Fenomenos costeros

Vielä hieman muistelen vanhoja: kävelin tässä päivänä muutamana Valoisia Xibana Parkin ohi. Se oli toiminnassa oleva hotelli vielä vuonna 2009, jolloin saavuin saarelle, mutta jo vuosia (vuosikymmeniä?) Suomi-kerhon toiminta oli keskittynyt sinne. Rakennuksessa oli mm Veikon sali, jossa kerhon tanssit ja muut aktiviteetit järjestettiin. Kerhon toimisto oli alakerrassa.
Ehdin olla mukana Xibanassa ehkä vuoden tai pari, sitten rakennus asetettiin romahdusvaaran takia käyttökieltoon ja tyhjennettiin. Siinä rakennus vielä seisoo paikallaan huonokuntoisen näköisenä.

Kerho kirjastoineen muutti Calle Iriartelle, mutta Valle Luzin kellarikerroksessa oli myös monia aktiviteetteja: tanssit, jumpat, kursseja, myyjäisiä…Vallessa oli hyvää yhteistyötä Tomasin, ravintolayrittäjän kanssa.

Nykyisen kerhon asioista en paljon tiedäkään, olen käynyt siellä vain äänestyksissä.

Eilen oli voimassa varoitus kovasta tuulesta ja merenkäynnistä: aviso de viento y fenomenos costeros. Tuuli tuiversikin aika lailla terveyskeskuskäynniltä palatessa: alempi kuva on Barranco San Felipen varrelta.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *