetas, joilla säiliöön saa auki. Myös biojätepusseja ja kotiin sijoitettava muovinen jätekori annetaan asukkaille.

– Koronaväsymys vaivaa minua! Lepoa siis.

2 thoughts on “Residuos orgánicos

  1. Hei, Tervetuloa Teneriffalle ja Puertoon.
    Minulla ei ole ollut yhtään ikävä Orotavaan, en viihtynyt siellä.
    Puertossa on kaikki lähellä ja tuttua.
    T. Riitta

  2. Pikaista toipumista koronasta! Sairastimme mieheni kanssa viime syyskuussa saman taudin ja suurin haitta oli ihan mieletön väsymys, yskä ja jäsenien kolotus aika ajoin, myös makuaisti oli hakusessa viikon verran ainakin, mutta on palautunut normaaliksi. Me ollaan tulossa Puertoon 10 päivän lomalle 23.3.2023 ja kovasti odotamme lomaamme. Puerto on ehdoton suosikkimme ja ei paljon muualle tule mentyä, jos puhutaan etelän matkoista. Paitsi joskus ollaan 1 viikko Puertossa ja toinen Americaksessa.
    Onko ollut yhtään ikävä Orotavaan takaisin? Hyvää kevään jatkoa, luemme suurella mielenkiinnolla blokejasi, kiitos!!! 🙂 t. Hannele Helsingistä

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *