Nublado

nub

Meillä on ollut pilvet alhaalla (nubes bajos) pari päivää. Molemmissa kuvissa on Teide, toisessa kokonaan pilvien takana, toisessa hieman näkyvissä.

Yksi Kanarian aamutelevision pääuutisista, lehtiotsikkokatsauksessa, oli se, että Venäjä uhkailee Suomea, joka on liittymässä Natoon. Kolmessa lehdessä tämä oli etusivun uutinen. Eipä ole mieltäylentävää, että Suomi saa näkyvyyttä tämmöisellä asialla. Olen puolueettomuuden ja liittoutumattomuuden kannattaja tässä asiassa.

Toinen, suurempi uutinen oli massiivisen mustan aukon löytyminen linnunradalta. Aukosta näytettiin hienoja avaruuskuvia. Se hieman lohduttaa: me ihmiset olemme pieniä ja tyhmiä ”muurahaisia” sotinemme tällä planeetalla.

Korona onneksi helpottaa. Ainoastaan Gran Canaria on nyt levelillä 2, muut saaret jo ykkösellä. Hoitajille pandemia-aika on ollut rankkaa. 8/10 hoitajasta oireilee post-Covid-syndroomaa, uupumusta ja traumaperäisiä oireita.

One thought on “Nublado

  1. Kyllä minäkin ajattelen, että paras suoja olisi puolueettomuus ja liittoutumattomuus – myös hullua aatteetonta diktaattoria vastaan. No, enemmistö päättää.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *