Koronaa ja koronaa

niev

Martianezin rannassa on hiljaista ja meri on rauhallinen. Päivät ovat jo lämmenneet, mutta lunta on vielä näkyvissä vuorilla. Teideltä lumi alkaa pikkuhiljaa sulaa.

Espanjan mantereella puhutaan jo sinne iskeneestä koronan kolmannesta aallosta. Ensimmäinen aalto oli viime vuoden ensimmäisinä kuukausina, toinen aalto marraskuussa ja nyt elämme kolmatta aaltoa muuntuneen viruksen vaikeuttaessa taudin hallintaa. Infektion esiintyvyys on mantereella paikoin jo 800/100 000.
Matkoja suositellaan vähentämään minimiin. Karanteeneja pidetään välttämättöminä. Rokotteita on liian vähän, esim. Madridissa niitä ei riitä edes koko hoitohenkilökunnan rokottamiseen.

Miksi kansainvälinen yhteisö, etenkin EU, ei pysty lisäämään rokotteen valmistusta pandemian hillitsemiseksi?

Kanariansaarilla tilanne on – ainakin toistaiseksi – parempi. Onneksi olemme täällä ”keskellä” merta! Saarilla pahin tilanne on tällä hetkellä Lanzarotella ja La Graciosalla, jotka on nyt luokiteltu uuteen luokkaan 4 taudin esiintymisen ja siis rajoitusten suhteen, Gran Canaria on luokassa 3 ja Teneriffa 2:ssa, kuten Fuerteventura ja El Hierro. La Gomera ja La Palma ovat luokassa 1, siellä tautia on vähiten.

Päivän refrán: ”Donde entra el sol, no entra el doctor”, sanonta viittaa auringon parantavaan vaikutukseen.

2 thoughts on “Koronaa ja koronaa

  1. Oikeassa olet! Nyt ei rahan pitäisi ratkaista, eikä lääketehtaiden valta-aseman! Eilen tuli julkisuuteen uutinen, että Espanjassa ryhdytään pakkaamaan rokotetta koronaan, kunhan sitä maahan saadaan. On käsittämätöntä, että vaikka meillä on koko maailmaa uhkaava vaara, voimia ei kyetä yhdistämään taistelussa sitä vastaan!
    T. Riitta

  2. Tämän aamun uutiskatsauksen lukeminen oli kaikkea muuta kuin ilahduttavaa. Rokotteita ei saadakaan Eurooppaan niin paljon kuin alkuviikosta ”tiedettiin”. Tämä tällainen on kerrassaan kestämätöntä. Päättäjämme ovat vellihousuja vähän joka puolella. Nyt tarvitaan pikaisesti poikkeuslaki, joka määrää koronarokotteisiin liittyvät patenttisuojat, valmistusreseptit jne. kansallistettaviksi – kunnollista korvausta vastaan. Ja sitten valtiot perustavat koronarokotetehtaita niin paljon, että rokotetta saadaan kaikille pallomme ihmisille. Maksoi mitä maksoi, raha on nyt sivuseikka! Nykymeno ei mahdu päähäni. Olen samaan aikaan sekä surullinen että kiukkuinen.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *