Lago di Garda

image

Ajoimme Garda-järvelle, tuonne italialaisten kuuluisalle lomapaikalle. Siellä olikin paljon väkeä sunnuntaita tai lomaa viettämässä, rannalla tai vesillä. Veneitä oli paljon, samoin leija- ja purjelautailijoita. Sää suosi, mittari näytti 29,5 astetta.

Viini kukkii näillä seuduilla.

Ympäri järven on paitsi asutusta, myös ravintoloita ja majoituspaikkoja. Tämä osa Italiaa siis vaikuttaa eläväiseltä, kuten suuret kaupungitkin, mutta pohjoisen maaseutu on hiljaista.

Emme jääneet Gardalle, mutta kävimme paikallisessa ravintolassa syömässä pizzat. Täytyyhän Italiassa yksi pizza syödä, vaikka ne Oulun pizzat, joista olen kirjoittanut aiemminkin, vievät kyllä vieläkin voiton.

Auton navigaattori sanoi sopimuksensa irti ja pimeni. Nyt siis minä olen kartanlukijana ilman navigaattorin apua. Toisin paikoin se on hankalaa, kun italialaisilla ei ole riittänyt kaikkiin risteyksiin tienviittoja, mutta arvailemalla osuimme oikeaan. Päädyimme Itävaltaan, jossa yövyimme.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *