Kesäpäiviä

lin

Kuvat ovat Linnasaaren ympäristöstä.

Nyt tuli kesä. Ainakin muutamaksi päiväksi. Eilen oli minun mielestäni vielä viileää, kun lämpötila oli alle +20. Oululaiset kulkevat kesävaatteissa, shortseissa ja T-paidoissa, mutta minä tarvitsin pitkähihaista ja neuletakkia. Tänään lämpenee.

Oululaiset iloitsevat siitä että kaupunki on valittu kulttuuripääkaupungiksi 2026.

Minulle tuli toissapäivänä kutsu toiseen rokotukseen Lagunan yliopistosairaalaan. Aika olisi tänään. En valitettavasti ehdi sinne; odottelen Oulu-hallin rokotusaikaa, sinne menen juhannusviikolla.

Espanja avautuu turismille. Koronatestejä ei enää vaadita rokotetuilta 7.6. alkaen, kerrottiin uutisissa. Tämä on hyvä uutinen minulle paluumatkaa varten.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *