Kukkia

orc

Orkideapuiden kukinta alkaa olla jo ohi. En ole ”ehtinyt” niitä aiemmin kuvaamaan. Ohi on ajettu (tie TF-31) kyllä lähes päivittäin. Joulukaktus parvekkeella tekee jo toisen kerran kukkia tämän talven aikana.

Rokotukset jatkuvat ja rokotteita saapuu saarille lisää. Edelleen suunnitellaan, että 70% väestöstä on rokotettu kesään tai sen loppuun mennessä. Tämän päivän taulukoissa uusia tartuntoja on suurimmilla saarilla, mutta El Hierrolla, La Palmalla ja Gomeralla ei ole todettu yhtään uutta tartuntaa. Hyvä!

Meillä on lämmintä. Päivällä jo +24 astetta. Hieman jännityksellä odotan, tuleeko Karibian tulivuorenpurkauksesta vapautunut rikkidioksidipilvi tänne saarten ylle vai meneekö ohi. Säätiedotuksissa ennustetaan sateita.

Päivän refrán: ”No hay mayor victoria que vencerse a sí mismo”, itsensä voittaminen on suurin voitto.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *